Aamu

Saunaranta eilen klo 9.44 

Kunnon rokkaa

Viikolla söimme herkullista hernerokkaa, jonka valmistin joulukinkun jäämistä. Ekaa kertaa, muuten :) Yleensä perheessämme on syöty vain Jalostajan perinteistä hernekeittoa purkista, joka on hyvää ja halpaa.

Itsetehty hernerokka oli vielä parempaa kuin purkkikeitto. Ja vielä halvempaa -  puoli kiloa kuivattuja herneitä lähi-S-marketista maksoi 75 senttiä. Ja helppoa kuin mikä. Ainoa, mitä keitto vaati, oli aikaa. Valmistin keiton hernepussin kyljessä olleen ohjeen mukaan. Erittäin yksinkertaista. Ja erittäin hyvää.

500 g kuivattuja herneitä

2 l vettä

noin 500 g kinkun jämiä

1-2 tl suolaa

Huuhdo herneet. Anna herneiden liota yön yli  2 litrassa vettä. Keitä herneet ja kinkun jämät liotusvedessä. Anna kiehua miedolla lämmöllä vähintään kaksi tuntia. Lisää suola. Mitä kauemmin soppa saa kypsyä, sitä parempaa siitä tulee. Ja uudelleen lämmittäessä maku vain paranee :)

Halutessaan yksinkertaiseen keittoon voi lisätä mm. sinappia, meiramia, hienonnettua sipulia tai (maustettua) kermaa. Ukin kanssa söimme ”vain” perusohjeen mukaan tehdyn keiton - ja tykkäsimme.

Jätkä

Kävin joulukuussa Helsingin Jätkäsaaressa ottamassa kolmannen koronarokotteen (täällä). Matkalla jäin hetkeksi katselemaan yli kahdeksan metristä vaaleanpunaista betonipoikaa. Tuttu jätkä parin vuoden takaa Kauppatorilta (täällä). 

Auringon paistaessa poika katseli minua uteliaana jättimäisen kasvomaskinsa takaa - pissausasennossa. Lorottelua ei kuitenkaan näkynyt. Luulen, että veden luritus on suljettu talven ajaksi, kuten kaupungin muutkin suihkulähteet :)

Kuvanveistäjä Tommi Toijan (s. 1974) Bad bad boy -niminen humoristinen veistos valmistui 2013 Ruotsin Örebrohussa järjestettyyn näyttelyyn, josta se kesällä 2014 siirrettiin Helsinkiin Kauppatorille osaksi Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoa. Presidentinlinnan edessä paljon huomiota saanut betonipoika tähtäsi ”virtsasuihkun” komealla kaarella edessä olevaan merialtaaseen (täällä).

Kaupunki ei hyväksynyt, että pissaajapoika jäisi pysyvästi Kauppatorille, ja seuraavana vuonna 2015 Verkkokauppa.com siirrätti patsaan Jätkäsaaren myymälänsä eteen Tyynenmerenaukiolle. Ja siinä jätkä seisoo edelleen.

Kivan humoristinen patsas, joka mielestäni sopii hyvin nykyiselle paikalleen. Tykkään, vaikka vielä vuonna 2014 jätkää vierastinkin :)

Marttyyrin kirkko

Rakastan toreja. Etenkin Turun toria - tälläkin hetkellä, vaikka sitä on loputtoman kauan myllerrytty keskustaremontin takia. Tästä huolimatta tori on lähes koko ajan toiminut ja toimii - toki merkittävästi supistettuna. 

Torilla käydessäni olen ihmetellyt pientä, toimistotalojen puristuksiin jäävää kirkkoa. Ja miettinyt, toimiiko tuo edelleen...

Eräänä loppusyksyn päivänä huomasin kirkon kyljessä tekstin ”avoinna”, joten pujahdin sisään rakennukseen. Yhtäkkiä olin ihastuttavan valon keskellä. Auringon valo tulvi pyöreän rakennuksen ristikkoikkunoista ja ruudutti kirkon puna-keltaiseen puulattiaan. Tämä kaunis näky on ikuistettu eiliseen postaukseeni (täällä). 

Valon leikkiä ihastellessa tajusin nopeasti, että olin ortodoksisessa kirkossa. Carl L. Engelin suunnittelema Pyhän Aleksandran kirkko valmistui 1845 Venäjän keisari Nikolai I:n määräyksestä, kun Turkuun oli 1800-luvulla asettautunut venäläisen armeijan päämaja ja ortodoksien määrä kaupungissa oli kasvanut.

Kirkko on omistettu keisarinna Aleksandralle, joka oli Rooman keisari Diocletianuksen (230-313) puoliso. Aleksandra ilmoitti vuonna 303 julkisesti olevansa kristitty, jolloin hänen kristittyjä vainoava puolisonsa määräsi, että Aleksandra pitää mestata. Määräys toteutettiin. Tämän muistoksi kirkkoa kutsutaan Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkoksi.

Selvisi tuonkin rakennuksen ja kirkon tarina. Ja sain tutustuttua jännittävään pieneen kirkkoon :)

Pyhyyden perässä

Turun ortodoksinen Pyhän Aleksandran kirkko 

Mitä on pyhyys, pyhyyden tunne? Minulle pyhyys ei liity ensisijaisesti uskontoon. Minulle pyhyys on ennen kaikkea rauhaa ja hyväksymistä. Toinen toisen hyväksymistä ja kunnioittamista sellaisina kuin olemme. Juuri siinä elämän ja mielen tilanteessa kuin olemme. Erilaisina ja outoinakin.  

