keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Maisema koukuttaa


Etenkin aurinkoisena päivänä merimaiseman varjolla minut voi huijata melkein mihin tahansa. Vähän näin minulle kävi kolmisen vuotta sitten Eiranrannassa avatun ravintola Löylyn (täällä) suhteen.

Pian avaamisen jälkeen kävin Löylyssä lounaalla ensin maaliskuussa 2017 (täällä) ja toistamiseen lokakuussa 2017 (täällä), ja olin ruokaan tosi tyytyväinen. Helmikuussa 2018 upeasta rakennuksesta, huikeasta maisemasta ja kivasta palvelusta huolimatta ruoka oli pettymys (täällä).

Kun eilen aurinkoisena ja jumalaisen upeana talvipäivänä mietimme Ukin kanssa lounaspaikkaa, Ukki ei voinut vastustaa Löylyn lasi-ikkunoista avautuvaa näköalaa - aurinkoa, merta, jäätä, ja lunta. Ja totta on, että maisemaa on vaikea panna paremmaksi. Varsinkaan päivänä, jolloin meri oli juuri edellisenä yönä jäätynyt rantaan asti. Mutta, mutta...

Jos upea talvipäivä lumosi Ukin suuntaamaan Löylyyn, niin upea maisema puolestaan huijasi minut tilaamaan Löylyn kolmen ruokalajin lounaan 29 eurolla. Jälkeenpäin harmitti, sillä ruoka oli pettymys. Alun kurpitsakeitto oli mauton, eikä pääruokana tarjoiltu paahdettu kukkakaali linssien kera vakuuttanut. Eikä edes valkosuklaa-lakritsipannakotta piristänyt mieltäni. Menun ainoa maistuva juttu oli Ukin alkuun tilaamat etanat rasvaisen leipäviipaleen ja gorgonzolajuuston kanssa. Ja kun vielä riesling oli lämmintä (kielsin Ukkia valittamasta). Mutta onneksi makea saaristolaisleipä oli maukasta ja palvelu edelleen huumorintajuista ja ystävällistä.

Taisin ruokailla Löylyssä viimeistä kertaa. Mutta vannomatta paras, sillä se maisema, se maisema...

Löylyn paahdettu kukkakaali, linssi bolognese ja lehtikaalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti