sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Tahvanaisen tango

Joensuulainen Juhani Tahvanainen kiertää opettamassa ns. wanhaa tangoa ympäri Suomea (täällä). Lauantaina Juhani oli Vantaan Puistokulmassa - neljä tuntia vanhan tangon alkeita. Paikalle oli ehtinyt runsaat 30 harrastajaa - miehiä kaivattiin. Vuosi sitten kokeilin ekaa kertaa vanhaa tangoa (täällä). Mukavaa oli, mutta eipä ole sen jälkeen tullut kokeiltua ja askeleetkin on päässyt unohtumaan.

Tanssiasento muistuttaa argentiinalaista tangoa: A-asento ja ylävartalot yhdessä, tai oikeastaan nainen nojaa rintakehänsä vasemmalla neljänneksellä miehen oik rintaan eli naisen asento on hieman (vain hieman) avoin. Naisen katse oikealle alaviistoon. Naisen vas kyynervarsi nojaa miehen oik olkapään ja niskan väliin ja kietoutuu takaa kevyesti miehen kaulalle, naisen oik käden kyynerpää alaspäin. Mies ohjaa tanssia ylävartalollaan.

Hidas - nop - nop - hidas. Perustangosta poiketen polvet pidetään lähes suorina. Nainen aloittaa vas jalalla taakse tai sivulle vasemmalle miehen viennin mukaan (hidas), sitten oikea (nop) ja vasen (nop) suoraan taaksepäin, paikalla askeltaen tai ohiaskelilla, ja lopuksi oikea jalka taakse tai vinosti oikealle (hidas). Rytmirikot mahdollisia. Jalkoja liikutetaan maata viistäen ja tukijalka vedetään nopeasti astuvan (uuden tuki)jalan viereen. Askelten välissä jalat aina yhteen! Nainen vetää jalan hieman toisen taakse siten, että vaivasenluu (mummokielellä) koskettaa uuden tukijalan kantapäätä.

Lopuksi harjoiteltiin vielä hetki tangovalssia eli vanhan tangon askelilla tanssittiin valssimusiikki. Ei valssin keinuntaa, mutta kylkiä voi hieman venyttää musiikin tahtiin. Kivaa ja leppoista!

4 kommenttia:

  1. mieheni oli tango-kurssilla kun minä opin jitterbuggia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kelpaa! Tangoa on ihana tanssia, kun mies osaa ja vie naista... Mutta tarvitaan tuota sinunkin lajia. Epäilen taistelulajiksi? Olenkohan hakoteillä? Taitaa sittenkin olla tanssia:):)

      Poista
  2. Ja tuota sitten opetetaan… näyttää ja kuulostaa ihan ravintolatanssilta puolenyön jälkeen - tosin siellä ei liikuteta jalkoja lainkaan.. heh
    Ajattele, jos jompikumpi ei tiedä tästä mitään ja toinen asettuu (nainen) tai vetää (mies) tällaiseen aentoon, saattaa se aiheuttaa vääriä signaaleja.. Hö, mitä minä nyt ajattelinkaan (naurua).
    Itse en oikein tykkää että on kivan näköistä, mutta en kai ole koskaan tanssinut just näin tangoa, muuten kuin huumorimielessä vauhdikkaasti tunnelmoiden.
    Mutta on taatusti kiva oppia kartoittamaan eri tyylilajeja, loppupeleissähän sitä tanssii kuin kivalta tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähellä sitä oltiin ja pituus- ja muut kokoerot tuottivat tuntemattoman kanssa ongelmia - ja silmälasien sangat kolisee. Mutta jos sattui mukava ja sopivan kokoinen pari, niin kiva oli harjoitella. Ainakin tunnilla karsiutui liika läheisyydenujostelu, joka pihtaaja-Mummille teki ihan hyvää...

      Poista