Seinät nousevat

Edessä makuuhuone”palikka”, takana olohuone/keittiö”palikka” ja välissä eteislasikko.

Ukin mökkiprojekti (täällä) etenee hyvää vauhtia. Toistaiseksi täysin aikataulussa. 

Tämän takaa mm. luotettavat ja osaavat työmiehet ja se, että Ukki pystyy asumaan koko rakennusajan rakennustyömaalla - puretun mökin vieressä olevassa vierasmajassa. Ja eläkkeellä olevana entisenä rakennusalan ihmisenä hänellä on aikaa ja osaamista hankkia työmaalla tarvittavat materiaalit aikataulun mukaan ja ajoissa.

Jo nyt pystyy näkemään, että kahden makuuhuoneen talosta isoine terasseineen tulee upea. Ukin arkkitehtiystävä Petri on taas onnistunut :):)

Makuuhuoneen ikkuna-aukkoja pihalle

Olohuoneen ikkuna-aukkoja pihalle

Olohuonetta ja sivuterassia

Käpyjä ja kanervia

Tykkään männyn kävyistä. Ne ovat kuin kovettuneita tai kivettyneitä kukkia, ja tavallaan niitähän ne ovatkin. Pitääpä kerätä käpyjä koristeiksi joulupöytään. kun olen aina niin aikainen joulun valmistaja - heheheh…

Tykkään myös kanervista, vaikka en itseäni niin syksyihmiseksi mielläkään. Mutta Turun saariston, johon myös Merimasku tavallaan kuuluu, sammaleiden ja jäkälien peittämiä kallioita ei näin syksyllä voita (lähes) mikään. Ja varsinkin niissä paikoissa, joissa runsaasti kukkivien kanervien vaalea lila rikkoo sammal/jäkäläpeotteitä.

Kaunista ja rauhoittavaa. Syksyistä ja seesteistä :)

Tomaatteja Tilalla

Opiskelijatyttö osti toukokuussa kolme pientä tomaatin tainta - kolme euroa kappale. Elokuussa hänellä oli kolme yli kaksimetristä, monihaaraista ”tomaattipensasta” :):) 

Istutimme taimet keväällä isoihin muoviruukkuihin ja asetimme ne aurinkoiseen ja lämpimään aamiaislasikkoon, jonka Tilan edelliset omistajat olivat rakentaneet vanhan sikalarakennuksen lounaispäätyyn. Lasikko rakennettiin viime vuosisadan lopussa, kun koko rakennus sikalan pidon loputtua kunnostettiin ja remontoitiin. Nykyään talon yläkerrassa on iso juhlatila ja alakerrassa lasikon lisäksi ammattikeittiö ja ravintolasali.

Asetimme nopeasti kasvavat taimet lasikon kolmea puupilaria vasten ja sidoimme kasvamista tukevat tukilangat. Nyt jokaisessa ”tomaattipensaassa” on ainakin 20-30 kypsää ja kypsyvää tomaattia,

Viikonloppuna keräsimme ja söimme ensimmäiset omat tomaatit. Hyviä, vaikkei maailman maukkaimpia olleetkaan. Komeat taimet ja niissä kasvaneet lukuisat punaiset pallot tosin olivat enemmän kuin kauniita - upeita :):)

Omia tomaatteja ja mozarellaa - nam.

Aamiaislasikko ja ravintola.

Tutut tyypit

Toivo - lempinimeltään Tofu ja Hermes - lempinimeltään Herkku

Olin taas pari päivää Tyttärien tilalla Merimaskussa - siivousapuna ja seurana tai seurana ja siivousapuna. Toinen tyttäristä oli tämän ajan Helsingissä eli teimme asunnon vaihdon, mikä sopi hyvin kummallekin. Tyttö sai ilmaisen kaupunkiasunnon ja minä kodikkaan maaseutumajoituksen :):)

Ennen olen inhonnut yli tunnin autoreissuja, etenkin jos olen joutunut itse ajamaan. Tämän vuoden aikana olen kerran pari kuussa reissannut Helsingin ja Merimaskun väliä - bensaa kuluu, rahaa menee ja ilmasto kärsii - ääk. Yllättäen ajaminen ei olekaan enää tuntunut niin kauhealta ja tylsältä, ja olen jopa alkanut viihtyä yksin autossa - väliin Murun kanssa. Matkatessa kuuntelen yleensä radioSuomea ja Puhe-radiota, tosin välillä vaivun omiin ajatuksiini.

Perillä Tilalla minua odotti Dora-koira, Kille-vuohi, Lala- ja Pablo-kissat, Aku- ja Iines-ankat, lampaita, kanoja ja kuusi nopeasti kasvavaa ankanpoikasta. Ja kaksi suloista, pitkäkorvaista kania: harmaa Tofu ja kellertävä Herkku - rakkaiden Tyttärieni lisäksi :) 

Kirkko ja kappeli

Kellokosken partaalta entisen ruukin alueelta (täällä) löytyy sekä kirkko että kappeli. Kirkko rakennettiin vuonna 1800 ruukin työläisten kirkollisia tilaisuuksia ja kappeli 1934 sairaalan potilaiden kirkollisia tilaisuuksia varten. 

