perjantai 11. marraskuuta 2016

Valssin lumo

Maijan torstaiset valssitreenit Käpylän Karjalatalolla - kolme tuntia hidasta valssia, jatkotaso ja tasaparit - oli unelmieni täyttymys. Ei tarvinnut ajatella, ei pelätä eikä toivoa, tuleeko joku hakemaan, pääseekö parketille. Tottelee vain Maijan ohjaavia komentoja: "Ja parin vaihto!" ja siirtyy seuraavan viejän ohjattavaksi. Saa innoissaan opetella uusia askelkuvioita, koska jatkotasolla viejätkin ovat yhtä ahkeria harjoittelijoita kuin vikkelät mummot eivätkä ärsyynny kymmenistä toistoista. Aina joukkoon eksyy jokunen tanssikonkari, ja silloin saattaa heittäytyä partaveitsen ja musiikin vietäväksi ja vain nauttia.

Kursseilla osa viejistä on taitavia tanssittajia ja rytmin rakastajia, osa arkoja aloittelijoita, mutta jokainen - pätkästä pitkään, opiskelijasta eläkeläiseen ja ujosta hölöttäjään - omalla tavallaan mukava. Positiivinen tanssikokemus edellyttää, että tanssiparin molemmat osapuolet malttavat asettua ja rauhoittua yhteiseen hetkeen, ja antavat tanssin sitoa heidät lyhyeksi ohikiitäväksi hetkeksi toisiinsa. Hyväksyen kroppansa ja taitonsa, itsensä ja toisensa.

Eilisissä tanssitreeneissä uskalsin, osasin ja maltoin heittäytyä hetkeen. Palkkioksi sain paljon naurua ja hyvän mielen. Ja ehkä hyväksyvän yhteyden - myös itseeni.

4 kommenttia:

  1. Ihana suhtautuminen tanssiin ja tanssittajiin - me myös elvyttelemme paritanssiaskeleita taas. Zumbaa ja bailatinoa olen käynyt itsekseni säännöllisesti harrastamassa, mutta lavatansseissa on ollut luova - ja pitkä - tauko eikä uusi alku ole ihan kivuttomasti käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tanssiharrastukseni alkaessa jokunen vuosi sitten askelten opetteleminen oli minulle tosi tärkeää. Nyt olen yllättäen päässyt vaiheeseen, jossa nautin fiilistelystä ja opettelen heittäytymistä. Yrittäen vaimentaa sisäistä ääntäni joka pyrkii pontevasti muistuttamaan: "Yli kuusikymppinen, mitä sitä nyt tuollai rällästää..."

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Joo, paljon on kiinni omasta asenteesta ja fiiliksestä. Ko treenissä minulla oli esrityisen hyvä olo, eikä paikallaedes ollut ketään huipputyyppi. Tai olinhan minä itse :):) vitsi,vitsi...

      Poista