lauantai 5. syyskuuta 2015

Myllerrys mökillä

Uusi patio, jonka taakse parkkipaikan eteen on nousemassa uusi piharakennus talvisaunoineen.

Mökillä on heinäkuun lopusta asti ollut vieraita miehiä ja pari kaivinkonetta. Mökin piha ja lähitienoot on myllerretty. Vuosia suunniteltu lisärakennus ja rantasaunan laajennus ovat viimein edenneet - tai ainakin ensimmäinen vaihe. Valmista tulee vasta runsaan vuoden kuluttua. Tänä syksynä edetään kuitenkin jo pitkälle ja pari vuotta pihaa rumentaneet kaivannot saadaan viimein täytettyä. 

Muutakin mukavaa on saatu valmiiksi. Pihapöydän alle upea puupatio ja sen jatkeena vanhan mökin lasikkoon johtava liuskakivikäytävä. Vierasmajaan uusi huopakatto ja toinen huone pikkupoikia varten ja vierasmajaan uusi eteinen, joka yhdistää vanhempien ja pikkupoikien huoneet. Vanhan mökin eteisen vuotavan katonkin miehet ehtivät korjata.

Viimein Mummikin uskoo, että valmista saadaan. Ja konkretiaa kaipaavana pystyy lopulta hahmottamaan, että valmistumassa on tosi kaunis pihapiiri. Parin vuoden kuluttua...


Miehet rakentamassa parkkipaikan eteen tulevan lisärakennuksen ensimmäistä kerrosta. 
Toinen kerros, johon tulee lähinnä parkkipaikalle aukeava autotalli, nousee ensi kesänä.


Rantasaunan uusi pukuhuone nousee rinteeseen saunan taakse. Ensi kesänä molempien rakennusten eteen rakennetaan iso terassi, josta aukeaa hieno näkymä järvenselälle.


Betoniautot hommissa rantasaunan pukuhuonetta valamassa.

6 kommenttia:

  1. hidasta alku, mutta kun homma lähtee vauhtiin, niin tulosta syntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Ukki jaksaa aina uskoa tulevaan ja näkee asiat valmiina Mummia paremmin.

      Poista
  2. Oi, te saattekin sitten ensi kesänä ihastella ja nauttia uudesta mökkilookista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä menee pari kesää, että molemmat uudisrakennukset on harjassa, mutta ensi keväänä saadaan ainakin maakuopat täytettyä, ja se helpottaa mummin mieltä.

      Poista
  3. iso urakka, mut paljon jo valmistakin, patio kerrassaan upea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patiosta tuli vieläkin ihanampi kuin kuvittelimme!

      Poista