Ruukin ensimmäinen patruuna Lars Nysten osti Keravanjoen partaalle syntyneen kartanon vuonna 1793. Seuraavana vuonna Nysten perusti mailleen rautaruukin, joka sai ruotsinkielisen nimen Marieforsbruk hänen Marie-vaimonsa mukaan. Pari vuotta myöhemmin vuonna 1800 patruuna rakennutti alueen työläisten käyttöön yksinkertaisen kirkon. Kun leskeksi jäänyt Nysten ajautui vuonna 1803 konkurssiin, ruukki ja kirkko jatkoivat toimintaansa uusien omistajien alaisuudessa.

Punamullalla maalattu, yksinkertainen kirkko on edelleen säännöllisessä käytössä Tuusulan seurakunnan omistuksessa. Nykyiset valkoiset ulkokoristeet ja pieni puinen torni lisättiin puiseen laatikkokirkkoon 1930-luvulla.

Kartanon maille perustetun Kellokosken sairaalan alueelle rakennettiin 1934 pieni rapattu kappeli - paikalla pari kymmentä vuotta olleen ruumishuoneen päälle. Tarvittaessa 1960-luvulle asti kappelissa tehtiin myös ruumiinavauksia, ja 1930~ ja 1940-luvuilla mielenterveyspotilaiden hoidossa käytettyjä lobotomialeikkauksia. 

Sairaalan kappelin käyttö kirkollisissa tilaisuuksissa hiipui 1960-70-luvuilla. Tämän jälkeen rakennus oli pitkään tyhjillään, kunnes se kunnostettiin ja avattiin uudelleen 1981.

Kellokoskella käydessäni (täällä) kumpikin - kirkko ja kappeli - oli kiinni ja kiertelin rakennuksia vain ulkoa. Myöhemmin luin netistä, että halutessaan kappeliin pääsee sisälle, kun alueella oleva sairaalamuseo on auki.

Ruumishuoneen päälle rakennettu kappeli

Kosken reunalle rakennettu kirkko

(Lähes)Hylätty ruukki

Kellokoski on ollut minulle aina ”se mielisairaala” - tohtori Taipale ja Kellokosken prinsessa. Tohtori oli tietty psykiatri ja kansanedustaja Ilkka Taipale (s. 1942), joka työskenteli sairaalan ylilääkärinä 1988-1996. Kirjassa ja elokuvassa elämäänsä jatkanut prinsessa taas oli Anna Lappalainen (1896-1988), joka piti itseään Englannin prinsessana. Hän oli sairaalan potilaana vuodesta 1933 vuoteen 1985, jolloin hän siirtyi Nikkilän sairaalaan kuollakseen parin vuoden päästä 92-vuotiaana. 

 

Viime vuosina Kellokoski on ollut minulle vähän myös Mäntsälän tanssilava - aivan kosken vieressä oleva ihana kahdeksankulmainen kesälava. Mutta ruukista tai kartanosta en ollut ennen elokuuta kuullutkaan, enkä ennen tanssilavaan tutustumista ollut koskaan edes käynyt paikkakunnalla. 

Nykyään tiedän, että Kellokoskea on ensisijaisesti ollut kosken ääreen rakennettu kartano ja sen maille kaksi sataa vuotta sitten perustettu rautaruukki - alkujaan Mariefors bruk. Ja toki myös paikkakuntalaisia työllistävä sairaala, joka aloitti toimintansa 1900-luvun alussa kartanon entisissä tiloissa. 

Eräällä kesän tanssimatkalla päätin ennen harjoituksia kierrellä vähän kosken maisemissa. Tanssitreenit Männistön lavalla alkoivat kuudelta, joten aloitin retkeni vasta puoli viiden aikoihin. Näin hienosti kuohuavan kosken ja useampia nostalgisesti ränsistyneitä 1800-luvun lopulta olevia ruukkirakennuksia, joista pääosa näytti hylätyiltä, tosin joissakin oli pieniä käsityöpajoja ja muita toimitiloja. Näin ruukin tehdasmuseon ja entisiä työläisten asuntoja - ruukkialueellahan oli parhaillaan 450 työläistä - joista useimmat olivat kunnostettu ja asuttuja.

Näin myös kartanon vaaleanpunaisen, hienon 1889 valmistuneen päärakennuksen ja sen ympärille rakennetut uudemmat sairaalarakennukset, joissa vuoteen 2015 asti toimi Kellokosken mielisairaala ja sittemmin pienimuotoisempaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eli HUS:n psykiatrista toimintaa. Näin vanhaan ylilääkärin siniseen asuintaloon tehdyn sairaalamuseon, Keravanjoen rannassa olevat lääkäreiden asunnot ja saunarakennuksen sekä valtavan puistomaisen puutarhan upeine lehtipuineen.

Alueella ei näkynyt juuri yhtään ihmistä ja lähes kaikki rakennukset oli ainakin iltapäivästä/alkuillasta kiinni, myös molemmat museot. Auki olivat vain ilmeisen aktiivinen ravintola Patovahti ja ilmeisen suosittu kahvila Kinuskilla. Kiva näin, sillä jälkimmäisessä join hyvät terassikahvit - ja kuolasin herkullisen näköisen kinuskikakun perään :)

Josko toiste tulisi käydyksi Maijan kammari -nimisen puodin yhteydessä olevassa ruukkimuseossa ja vain kesäisin auki olevassa sairaalamuseossa. Kiinnostaisi :) Ehkä Kinuskillan kinuskikakku vetovoima saa aikaan ihmeitä…

Kellokosken entisiä sairaalarakennuksia: KS3 entinen kartano, KS9 nyk sairaalamuseo, 

KS13 kappeli, KS11 sauna sekä KS10 ja KS12 lääkäreiden asuntoja.

Kinuskillan kinuskikakkua :) 

Ukilla hoidossa

15v Chloe ja 8v Muru

Kanan poikanen

Tyttärien Tilalle Merimaskuun hankittiin alkukesästä kaksi ankkaa, joiden piti olla kaksi urosta. Pian selvisi, että kyseessä oli (vahingossa) pariskunta, jotka saivat nimekseen Aku ja Iines. 

Ankkapari liikkui päivisin vapaasti ympäri tilaa, kuten kanatkin. Pian kanalaan ilmestyi isoja ankan munia. Eräänä päivänä Tyttäret huomasivat, että yksi kanoista oli alkanut hautoa kanalaan munittuja ankan munia.

Musta emokana istui munien päällä ja hautoi lähes hievahtamatta 2-3 viikkoa. Ja niin Tilalle saatiin kuusi pientä suloista ankanpoikaa - kanaemon hautomana :):) Ihana yllätys, mutta ehkä nämä riittävät tällä erää.

Elokuun partsi

Ostin valkoiset (riippuvat?) pelarkuut toukokuussa Roihuvuoren Puutarhanikkareista. Kukat ovat kukkineet upeasti koko kesän kaksioni etelään olevalla parvekkeella, kun olen muistanut lannoittaa niitä pari kertaa viikossa. Pelarkuiden seuraksi istutin pari riippuvaa :) murattia.

Kun hankin pelarkuut, luulin että ne olivat riippuvaa lajiketta (täällä), mutta enää en ole niin varma. Joka tapauksessa ne ovat kasvaneet ja kukkineet runsaasti. Olen ollut kukka-asetelmaani hurjan tyytyväinen, samoin kuin keväällä kyhäämääni kukkalaatikkoviritelmään (täällä). 

Pidän näin kesällä partsin ovea pääosin auki - keskustan melu ei näillä kulmin pahemmin häiritse. Näin sisälläkin istuessa tuntuu kuin olisin puoliksi ulkona - mukana menossa :):)

Kunnollisen kokoinen parveke on oiva lisä pienen keskusta-asunnon mukavuuksiin. Kun kukat viihtyvät, minäkin viihdyn - ja nautin.

Vuoren henki

Yllätin itseni ja tykästyin hautamuistomerkkiin. Hautausmaista ja niillä kiertelystä olen aina tykännyt, mutta hautapatsaat ja -muistomerkit ovat olleet pääosin aika tylsiä, monet jopa rumia. Nyt löytyi muistomerkki makuuni :)

Näin kävi käydessäni Maarian kirkossa Turussa ja kirkkoa ympäröivällä hautausmaalla viime viikonloppuna (täällä). Miellyin kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen (1894-1966) haudalle pystytettyyn hautapaasiin ja sen päällä istuvaan vuoren henkeen - Genius Montanus. 

Genius Montanus on vajaa metrin korkuinen ”kubistinen” ihmisfiguuri, joka Wäinö Aaltonen on tehnyt 67-vuotiaana 1961 Maarian hautausmaalla ollutta perheensä sukuhautaa varten. Hautaa, johon oli haudattu taiteilijan vanhemmat räätäli Matti Aaltonen (1860-1925) ja tämän Ida-vaimo (1861-1936) sekä taiteilijan pojanpoika Wäinö Johannes, joka hautamerkinnän mukaan syntyi ja kuoli samana päivänä keväällä 1948. Hautaa, johon myös taiteilija itse haudattiin hänen kuoltuaan viisi vuotta myöhemmin.

Wäinö Aaltosen kuoltua lopullisen hautamuistomerkin suunnitteli taiteilijan poika Matti Aaltonen silloisen vaimonsa Irman kanssa. Wäinö Aaltosen veistämälle patsaalle tehtiin noin 2x2 metrinen jalusta - samasta kotimaisesta punagraniitista kuin itse veistos. 

Yksinkertaisen kaunis ja tyylikäs muistomerkki, jota näin kesällä vielä kaunistavat sen eteen istutetut punaiset kesäkukat. Tosin haudan kylkeen talvelta unohtunut vino ja tyhjä lyhtykehikko ärsytti. 

Tykkäsin, että muistomerkin ympärille oli jätetty riittävästi tilaa. Kiehtovaa Vuoren henkeä saattoi kiertää ja ihailla joka suunnasta :):)