sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Puistoremontin puristuksessa


Lauantaina päätin käydä kaffella Cajsan Helmessä Kaisaniemenpuistossa. Aamuuni sopi mainiosti puolen tunnin reipas kävely Punavuoresta ensin Korkeavuorenkatua pitkin, sitten Kansallisteatterin sivuitse ja lopuksi remontissa olevan Kaisaniemenpuiston läpi junaradan vieressä vuodesta 1839 könöttäneelle ravintola Kaisaniemelle.

Ravintola Kaisaniemi oli aikoinaan ruotsalaissyntyisen ravintoloitsija Catharina (Cajsa) Wahllundin (1771-1843) luomus. Nelikymppinen Cajsa muutti Turusta uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin ja perusti ensin kioskin ja 1839 ravintolan ”Yleisenä kävelypaikkana” tunnettuun puistoon. Vasta myöhemmin ”kävelypuisto” nimettiin suositun ravintolan ja tämän omistajan mukaan Kajsaniemenpuistoksi. 

Ravintolarakennuksen suunnitteli viimeisinä töinään arkkitehti Carl Ludvig Engel (1778-1840). Rakennusta on korjailtu ja muuteltu lukuisia kertoja, mutta edelleen siitä löytyy alkuperäisiä, yli 180 vuotta sitten rakennettuja osia. Ravintola Kaisaniemi lopetti toimintansa 2019, jolloin se oli Suomen vanhin lähes yhtäjaksoisesti toiminnassa ollut ravintola. 

Tämän vuoden tammikuussa porvoolainen ravintoloitsija Airi Kallio avasi Kaisaniemen tiloissa uuden Cajsan Helmi -nimisen kahvila/teehuoneen. Tätä ennen hän oli kunnostanut ja restouroinut rakennuksen perusteellisesti. ”Palautettu 1800-luvun asuun”, kuten Airi Kallio on haastatteluissa kertonut. 

Yllättävän moni oli pilvisenä lauantaina löytänyt tiensä Cajsan Helmeen. Paikalla oli monenikäisiä pieniä ja isompia seurueita - pikkulapsiperheistä eläkeläisporukoihin. Näin siitä huolimatta, että kahvila oli hankalasti saavutettavissa Kaisaniemenpuiston jättiremontin keskellä. Omistajan mukaan kahvilan ympäristön pitäisi valmistua kesään mennessä. Toivotaan, sillä näkymät historiallisen pyöreän salin ikkunoista olivat nyt pelkkää kuoppaa ja kaivinkonetta - sinänsä kiinnostavaa lapsiperheille :)

Lauantaina Cajsan vitriineissä oli tarjolla toinen toistaan herkullisemman näköisiä makeita piirakoita ja täytekakkuja. Mutta minun teki mieli jotain suolaista. Tarjolla oli erilaisia piirakan paloja, ei yhtään täytettyjä leipiä eikä sämpylöitä. Valitsin palan bataatti-kookospiirakkaa, joka harmikseni oli lättänä ja mauton.

Ilmiselvästi Cajsan Helmen spesiaalia ovat täytekakut ja teet, ja ilmiselvästi pala lättypiirakkaa ja kuppi kahvia olivat väärä valinta. Tunnelma sinänsä kauniisti entisöidyssä kahvilassa muistutti kuitenkin jotenkin linja-autoasemaa. Jotenkin keskeneräistä, muotoutumatonta ja levotonta. Ehkä alkukankeutta…

Ja sitten päivänäytökseen katsomaan kehuttua Metsä Furiosaa Kansallisteatterin ullakon uuteen ja jännään Taivas-saliin. Ja päiväni oli pelastettu :) Tykkäsin, ja etenkin urugualainen näyttelijä ja laulaja Lucia Trentini hurmasi läsnäolollaan. 

Ehkä minun pitää antaa Cajsan Helmelle toinen mahdollisuus. Varsinkin kun jäi kaduttamaan, että en maistanut herkullisen näköisiä kakkupaloja…



Kahvilassa oli myös jokunen erillinen kabinetti. Kurkkasin Mannerheimin kabinettiin, 
jossa oli marsalkan vanha pöytä ja Iris-tehtaan valmistama kaakeliuuni.
Takaseinällä näkyi kapea salaovi, josta kieltolain aikana paettiin tarvittaessa ulos. 
Luin, että remontissa huoneen seinistä oli löytynyt peräti 15 tapettikerrosta :)


Valokuva ravintola Kaisaniemestä vuodelta 1936 (W.W. Wilkman, Helsingin kaupunginmuseo)

lauantai 16. maaliskuuta 2024

Kevät keikkuu

Johanneksen kirkkoa on tullut kuvattua - ennenkin :) (täällä

perjantai 15. maaliskuuta 2024

Mieluista Museossa

Miki Kim: Tunturipöllö, 2019

Kaksikerroksinen KWUM-museon (täällä) alakerrassa oli keraamikko Karin Widnäsin omien töiden lisäksi eri taiteilijoilta lahjoituksena saatuja keramiikkatöitä. Ja seinällä oli kokoelma taiteilija Mallu Järkän View-sarjan keraamisia laattoja, joiden kuviot olivat syntyneet lasitetun laatan polton yhteydessä usein yllätyksenä jopa tekijälle.

Tykästyin Miki Kimin leikkisyyteen, Caroline Pippingin värimaailmaan ja Mallu Järkän laattojen mielikuvitusta ruokkiviin kuvioihin. Yhden Järkän pienen järkäleen olisin voinut ottaa makuuhuoneen seinälle :) 

Ehkäpä sellaisen vielä hankinkin…

Mieluisin View :)

Mallu Järkän View-sarjaa

Jeong Eun Bae: Waer, 2022

Joukkoon kuulumaton :)
Yksityiskohta Perttu Saksan Melancholy Objects -sarjan (2022) valokuvasta,
joka oli esillä Kuparipajan valokuvanäyttelyssä (täällä). 

Caroline Pipping (s.1958): New frequency - Uusi ulottuvuus 

torstai 14. maaliskuuta 2024

Lumoavia puutaloja

Koti/ateljee valmistui 2005

Viime toukokuussa kävin Fiskarsissa koputtelemassa KWUM-museon ovia, mutta silloin museo oli suljettu näyttelyn vaihdon takia (täällä). Lupasin palata uudelleen, ja niin tein viime viikonlopun Fiskarsin reissun yhteydessä (täällä). 

Ja ihastuin jälleen. Ihastuin etenkin kahteen, arkkitehti Tuomo Siitosen (s.1946) keraamikko Karin Widnäsille suunnittelemaan rakennukseen - lähes 20 vuotta sitten valmistuneeseen koti-ateljee -yhdistelmään ja koronan kynnyksellä avattuun, erilliseen KWUM-museorakennukseen.

Kaksi puurakennusta, jotka luontoa kunnioittaen oli sijoitettu Hasselbackan mäelle pienen Degersjön-järven rannalle varsinaisen Fiskarsin ruukkialueen laidalle. Voisin jopa sanoa, että ympäröivä luonto ja puiden keskellä kohoavat rakennukset korostivat toistensa kauneutta. Toivat esiin toisistaan parhaat puolet, kuten hyvät ystävykset ikään :)

Puutaloja parhaimmillaan. Järven rannalta löytämäni pikkuruinen Dragulan talo vielä täydensi arkkitehtuurielämystäni :)

Museo valmistui 2019

Museon toisessa kerroksessa oli suomenruotsalaisen kuvataiteilijan Caroline Pippingin (s.1958)
New frequency - Uusi ulottuvuus -niminen näyttely. 

Lähistön puurakentamista :) Liekö tulevan siitosen suunnittelema?

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Kivoja kuvapareja

Kuparipaja Fiskarsinjoen partaalla vuonna 1872

Fiskarsin valokuvanäyttelyssä (täällä) oli Carl Jacob Malmbergin valokuvia, jotka hän oli ottanut Fiskarsin ja parin läheisen ruukkikylän rakennuksista ja ihmisistä yli 150 vuotta sitten vuosina 1865 ja 1872. Tykkäsin näyttelyssä etenkin siitä, että valokuvissa olevat rakennukset olivat tunnistettavissa ja useimmat - ellei kaikki - ovat edelleen asuin- tai muussa käytössä Fiskarsissa. 

Valokuvaaja Carl Jacob Malmberg (1824-1895) vietti lapsuutensa Fiskarsissa, minne hänen isänsä, kupariseppä Jacob Johan muutti perheineen pojan ollessa yksivuotias. Nuori Carl Jacob kouluttautui kultasepäksi Pietarissa, minkä jälkeen hän muutti Tukholmaan, ja loi uraa valokuvaajana, ei kultaseppänä. Vuonna 1878 Carl Jacob muutti vaimonsa ja lastensa kanssa Länsi-Götanmaalle Skövdeen, jossa hän piti vuosia hyvin menestyvää valokuvaamoa, ja jossa hän lopulta kuoli 71 vuotiaana. 

Malmberg jätti jälkeensä lukemattomia valokuvia, joista satoja on Tukholman Moderna Museet -museon kokoelmissa. Suomessa Malmbergin ottamia valokuvia on säilynyt Fiskarsin museon (täällä) ja Fiskars yhtiön arkiston kokoelmissa, joissa on yhteensä 80 alkuperäisvalokuvaa. Fiskarsissa maaliskuun ajan esillä olevat näyttelykuvat on poimittu juuri Fiskarsin museosta ja Fiskars yhtiön arkistosta. 

Yllä olevassa vanhassa valokuvassa on rakennus, jossa nykyään toimii ravintola Kuparipaja ja jossa sen lisäksi on näyttelytiloja, joista yhdessä järjestettiin Malmbergin valokuvanäyttely. Rakennus toimi pitkään kuparipajana, kunnes kuparin taonta Fiskarsissa lopetettiin 1880-luvun lopulla. Tämän jälkeen rakennus otettiin kosken toisella puolella olleen hienotaepajan (nyk. hotelli Tegel) käyttöön. 

Alinna oleva kuvapari on Ruukinkonttorista, joka on rakennettu 1765 ja on Fiskarsin vanhin, edelleen pystyssä oleva rakennus. Nykyään rakennuksessa toimii Fiskarsin Kiinteistöjen konttori. Rakennuksen kadun puoleisessa ulokkeessa on edelleen kassakaappi, ja aikoinaan oli tapana, että palkanmaksupäivinä kaappi vedettiin konttorin puolelle. 

Malmbergin valokuvanäyttelyssä on esillä parikymmentä tällaista kuvaparia, jossa vanha kohtaa uuden :) Kaikkinensa mielenkiintoinen näyttely, jossa sain paljon tietoa Fiskarsin historiasta. Ja vähän tietoa myös valokuvaaja Malmbergin elämästä…

Kuparipajaa ja Fiskarsinjokea maaliskuussa 2024


Yllä Ruukinkonttori kuvattuna vuonna 1872 ja alla sama rakennus maaliskuussa 2024.


Valokuvaaja Carl Jacob Malmberg nelikymppisenä 1860-luvulla.
Valokuva on alkuperäinen - Malmbergin itse itsestään ottama ja itse kehittämä.

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Fiskari herää kevääseen

Vanhan myllyrakennuksen vieressä oleva koski oli parhaimmillaan.  

Maaliskuisena sunnuntaina Fiskarsin (suom. Fiskari) ruukkikylä Raaseporissa näytti parastaan. Kevätaurinko helli kävijää ja Fiskarsinjoen pienet kosket vyöryivät voimissaan. Ja meitä turisteja oli liikkeellä vasta jokunen, toisin kuin ruuhkaisina kesäkuukausina.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän tykkään tutustua turistikohteisiin varsinaisen sesongin ulkopuolella. Jonot ja ruuhkat alkavat olla minulle liikaa. Ärsyynnyn ja hikeennyn helposti väenpaljoudessa, vaikka se alueen yrittäjille on tietty vain plussaa…

Käydessäni Fiskarissa oli auki vain yksi kuppila - Cafe Antigue keskustan Tornikellorakennuksessa. Ja vain pari näyttelyä - Pohjan kylässä syntyneen ja Ruotsissa uran tehneen Carl Jacob Malmbergin (1824-1895) valokuvia ja KWUM-museon keramiikkaa. 

Mutta nämä riittivät minulle ja Ukille enemmän kuin hyvin. Antiquen kahvi oli ilahduttavan maukasta. Ja mikä ettei, sillä se kuulemma paahdetaan ja jauhetaan viereisessä paahtimossa. Lisäksi Malmbergin valokuvat herättivät mielenkiintoni ja keraamikko Karin Widnäsin rintarinnan olevat koti- ja museorakennus veivät sydämeni. 

Kaikin puolin ihana aamupäiväretki rauhalliseen ja kevääseen heräävään Fiskariin :)

 Ja Kuparipajan koskessa riitti myös vettä ja pauhua

Cafe Antique odotti asiakkaita

Lähes huomaamaton ovi Kuparipajan näyttelytilaan.

maanantai 11. maaliskuuta 2024

Aamu mökillä

Aurinko nousemassa järven takaa klo 6.40.
Salossa virallinen nousuaika oli tänään klo 6.56 ja laskuaika on klo 18.18. 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Jäällä ajoa ja joutsenia


Viikonloppua Ukin mökillä. Hieno hankikanto ja tervetullut aurinko. Valkeaa ja valoisaa. Ja keväisen kaunista - mutta liukasta.

Ja ihanan hiljaista ja rauhallista. Mitä nyt nuoriso järven toiselta rannalta pörräili väliin järven jäällä vanhalla skodalla ja valkoisella pakulla. Ja meillä Ukin kanssa riitti jännittämistä… 

Onneksi jää kesti, ja onneksi pojat jättivät homman pian kesken. Ja antoivat tilaa tutuille joutsenille :)

Terassi odottaa kesää…

Ukin mökillä riittää vinoja pintoja…

Lasikko on vielä vaiheessa… 

Tutut joutsenet ovat saapuneet

lauantai 9. maaliskuuta 2024

Väriläiskä Eirassa

Koulurakennus Ehrensvärdintien puolelta

Kävelen päivittäin Punavuoren, Eiran ja Ullanlinnan alueilla - reittejä vaihdellen, mutta usein ainakin osittain myös samoja katuja pitkin. Monesti olen ohittanut ison, vihreäksi rapatun rakennuksen, joka jää kolmen kadun keskelle ja jolla on täten myös kolme osoitetta eli Ehrensvärdintie 31-35, Rehbinderintie 25-27 ja Edelfeltintie 19. 

Rakennuksessa on joulukuusta 1995 lähtien toiminut Elias-koulu, joka on vanhempien 1982 perustama Steinerkoulu ja jossa nykyään opiskelee yli 300 lasta ja nuorta. Rakennuksen on alkujaan 1920 suunnitellut arkkitehti Matti Finell (1889-1978). Yli 40 vuotta (1935-1976) talossa toimi Tehtaanpuiston yhteiskoulu, minkä jälkeen vuosia Suomen Teatteri(korkea)koulu.

Vuonna 1940 yhteiskoulu tarvitsi lisätilaa ja teollisuuskoulun opettaja (ja arkkitehti) Jalmari Kekkonen (1878-1948) suunnitteli siihen lisärakennuksen. Se rakennettiin vanhan koulurakennuksen jatkeeksi, mutta edelleen tarkkaan katsoessa rakennuksessa erottuu kaksi eri aikoina rakennettua puoliskoa. 

Kävellessäni rakennuksen ohi olen usein katsellut vain talon pihalla leikkiviä lapsia, joista olen päätellyt rakennuksen olevan joku koulu. Ja väliin pysähtynyt seuraamaan talon edessä olevissa pensaissa sirittäviä pikkulintuja :) Oikeastaan vasta tällä viikolla jäin kunnolla katsomaan myös itse rakennusta. Pilvisestä säästä huolimatta kevättä henkivä valo ja sopivasti pysäköidyt autot saivat rakennuksen näyttämään erityisen komealta ja edustavalta. 

