maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kirkon kainalossa


Agricolan kirkon siivestä löytyy viehättävä kahvila Blossom (täällä), joka kesäisin laajenee syreenien valtaamalle kirkon sisäpihalle. Poikkeuksena Punavuoren monista kuppiloista Blossomin sisätiloihin ei saa tuoda koiria, mikä ystävällisen myyjän mukaan johtuu pääosin kirkkotilojen yleisistä säännöistä. Pihalle koirat ovat enemmän kuin tervetulleita. Osin tästä syystä vierailin Blossomissa ensi kertaa vasta lauantaina.

Ja olipa kiva yllätys. Itseleivottuja ja -valmistettuja, trendikkäitä tuotteita: tuorepuuroa, smootheja, jugurttiannoksia, avocadoleipää ja banaanikakkua - muun muassa. Ja hyvää kahvia. Ja ihanan rauhallista.

Murun kanssa istuin pihalla, jossa oli kuutisen metallipöytää (ja lämmittäviä peittoja) kirkon punatiilisten seinien ympäröimänä. Syreenit olivat jo kukkineet, joten tällä hetkellä piha ei näyttänyt erityisen kauniilta. Sen sijaan sisällä olevat upottavat nojatuolit vaikuttivat ihanilta ja kutsuvilta, mutta Murun takia tuolit jäivät kokematta.

Tykkäsin tosi paljon - vaikka en sisälle päässytkään :):) Tykkäsin sekä fiiliksestä että tarjolla olevista tuotteista. Tosin täyden vatsan kanssa tullessani maistoin vain jugurttimaljan, joka maistui. Palaan varmasti.

Bulgarian jugurttia, omenasosetta ja granolaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti