torstai 10. tammikuuta 2019

Kaunista Kalliossa


Punatiilinen Kallion kirjasto valmistui 1912, ja se jatkoi aluksi yksityisenä vuonna 1889 perustetun Sörnäisten Kansankirjaston toimintaa. Nykyään komea jugendtalo on Suomen neljänneksi vanhin kirjastorakennus. Vanhin yleiseksi kirjastoksi suunniteltu rakennus on 1882 avattu Rikhardinkadun eli Rikun kirjasto.

Olen monesti kävellyt Porthaniankadun päässä kohoavan rakennuksen ohi, mutta eilen päätin pistäytyä myös sisällä. Olin liikkeellä Murun kanssa, joten pääsin vain rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen, jossa on kaunokirjallisuus ja osa aikakausilehdistä. Kuvankaunis portaikko johtaa ylempiin kerroksiin: toisesta kerroksesta löytyisi Esikoisen mukaan mm. erittäin laaja valikoima kotimaisia ja ulkomaisia aikakausilehtiä ja kolmas kerros on omistettu lapsille.

Portaikoon oli liimattu joka askelmalle tassun kuvat, joiden luulin tarkoittavan ”sallittu koirille”. Onneksi varmistin asian kirjastonhoitajalta, joka ystävällisesti ja jopa anteeksipyytävästi kertoi, että vain ensimmäiseen kerrokseen saa tuoda koiria, ja tarratassut ovat lapsiopasteita :):) Helmet-nettisivujen (täällä) mukaan koirien sisäänpääsy on kirjastokohtaista. Useimpiin Helsingin keskustan kirjastoista saa tuoda vain opaskoiria, mutta esim. Rikun kirjastoon koirat ovat tervetulleita.

Kirjoja ei tullut lainattua, mutta kaunista katseltavaa riitti, etenkin upeanvärisissä kierreportaissa.

2 kommenttia:

  1. Hei, kiva kun kävit pyörähtämässä! Ensi kerralla sitten pidempään ja kannattaa kysyä henkilökunnalta olisiko mahdollista käydä tutustumassa myös Dekkarikirjastoon, kokous- ja juhlatilaan, jossa 20-luvulla asui Paavo Nurmi alivuokralaisena: http://helmet.fi/kalliondekkarikirjasto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kirjastolaiset! Olettepa aktiivisia somen käyttäjiä kun löysitte tämänkin minun postaukseni :):) Kaunis kiitos kommentoinnista. Vaikka asunkin Punavuoressa, kaksi tytärtäni asuvat Kalliossa, ja ovat ahkeria kirjaston käyttäjiä. Joten minäkin saatan siellä piipahdella...

      Poista