Olen usein Murun kanssa kävellyt Tehtaankadulla Eiran sairaalaa vastapäätä olevan pikkuruisen kahvilan ohi. Eilen päätin piipahtaa sisään, koska kuppila näytti jotenkin aiempaa valoisammalta ja kutsuvammalta. Sisällä kysyinkin ensimmäisenä: ”Onks tähän avattu uusi kuppila?” Tiskin takana seisova aurinkoisesti hymyilevä ja ystävällinen nuorimies kertoi avanneensa paikan vaimonsa kanssa vasta pari viikkoa sitten.
Toiseen kysymykseeni: ”Saako koira tulla sisälle?” mies vastasi vähintään yhtä ystävällisesti: ”Toki, minulla on täällä omakin koira.” Ja takahuoneesta juoksi tervehtimään pikkuruinen ilopilleri, kullanvärinen pallero - viisikuinen pomeranianin pentu Ellen.
Kahdesta erillisestä pikkuhuoneesta koostuva kuusipöytäinen kuppila oli kodikas ja viihtyisä - isäntänsä sanojen mukaan Eiran olohuone. Puhelias isäntä huomioi jokaisen asiakkaan kysellen myynnin lomassa kaikkien kuulumisia - ja valloittava Ellen pyöri jaloissa.
Kahvi oli ok - muu tarjoilu jäi vielä maistelematta. Tavanomaisen makean ja suolaisen valikoima oli niukka, ja hiukka ankean näköinen. Toivotaan tämän olevan vielä alun kankeutta, sillä sydämestäni toivoisin sydämellisen isännän onnistuvan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti