sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Herkku


Olen koko elämäni rakastanut jäätelöä. 1960-luvulla Karkussa taatan läheisestä baarista ostamia ohutkuorisia eskimoita (täällä). Kielenvieviä vielä kovettumattomia (!) tuutteja, joita 15-vuotiaina saatiin maistella Malmin seurakunnan rippileirin tekemällä retkellä Valion Turengin jätskitehtaalle. Jättipehmiksiä Hiidenveden kioskilla, jossa viisilapsinen perheemme 1980- ja 90-luvuilla pysähtyi pissitauolle mökkimatkoilla - lyhyelläkin matkalla aina jollekin tuli yllätyshätä. Suussa sulavaa, täyteläistä suklaajäätelöä Rooman kahviloissa Ukin kanssa 1990-luvulla.

Nykyään herkuttelemme (liian) usein Ukin kanssa alkuaan amerikkalaisella Ben&Jerry's -jäätelöllä, jota Suomestakin löytyy toistakymmentä eri laatua. Rasvaista, ylimakeaa ja täyteläistä. Mutta aaah niin hyvää. Parasta Ukin valkosipulissa marinoitujen jättikatkarapujen, sitruunarisoton ja kylmän eteläafrikkalaisen valkoviinin jälkeen - kuten tänä viikonloppuna mökin rauhassa.

Onneksi mökin lähikaupasta saa nykyään Ben&Jerryä. Vai olisiko parempi, ettei saisi...

8 kommenttia:

  1. Täällä toinen jätskifani, tosin Ben & Jerryyn en ole vielä tutustunut. On niin kallista että en ole raaskinut ostaa. Mutta varmaan joka sentin arvoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, on hävyttämän kallista noin 6 euroa/purkki eli 1/2 litraa. Ukille ja minulle se riittää neljään annokseen eli kahteen kertaan. Aiemmin minäkin olisin kiertänyt kaukaa, mutta nykyään Ukin kanssa kaksistaan herkutellaan useammin - ja tuhlataan makunautintoihin.

      Poista
  2. Jäätelö vaan on niin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, lähes kaikki laadut käy - vaikka suklaa ja lakritsi ovat parasta!

      Poista
  3. Jäätelö on (liiankin) hyvää. Eritoten on mieltynyt Ainon suklaaseen.
    Mutta parasta oli ja on kai edelleen, se Kaivopuistossa olevan Helsingin jäätelötehtaan kioskin valniljapuikot, ne pitkät ja pyöreät. Sitä varten tuli nuorempana ihan vaan ajettua vartavasten niitä ostamaan, ja aina oli kiskalla jonoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino-jäätelöistä heikkouteni on Aino-lakritsi. Kesällä söimme sitä Ukin kanssa kyllästymiseen asti, mutta taas maittaisi.

      Poista
  4. Myönnän olevani jätskin koukuttama. Ihan mikä vaan kelpaa, jos on ainoastaan Vaniljjäätelöä pakasteessa, niin lykkään siihen paljon kaakaota joukkoon, niin tulee suklaajätskiä.
    Tuota sinun jäätelöäsi en ole koskaan amistanut, en kait nähnytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuo Ben&Jerry taitaa olla vähän niitä pääkaupungin amerikkalsisia hömpötyksiä. Ja useimmille jätskin ystäville varmaan liian ökömakeaa. Joten et varmaan ole mitään menettänyt. Hyvä kermainen vaniljajäätelö on herkku! Itse lisään siihen usein pari lusikallista kuumaa kahvia ja sekoitan, jolloin saan sopivan pehmeää kahvipehmistä.

      Poista