Herkkupastaa golfklubilla

Colas de bogavante y gambas con espaguetti al oleo

En osaa enkä pelaa golfia, mutta ystävämme, joka ei myöskään pelaa golfia, halusi viedä Ukin ja minut lounaalle Marbellan golfklubilla olevaan Divot-nimiseen ravintolaan. Ehkä siksi, että tapasimme siellä hänen kaksi muuta ystävää, joista toinen pelaa intohimoisesti golfia ja toinen on vuosia pelannut, mutta joutunut lopettamaan olkapäävamman takia.

Paikka oli ihan mukava, vaikkei kovin kodikas. Mukavuutta lisäsi se, että paikalla oli Murun lisäksi kaksi muuta koiraa. Toinen oli iso rotisko, joka nukkui rauhallisesti lattialla emäntänsä jalkojen vieressä ja toinen oli minikokoinen söpöliini, joka viihtyi koko ruokailun ajan lentolaukussa, joka oli nostettu tuolille isäntäväen viereen. Ehkä voin myös Murun kanssa kokeilla ravintolassa lentolaukkua…

Ruoka-annokset olivat suuria, joten jätimme alkupalat suosiolla väliin. Pääruoaksi valitsin hummeria ja katkarapua sisältävän spagettipastan, jossa oli ihanasti valkosipulin palasia ja hyvää öljyä. Ja se oli superhyvää. Jälkkärikahveille ajoimme läheisen Esteponan kaupungin rantaan. 

Hummerispagetti oli niin herkkua, että voisin ihan sitä varten ajaa Fuengirolasta Marbellaan :) Tai ehkei sittenkään, koska matka on lähes 30 kilometriä…

Sataa sataa ropisee

Fuengirolassa on satanut ja tuullut lähes taukoamatta koko päivän. Kävin Murun kanssa lenkillä lähes tyhjillä kaduilla - sadetakit molemmilla. 

Etelä-Espanjassa on ollut pitkään tosi kuivaa, joten sade on ollut enemmän kuin tervetullutta, eikä se ole haitannut meikäläistäkään. Kunhan ei jatku päiväkausia :)

Ja yöllä näin taivaanrannassa välähtävän jopa pari salamaa…

Sambaa joululounaalla

Espanjassa jo pidempään talviaan viettänyt ystäväpariskunta kutsui Ukin ja minut Aurinkorannikon kokoomusnaisten joululounaalle. Luit oikein joululounaalle :) Jostain syystä, joka minulle jäi epäselväksi, joulukuinen joululounas oli jouduttu perumaan, ja sitä vietettiin vasta nyt helmikuussa. Ja poikkeuksena tavanomaisiin kokoomusnaisten tapaamisiin joululounaalle osallistui myös miehiä.

Suomalaisravintola Kukossa (täällä) syötiin kinkkua, rosollia ja porkkana- ja lanttulaatikkoa sekä taatelikakkua. Ja laulettiin kaksi joululaulua - onneksi ei enempää. Laatikot olivat ihan maukkaita, mutta jouluinen tunnelma oli kaukana - ei se varmaan ollut tarkoituskaan. 

Parasta juhlassa oli paikallisen suomalaisryhmän sambaesitys. Innokkaat naiset tanssivat itse tekemissä karnevaaliasuissa ja upeissa päähineissä. Ihailin naisten antautumista musiikin ja tanssin pyörteisiin - intohimo välittyi katsomoon.

Kirkko valaisee

Tykkään vaellella Fuengirolan länsipuolen kaduilla, rannan kerrostalorivien takana. Sieltä löytyy puistoja, penkkejä, lasten leikkipaikkoja - ja kauniita matalia asuintaloja, joiden välissä on monenlaista kauppaa, vihannespuotia, kampaajaa, kauneushoitolaa. 

