Istun keltaiseksi maalatun puurakennuksen seinustalla. Rakennus hohkaa auringon lämpöä ja suojaa kaupungilta kantautuvilta liikenteen ja ihmisten ääniltä. Edessä kivinen asemalaituri ja parit raiteet, joiden yläpuolella oleva ilma väreilee lämmössä. Raiteiden takana kookkaita puupinoja, joiden edessä ja väleissä huojuu pitkiä maitohorsmia. Ihmisiä matkalaukkuineen valuu pikkuhiljaa laiturille odottamaan Helsinkiin ja Turkuun matkaavia junia, jotka pysähtyvät Salon asemalla.
Pistäydyin perjantain Salo-reissulla Salon asemalla olevassa Asema-kahvilassa Classic-jätskillä ja lepuuttamassa jalkojani. Yllättäen aseman raukea tunnelma vei minut lapsuuteeni ja Karkun asemalle.
Karkku ja sen asema tulivat tutuksi 1960-luvun alussa, kun Siskon kanssa matkustimme lomilla junalla Helsingistä Tampereen kautta Karkkuun ja takaisin Taatan ja Mummin luokse (täällä). Alkuun kolmisin Mummin seurassa ja myöhemmin kaksin Siskon kanssa. Aina mukana polakkaa tai ranskanleipää kinkulla ja hiilihapotonta keltaista Step- tai Siesta-limonadia.
Kiva rauhallinen hetki muistojen keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti