sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Paras juuri


Paras juuri on punajuuri - tuoreena, juuri keitettynä, voin kanssa. Keskikesän herkkuruokaa. Ennen suolavedessä keittämistä naatit on leikattava varovasti - ei kantaa myöten - ja häntä jätettävä paikoilleen, jotta juureksen maku ei karkaa keitinveteen. Jokainen ruokailija poistaa vasta juuri ennen syömistä itse punajuuren ohuen kuoren lautasellaan - kypsänä se lohkeaa irti kauniisti ja helposti.

Punajuurta keitetään pidempään kuin perunoita, mutta odottaminen kannattaa. Lopputulos vie kielen mennessään.

4 kommenttia:

  1. No niin, mitäs minä olen sanonut! Mieheni ei ymmärrä punajuuria muutoin kuin etikkavedessä liotettuina, mutta minulle ne ovat parhaita näin. Nam NAM! Satakunnassa rosolliin laitettiin keitettyjä punajuuria ja porkkanoita ilman etikkalientä ja minä teen aina itselleni pienen annoksen sellaista jouluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjatta, meilläkin tuoreiden punajuurien syönti on minun kotoani peräisin. Helsinkiläiskotiimme se kulkeutui satakuntalaisen (!) isäni mukana. Ei kesää ilman herkkupunajuuria! Laosena en niistä tykännyt, mutta nykyään ne kruunaavat kesäateriamme.

      Poista
  2. herkullinen annos! meillä punajuuret paistetaan muiden kasvisten kanssa useimmiten uusissa, mut kyl keitetytkin maistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunissakin onnistuu. Sillai savolainen Parasystäväni punajuuren useimmiten valmistaa. Herkkua niinkin.

      Poista