Eilen tarkoitukseni oli kävellä Kaupunginmuseoon (Museo de la Ciudad), jossa esitellään Fuengirolan historiaa. Minua kiinnosti, miten pienestä kalastajakylästä on tullut tuhansien pohjoiseurooppalaisten talvikaupunki. Netin mukaan museon olisi pitänyt olla arki-iltaisin auki kuudesta tai seitsemästä eteenpäin. Tiistaina seitsemän jälkeen ovet olivat kuitenkin tiukasti kiinni, vaikka portin pielessä luki espanjaksi museon olevan siihen aikaan auki - mikäli oikein ymmärsin. 

Onneksi museon ympärillä oli muutakin mielenkiintoista katseltavaa - eläväinen Plaza de Espanan aukio, leikkiviä lapsia sekä heidän vanhempiaan täynnä oleva Parque de Espana ja Parroquia de Nuestra Senora del Carmen -niminen kirkko, jossa oli juuri alkamassa jokailtainen jumalanpalvelus. Moderni kirkko, joka ulkoa oli linjakas ja sisältä avara ja valoisa.

Kun katselin kirkkoa, sen matalaan torniin syttyi yllättäen valo. Tämä valaisi kauniisti jo hieman hämärtynyttä iltaa - ja loi rauhaa ympärilleen.

Herkkua kujalla

Ensimmäisen Fuengirola-viikon olemme pääosin syöneet kämpillä, lähinnä japanilaista ja muuta aasialaista noutoruokaa - ja pari kertaa hakeneet jälkkäriksi McDonaldsin espanjalaiset jättikokoiset Flurry-jäätelöt. Ensisijainen syy kämppäruokailuun olen ollut minä - ja vähän myös Muru. 

Olen nimittäin jännittänyt, miten sylikoira-Muru pärjää pitkän ruokailun ajan vieraassa ympäristössä lattialla haukkumatta ja vinkumatta. Tosin päivittäin olemme käyneet kahvittelemassa - ja alkushokin jälkeen sekä minä että Muru olemme selvinneet paremmin ja paremmin. 

Tämän harjoituksen rohkaisemana uskaltauduin tänään yrittämään pidempää ulkoruokailua Murun kanssa. Ja hyvin meni, mikä oli minulle ihana helpotus :)

Söimme Ukin kanssa rauhallisen lounaan parin sadan metrin päässä asunnoltamme olevassa En la Espera te Esquino -nimisessä pikkukuppilassa, jonka valitsimme sen kummempia miettimättä. Valintaan vaikutti lähinnä lyhyt matka asunnoltamme, ravintolan iisi ulkonäkö sekä ulkona ja varjossa olevat ruokapöydät. Ja kun vielä onnistuimme saamaan - Murun rauhaa ajatellen - seinän vieressä olevan, kahden hengen pöydän, niin valinta oli helppo :) 

Ja valinta osui nappiin, sillä pikkukuppilan äyriäiset olivat tuoreita, herkullisia ja edullisia. Kahden hengen runsas kala-äyriäislautanen maksoi 9,50 euroa/henkilö. Pisteenä iin päälle jälkkäriksi valitsemani suklaajuttu oli enemmin kakkua kuin moussea :) Ja loppuonneksi Ukki oli - tapansa mukaan - jemmannut kännykän kuoren alle euron seteleitä, jotka tulivat tarpeeseen, kun maksuksi ei kelvannut visa- eikä pankkikortti…

Mukava ja maukas paikka, jonne varmasti palaamme - ja Murun kanssa :)

Parrillada pescado y marisco 

Valkoinen kanjonikylä

Meriaturin järjestämällä Rondan matkalla (täällä) kävimme myös Setenil de las Bodegas -nimisessä valkoisessa kylässä. Sadoista muista Andalusian valkoisista kylistä Setenil erosi siinä, että useat kylän taloista oli rakennettu kalliokielekkeiden alle. Tämä loi taianomaisen tai ehkä jopa elokuvamaisen tunnelman kylän keskustaan.

Noin 3 000 asukkaan Setenil on rakentunut Trejo-joen uoman - kanjonin - kallioisille reunoille satojen vuosien kuluessa. Taloja rakennettaessa on hyödynnetty kalkkikallioiden luonnollisia, jo olemassa olleita onkaloita ja muotoja, ja kalliokielekkeet on sopeutettu rakennusten katoiksi ja kallioseinämät niiden takaseiniksi. Asuntoja ei ole kaivettu kallioihin, mikä herkästi tulee mieleen.

Luin netistä, että joihinkin kallioasuntoihin on mahdollista päästä myös sisälle - Visita a Cueva. Minulta tämä jäi kokematta, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta ja voinee kysyä kylässä olevasta matkailuinfosta. 

Setenil de las Bodegas oli ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Huolimatta siitä, että jopa helmikuisena perjantaina kylän ”kalliotaloalueella” turistit joutuivat kulkemaan lähes jonossa ja että kylää on vaikea saavuttaa julkisilla kulkuneuvoilla.

Eli reissuun joko ryhmämatkalla, kuten minä, tai omalla autolla, jolloin varmimmin parkkipaikka löytyy alueen maksullisista parkkihalleista. Ja nauttimaan Setenilin erikoisista katunäkymistä - ja ravintoloiden (kuulemma) hyvästä ruoasta, mikä minulta jäi maistamatta :)

Rondan kaksi helmeä

Kävin rotkostaan kuuluisassa Etelä-Espanjan kaupungissa Rondassa helmikuussa 2019, jolloin kirjoitin blogiini niin kaupungin komeasta rotkosta (täällä) kuin nostalgisesta härkätaisteluareenasta (täällä). Silloin olimme reissussa henkilöautolla Ukin ja ystäväpariskunnan kanssa, ja koin että paljon jäi näkemättä, kuten turistikaupungeissa pakkaa helposti käymään. 

Perjantaina lähdin yksin matkatoimisto Meriaturin järjestämälle päivämatkalle, jossa käytiin Rondassa ja Setenil de las Bodegas -nimisessä kylässä, joka kuuluu Andalusian 19 valkoisen kylän (Los pueblos blancos) ketjuun. Suomalainen Meriatur toimii Fuengirolassa ja järjestää päivän tai parin mittaisia bussimatkoja moniin espanjalaisiin kyliin ja kaupunkeihin. 

Runsaat kahdeksan tuntia kestävä matka maksoi 55 euroa ja oli kokonaisuudessaan mainio. Mukana matkalla oli loistava opas - keski-ikäinen puhelias Manu, joka kertoi olevansa Karairin 1950-luvulla Espanjaan lennättämän suomalaisen äidin ja syntyperäisen andalusialaisen isän poika. Manu puhui sujuvasti sekä suomea että espanjaa ja näytti tuntevan hyvin molempien maiden historiaa ja kulttuuria. Ja juttua riitti - etenkin sanojen etymologia eli alkuperä tuntui olevan hänen intohimonsa. Kuuntelin mielelläni ja kiinnostuneena :) 

Rondon rotkon ihmettelyn jälkeen Manu johdatti meidät vanhassa kaupungissa olevaan, rotkon reunalle 1800-luvun puolivälissä rakennettuun kaksikerroksiseen huvilaan, jonka puutarhasta oli upea näköala rotkon yli kulkevalle Puente Nuevo -sillalle - Manun mukaan kaupungin paras näkymä. 

Nykyään Casa museo Don Bosco -nimellä kulkeva rakennus on kymmenkunta vuotta toiminut talomuseona. Nimi Don Bosco viittaa italialaiseen Giovanni Boscoon (1815-1888), joka toimi pappina ja hyväntekijänä Pohjois-Italiassa. Bosco perusti salesiaanien sääntökunnan eli katolisen yhteisön, joka nykyään on levinnyt ympäri maailmaa. 

Yksityisomistuksessa olleen huvilan viimeiset omistajat tunsivat vetoa salesiineihin ja testamenttasivat rakennuksen sääntökunnalle. Vuosina 1939-2008 kaunis rakennus toimi salesiinipappien lepokotina, minkä jälkeen se kunnostettiin ja avattiin yleisölle museona. 

Parasta Casa museo Don Boscossa oli ehdottomasti sen pieni puutarha kahvilaterasseineen ja upeine näköaloineen. Pelkästään kauniin puutarhan takia kannatti maksaa parin euron sisäänpääsy museoon, joka muuten oli aika vaatimaton. 

Opastetun museovierailun ja lyhyen juomatauon jälkeen meillä oli omaa aikaa 1,5 tuntia, ennen kuin bussi jatkoi läheiseen Setenil de las Bodegasin pikkukylään. Tämän ajan kiertelin yksikseni vanhan kaupungin rauhallisia kujia - kaikki muut turistit tuntuivat olevan jossain muualla. Heti alkumatkasta törmäsin suljetun näköiseen rapattuun rakennukseen, jonka seinässä luki Museo Municipal de Ronda eli Kaupunginmuseo. 

Onneksi museot vetävät minua puoleensa, sillä kolkkojen kiviseinien sisäpuolelta löysin lumoavan rakennuksen. Museo nimittäin toimi arabien 1400-luvulla rakentamassa palatsissa (Palacio de Mondragon), jossa vuosisatojen aikana on asunut useita aatelisperheitä ja muuta vallasväkeä. 

Museon toisessa kerroksessa oli perinteinen historiallinen museo, mutta alakerrassa sain aistia entisöidyn arabipalatsin lumoa. Pienessä palatsissa oli mm. kolme arabialaistyylistä sisäpihaa sekä sopusuhtainen ja kaunis puutarha suihkulähteineen. Tosin suihkulähteet olivat vesipulan takia ilman vettä, kuten muuallakin Andalusiassa. Ja taas hieno näköala - tällä kertaa Guadalevin-joen laaksoon ja Sierra de Grazaleman vuoristoon. 

Jos pitää mielenkiintoisista rakennuksista ja pienistä ”salaisista” puutarhoista, kannattaa käydä runsaan sadan metrin päässä toisistaan olevissa Don Boscon museotalossa ja Mondragonin palatsissa. Ja nauttia samalla henkeä salpaavista näköaloista El Tajon rotkoon ja Guadalevinin laaksoon :)

Komea kukkiva rahapuu

Näkymä Don Boscon museon puutarhasta Puente Nuevo -sillalle ja El Tajon rotkoon.

Mondragonin palatsin arabialaistyylinen sisäpiha

Näkymä palatsin puutarhasta Guadalevinin laaksoon ja Sierra de Grazaleman vuoristoon.

Rokkaa Kukossa

Lyhyillä lomamatkoilla en yleensä pyri hakeutumaan muiden suomalaisturistien joukkoon. Nyt kun asustelen täällä Fuengirolassa yhtäjaksoisesti kuukauden, halusin vähän selvittää, mitä täällä asuva suomalaisyhteisö tarjoaa. Luin netistä, että Fuengirolassa asuu talvisin 10.000 ja koko Aurinkorannikolla yhteensä 20.000 - 30.000 suomalaista. Ja että heidän piirissään järjestetään monenmoista kulttuuri- ja harrastustoimintaa. 

Ensimmäisten lomapäivien aikana olen tutustunut jo kolmeen paikalliseen suomenkieliseen palveluun. Pari päivää sitten kaipasin suuvettä ärtyneiden ikenien rauhoittamiseen. Päätin kokeilla Las Salinas -nimistä apteekkia, josta saa suomenkielistä palvelua. Oikeastaan apteekki tuli tutuksi jo viime joulukuun Fuengirolan reissulla (täällä), jolloin Ukki sai siellä osaavaa ja asiantuntevaa apua. Täällä kertaa palvelu oli aika töykeää eikä minua palveleva suomalaisnainen osannut vastata yhteenkään kysymykseeni.

