perjantai 16. tammikuuta 2015

Kevyttä kivaa


Katsomme Juniorin kanssa paljon elokuvia - pääosin vuokrattuja videoita. Joskin kiinnostavat uutuudet katson usein heti niiden ilmestyttyä elokuvateatterissa Ukin kanssa tai yksin. 

Lähimmän Filmtownin valikoima on aika suppea ja väliin on vaikea löytää ennen näkemätöntä, kiinnostavaa katseltavaa. Siksi Juniori valitseekin usein aiemmin nähtyjä ja hyviksi todettuja. Ukki ihmettelee toistuvasti, miksi meille ei kelpaa esim. Netflixin tarjonta. Mutta elokuvan valinta videovuokraamossa on vähän kuin kirjaan tutustuminen kirjakaupassa. Kädessä pitäminen ja takatekstin luku on oma juttunsa. Ja Junioria houkuttelee myös videovuokraamon irtokarkit. Joskus valittu video osoittautuu kotona tylsäksi ja jää katsomatta, mutta karkit maistuu aina - jopa ilman videota. 

Välillä vuokraamon valikoimasta löytyy yllättäjiä - kivoja leffoja, joista ei ole ennen kuullut tai jotka on täysin unohtanut. Viime viikon yllättäjä oli Keira Knightleyn ja Mark Ruffalon tähdittämä ja letkeästi etenevä Uusia alkuja (Begin again, 2013). Elokuva muistuttaa 2006 ensi-iltansa saanutta musiikkipainotteista Once-elokuvaa eikä ihme, sillä kummatkin on ohjannut irlantilainen John Carey. Lämminhenkinen ja romanttinen, mutta ei liian siirappinen.

Positiivisesti yllätti myös aikoinaan katsomatta jäänyt ja Oscareita kerännyt Martin Scorsesen ohjaama Hugo (2011). Elokuvaa markkinoidaan lastenelokuvana, mutta se vangitsee onnistuneesti aikuisenkin. Ukki ja Juniori istuivat kanssani hievahtamatta kaksi tuntia seuratessamme orvon Hugo-pojan elämää isossa asemahallissa ja sen kellotornissa. Erittäin visuaalinen ja elämänmyönteinen elokuva.

6 kommenttia:

  1. nuo leffat on minulta mennyt ohi, tykkäisin kyl kieltämättä katsoa joskus jotain romanttista. elokuvissa käynnitkin rajoittuu lähinnä tapaninpäivään, milloin perinteisesti käymme koko porukalla katsomassa esikoisemme valitseman leffan, tällä kertaa se oli Hobitti. saankin aina mukavasti leimoja elokuvakorttiin, nyt 7 kpl ja loven, mieluisan sellaisen, kukkarooni.
    oli mukava lukea kuinka tykkäät pidellä videoita käsissäsi ja lueksia kaikessa rauhassa niiden takakansia. sama tääl, en vaihtaisi aviisia verkkolehteen, tai kirjaa e-kirjaan, tykkään tuntea lehden/kirjan käsissäni, lehden rapina on jotenkin mieluinen ääni aamukahvipöydässä.
    vierailin kirppisblogissasi, mahtava kerrassaan! mukavaa, kun avasit sen meille luettavaksi. tuossa olis mukava idea itsekkin toteuttaa, käynhän säännöllisesti kiertelemässä parilla kirppiksellä, tosin nykyisin enää harvemmin, koska ei ole oikein tarvetta ostaa mitään. viimeiseen 10 vuoteen en ole ostannut uutena kaupasta vaatteita itselleni alusvaatteita lukuunottamatta. mitäs tykkäät, jos aloitan kirjaamaan omaan blogiin samalla tapaa kirppisostokseni?
    Rapsutuksia mummin "rotalle":))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä hesassa on helppo piipahtaa leffassa ja niissä elokuvan katsominenkin muuttuu juhlaksi. Itä-Helsingistä pääsee loistavasti metrolla suoraan Kinopalatsille ja pikkukävelyn jälkeen Maximiin, joissa useimmiten käyn.
      Kiva Ilona, kun tykästyit hassuun kirppisblogiini. Perusta ihmeessä oma kirppisblogisi. Tulen olemaan ahkera vierailija siellä. Eli vieraillaan molemmin puolin.

      Poista
    2. teenpä hyvinkin niin:))
      oletko muuten mukana tuossa facebookissa olevassa Vuosi ilman uusia vaatteita haasteessa?

      Poista
    3. Olen huono facebook-kävijä. Liityin vasta joitakin vuosia sitten ympäristön "painostuksesta", kattelin pari kuukautta, mutta sitten jätin kokonaan, vuoteen en enää ole käynytkään. Ehkäpä siksi blokkaankin niin ahkerasti.

      Poista