Rakennus paljastuikin oikeaksi väriläiskäksi lehdettömien puiden ja lähes lumettomien katujen vastakohtana. Ja toi iloa alkavaan kevääseen :)

Rakennus Edelfeltintien puolelta

perjantai 8. maaliskuuta 2024

Ei kellotornia, ei alttaritaulua


Tykästyin Tapiolan kirkkoon. Tuohon harmaaseen betonikuutioon, joka kohoaa vanhan uimahallin, Sokos Garden -hotellin ja Tapionaukion parkkipaikan kyljessä. Harmaana ja jäyhänä, mutta silti kutsuvana.

Arkkitehti ja professori Aarno Ruusuvuori (1925-1992) suunnitteli kirkon 1965. Rakennusta laajennettiin vuonna 1992, jolloin sunnittelusta vastasi Ruusuvuoren puoliso, arkkitehti Anna Jäämeri-Ruusuvuori (s.1943), ja viimeinen mittava peruskorjaus valmistui 2022.

Luin netistä, että Tapiolan kirkko edustaa brutalismia eli modernistisen arkkitehtuurin suuntausta, joka suosii selkeyttä ja viimeistelemättömiä materiaalipintoja, kuten karkeaa ja maalaamatonta betonia. Betonibrutalismin kultakausi oli 1950-1970 -luvuilla, ja suuntausta edustaa myös mm. Turussa oleva Sibeliusmuseo, jonka arkkitehtuuriin ihastuin helmikuussa 2023 (täällä). 

Tapiolan kirkkorakennus on saanut paljon myös negatiivista kritiikkiä, ja se on mm. usein kerännyt ääniä erilaisissa Rumin kirkko -äänestyksissä. Kuten edellä mainitsin, minä kuitenkin pidin rakennuksesta. 

Betoniseinistä huolimatta koin rakennuksen lämpimänä ja helposti lähestyttävänä. Sisälle oli helppo astua, ja eteisessä saattoi valita, kääntyikö oikealle ja lasiovien läpi kirkon puolelle vai vasemmalle, jolloin edessä oli kirkon toiselle sisäänkäynnille johtava, Raitiksi nimetty leveä ja helppokulkuinen käytävä. Raitin varrella oli työntekijöiden toimitiloja ja useita kerhohuoneita mm. lapsiperheille, nuorille, kuoroille ja sururyhmille. Ja vapaaehtoisvoimin toimiva kahvila Valo, jonne minutkin toivotettiin tervetulleeksi.

Eri tilojen väleissä oli mäntyjä kasvavia, pieniä sisäpihoja, jonne huonetiloista avautui seinän kokoiset lasi-ikkunat. Jopa rospuuttoaikana sisäpihat olivat kauniita ja rauhoittavia, mutta uskon (ja toivon), että kevään edetessä pikkupihat puhkeavat sananmukaisesti kukkaan :)

Kirkossa ja sen aputiloissa oli ja liikkui ihmisiä - äitejä lastenrattaiden kanssa, eläkeikäisiä ilmiselvästi matkalla kuoroharjoituksiin, nuoria supattelemassa keskenään ja kirkon työtekijöitä kokoustamassa avoimessa Valo-kahvilassa. Nauttimasta yhdessä olemisesta.

Tapiolan kirkossa ei ole kellotornia, ainoastaan matalalle, kirkon sivulle asetetut kirkonkellot - ilman tornia. Eikä alttaritaulua, ainoastaan arkkitehdin suunnittelema, tyylitelty metalliristi - ilman pyhäinkuvia. Ilman tornia ja pyhäinkuvia kirkkorakennus sopii vähemmänkin uskonnollisille ihmisille…

Kirkossa oli kuitenkin elämän tuntua. Ja se rohkaisi piipahtamaan ja kutsui jopa osallistumaan. 

Alttaritaulun tilalla oli arkkitehti Ruusuvuoren suunnittelema epäsymmetrinen risti.

Alttariseinällä oli 2752 betoniharkkoa :)

Yksi rakennuksen rauhoittavista sisäpihoista.

Kirkko on takaa ikkunatonta betoniseinää.