tiistai 13. tammikuuta 2015

Tanssin taikaa

Olen marraskuisen keuhkokuumeen takia joutunut pitämään tanssitaukoa. Sairastelun ja joululomien jälkeen pääsin eilen viimein takaisin tuttuihin kuvioihin. Parin kuukauden paussi jännitti. Osaanko vielä? Muistanko kuvioita? Jaksanko? Vielä mitä - osasin, muistin ja jaksoin. Kolme tuntia sain nauttia liikkeestä, musiikista ja viennistä leikkisän fuskun pyörteissä.

Vaikka viime tanssitreeneistäni on yli kaksi kuukautta, lattialla oli pääosin tutut, vanhat naamat. Kukaan ei kysynyt "missä olet ollut" - mistä tavallaan pidän. Toisaalta olisi kiva olla kaivattu. Onneksi monen kanssa vaihdettiin ystävällisiä silmäyksiä.

Malmin talolla kerrattiin fuskun kuvioita ja opittiin uusia metkuja. Helppo alku, koska tykkään ja osaankin perusfuskua. Väliin vilkaistessani salin peiliseinään, menoni näytti kyllä aika kömpelöltä ja raskaalta. Pitää vaan hyväksyä, että Mummin meno on mummin menoa....

Opin pari uutta kivaa kuviota. Helikopterikuvio lähtee avo-otteesta, jossa naisen vas kämmen lepää miehen oik kämmenellä eli naisen vas käsi on päällä. Perusaskeleen jälkeen mies nostaa vas käden (naisen oik) ylös ja mies pyörähtää kätensä ali ja nainen astuu miehen oikealta ohi (yks, kaks) ja kääntyy tulosuuntaansa (nop, nop), jolloin mies ja nainen ovat rusettiotteessa seläkkäin ja rinnakkain. Nainen ottaa kaksi hidasta (yks, kaks) siirtyen miehen selkää hipoen miehen oik puolelle, naisen oik käsi irtoaa ja nainen pyörähtää kahdella hitaalla vas kätensä ali (kol, nel). Mies ja nainen ovat takaisin vastakkain ja ottavat taka-askeleen (nop, nop).

Toinen uusi oli kainalopyöriminen, joka lähtee avo-otteesta. Nop-nopin jälkeen mies nappaa naisen oik kainaloonsa kynkkäotteella. Pyöritään neljä hidasta (nainen aloittaa oik jalalla), minkä jälkeen mies nostaa parin väliin vas kämmenensä, jota vasten nainen nostaa oman vas kämmenensä ja jatketaan pyörien neljä hidasta askelta lisää. Tämän jälkeen nopea taka-askel (nop, nop) ja nainen pyörähtää miehen edessä.

Onneksi pystyin ja uskalsin palata tanssilattialle. Ja onneksi sairastelusta huolimatta jaksoin. Tanssissa on taikaa! Haaveilen jo kesän tanssileireistä, joilla saa tanssia aamusta iltaan.

4 kommenttia:

  1. Ihana lukea, että olet taas parketilla, sekä nauttimassa tanssin huumasta että oppimassa uutta. Pian huomaat, että osaat kuvioita vaikket ole opetellut niitä - no pätee silloin kun mies vie varmasti, etkä voi muuta kuin seurata. Silloin kun paljon tanssin, luulin jo osaavasi ne kaikki 100 kuviota, mutta aina silloin tällöin joku mies vei johonkin, missä tiplasin. Mutta siitäkin selvittiin sillä, että mies vei muutaman kerran ja hoksasin mitä ja miten. Eritoten ne käsisolmukuviot.. :)
    Olethan (-ko) huomannut, että tuollaisella kurssilla, missä vaihdetaan koko ajan paria, joidenkin miesten kanssa tanssi käy kuin tanssi, ja joitakin sinä mielestäsi saisit opettaa (tosin miehet ei aina = usein halua tulla opetetuiksi.. heh). Sä olet Artikaisen kursseilla?
    Mun polvi ei anna alkaa uudellen tansia, mutta yritän taas parin viikon kuluttua. Aikoinaan tanssin liki vuoden idealiside polvessa, raskaat harkat ja kisat päälle, ennenkuin se teki täydellisen stopin ja sitä operoitiin (kierukkatähystys). No, kolmen viikon kuluttua olin taas treeneissä ja lavalla. Mitä oikein haluaa, siihen kykenee - sisulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekö se se kemia, mutta toisen kanssa tanssi on hurmaa ja toisen hikeä. Vaikka olisivat periaatteessa samantasoisia tanssijoita. Se ei riipu iästä eikä ulkomuodosta. Eikä tanssin tuoma hikisyyskään haittaa, likaisuus kyllä. Ja se jos tulee harkkoihin sairaana ja pärskii koko ajan paria kohti.

      Poista
  2. No, onpas hyvä, että olet taas kuvioissa mukana! Minulle julkinen tanssi on pelottava juttu - siksi minun varmaan pitäisikin altistaa itseni sille ja lähteä rohkeasti lattialle. No, sen sijaan kävin tänään hiihtämässä. Ihanaa, vieläkin posket kuumottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihto taas ei ole minun juttu. Mutta kun joskus pääsee kunnon ladulle rauhassa hiihtämään, niin se on ihmeen meditatiivista. Ja luminen luonto kaunista. Kokrile joskus paritanssin alkeiskurssia, siellä kaikki on harjoittelijoita.

      Poista