Suomi-apteekki sijaitsee Los Boliches -nimisessä kaupunginosassa, jossa iso osa pysyvästi Fuengirolassa olevista suomalaiseläkeläisistä asuu. Tuntuu, että Los Bolichesin kaduilla kuulee enemmän suomea kuin espanjaa tai muita kieliä. Alueelta löytyy myös monenmoista suomenkielistä kauppaa, kirjastoa, pubia, ravintolaa, kirkkoa, kiinteistövälittäjää, kosmetologia ja hierojaa - muun muassa :) Eli kaikkea on saatavilla suomen kielellä. 

Aurinkorannikon suomalaisten jäsenyhdistys Suomela toimii Los Bolichesin pohjoispuolella olevassa Los Pacoksen lähiössä, jonne suomalaiset rakensivat ensimmäiset lomakotinsa 1960-luvun lopulla, ja jossa edelleen asuu ja työskentelee paljon suomalaisia. Suomelan toimitiloissa järjestetään päivittäin lukuisia liikunta-, kädentaito- ja kielikursseja, joista helmikuun aikana olen aikonut kokeilla ainakin rivitanssia :)

Apteekkireissulla pistäydyin OkiDogi-nimisessä eläinkaupassa, jossa - yllätys, yllätys - sain tosi ystävällistä ja avuliasta palvelua suomeksi. Ostin Murulle pehmeän kassin, jossa toivon sen viihtyvän kun käymme ravintolassa. Nähtäväksi jää, miten se käytännössä tulee toimimaan…

Kolmas parin ensimmäisen päivän aikana kokeilemani Suomi-palvelu on ollut ruokailu suomalaisessa ravintolassa. Skandinaaviseksi itseään mainostava ravintola Kukko sijaitsee Av. de los Boliches -kadun rannan puoleisessa päässä. Arkipäivisin siellä saa paikan päällä valmistettu suomalaista lounasta yhdentoista ja neljän välillä ja iltaisin ala carte -ruokaa. Ukki ja minä menimme sinne torstaina kolmen jälkeen ja söimme lihaisat hernekeitot ja marjaisat pannukakut 8.90 e/siivu. Ja tietenkin ruoka tarjoiltiin suomen kielellä :) ravintolan valoisassa lasikossa, mutta ilmeisesti Kukosta löytyy myös sisätiloja, joissa ymmärtääkseni esiintyy usein Suomi-artisteja.

Näin Fuengirolan Suomi-jutut tulevat pikkuhiljaa tutuksi tällekin eläkeläismummille. En kuitenkaan haluaisi asua kuukautta tiheimmässä suomalaiskeskittymässä, vaan mieluummin muualla, kilometrin tai parin päässä, kuten nyt. 

Luonnon lumoa

Kävellessä Fuengirolan puistoissa ja rannan kumpareilla näkee kaikenlaista, mm. paljon palmuja ja erilaisia kaktuksia. Karua ja kaunista - ja valokuvauksellista :) 

Tukka tuulessa

Täällä sitä ollaan - Espanjan pilvien alla - Murun kanssa. Aurinko ei ole vielä näyttäytynyt, mutta tässä iässä se ei ole enää mikään must. 

Pari ensimmäistä päivää ollaan lähinnä kävelty - ja kävelty - sekä katseltu ja kuunneltu merta. Ja syöty noutoruokaa, kun olen halunnut että Muru ensin tottuu ulkomailla olemiseen ennen kuin menen sen kanssa ravintoloihin :) Ja tietty katseltu Suomi-telkkarista Haaviston ja Stubbin haastatteluja ja ”väittelyitä”, joista tosin väittely on ollut kaukana.

Minähän tykkään sekä kävelystä että merestä - ja kuivistakin vaalikeskusteluista, joten ei ole ollut valittamista. Eikä ole liukasta :)

Tuulista ja vauhdikasta on ollut, kuten Mummin tukasta ja astunnasta näkyy :)