Pyhyys voi tuntua hyväksyvänä katseena, lämpimänä kosketuksena tai läsnäolona vaikeidenkin tunteiden pyrkiessä pintaan. Pyhyys on arkea suurempaa ja silti ”vain” arkea. Jotain, joka rauhoittaa tuskaa, kaipausta ja yksinäisyyttä. Pyhyys ja rakkaus ovat kuin käsi kädessä kulkevat sisarukset :)

Puhuttelevan tilan tai taideteoksen saatan usein aistia pyhyytenä. Ehkä juuri tämän takia kaipaan rauhoittavia kirkkokäyntejäni ja niistä kirjoittamista, joiden hylkäämistä mietin vakavasti lokakuussa (täällä). 

Luen parhaillaan Hannu Mäkelän kirjaa Suunnitelma loppuelämän varalle (Kirjapaja, 2019). Josko vuonna 1943 syntyneen kirjailijan sanoista löytäisin vinkkejä oman loppuelämäni varalle :) Myös Hannu, joka ei ”koskaan voi uskoa jumaliin”, kokee kirkot ja temppelit pyhinä:

”Temppelien tilat, valot, hartaus, musiikki, sen korkea kaiku holvistoissa ovat asioita, joita pidän pyhinä ja joiden pyhyyttä kunnioitan, vaikken muuta eli sen syvempää tai aidompaa tunnetta kykene kokemaan. Eri uskontokuntien vanhat maalaukset, freskot, kirjainkoristelut tai ikonit puhuvat kieltä, jonka ymmärrän, vaikken ole sitä opiskellut päivääkään.” 

Koen, että nämä Hannun sanat antavat minullekin ”luvan” nauttia ja kirjoittaa edelleen kirkoista. Valon upeasta leikistä penkkien ja pylväiden välissä sekä hoitavasta hartaudesta. Pyhyydestä ja rauhasta - rakkaudesta.

Jälkiä ja askelia lumessa

Vietämme aikaa Ukin kanssa mökillä. Pääosin kaksin, sillä lähipiirin nuorisolla on koronatautia - kahdesta rokotteesta huolimatta. Toivon ja uskon, että he selviävät ns. lievin oirein, vaikka yllättävän kipeitä kuuluvat olevankin. Raskasta, kun lapsiperheessä kaikki sairastuvat yhtäaikaa, ja ulkopuolista apua on koronan takia vaikea saada ja antaa. 

Kaksin maallaolo on rauhallista, väliin ehkä liiankin :) Seurana luonto, lintulaudan linnut sekä tietty koirat: vanha ja kuuro Chloe sekä innokas, trimmausta kaipaava pörrö-Muru. Ja Yle-Areena, jonka sekä audio- että tv-puoli ovat ahkerassa käytössä, ja HBO:n lukuisat sarjat, joista viimeksi katsoin - Parasystävän suosituksesta - Succession (eka kausi oli paras) ja White Lotus.

Ilokseni lonkkani kestää keskipitkiä kävelylenkkejä. Huolimatta siitä, että viime aikoina olen liian usein laiminlyönyt hyväksi toteamani lihasten venytystreenit (täällä). 

Joulupukki toi minulle yksinkertaisen ja huomaamattoman (eli vanhanaikaisen) aktiivisuusrannekkeen, josta näkyy (lähes ainoastaan) kävellyt askeleet. Ranneke toimii juuri niin kuin toivoin eli laiskoina päivinä se aktivoi minua lähtemään kävelylenkille. Ja se tuntuu tosi hyvälle. 

Toistaiseksi mittariin on tullut vain runsaat 8 000 askelta päivässä, mikä vastaa kahta keskimittaista Muru-lenkkiä. Tavoitteena on kävellä minimi 10 000 askelta päivässä, mikä ennen lonkan ”rapistumista” (täällä) oli minulle perussettiä - tanssin lisäksi. Tanssi - sana, jota en uskaltaisi edes kirjoittaa, saati sanoa ääneen, koska jättimäinen kaipuu (ja suru) - luopumisen mörkö ? - valtaa koko kehon ja mielen…

Kävelemisellä ja etenkin luonnossa kävelemisellä on valtava virkistävä ja hoitava voima. Kunhan saa lähdettyä :) Mökillä kävelystä voisi helposti myös luistaa, sillä Muru pystyy hoitamaan pissareissunsa yksinäänkin. Onneksi harvoin luistan - itseni takia onneksi. Ja nyt uusi askelranneke vielä kannustaa keräämään askelia. 

Metsässä on kulkenut muitakin :) Jänisten, oravien ja myyrien, ehkä kettujen ja ilvesten jänniä jälkiä ei voi olla huomaamatta korkkaamattomassa lumessa. 

Lumeen oli tallentunut myös maassa käyneen linnun siipien isku :)

Joulukuu.

Päivän viimeiset auringonsäteet ilahduttivat harmaata päivää ja alakuloista mieltäni :)

Hyvää uutta vuotta 2022 meille kaikille!

Joulun ystäviä

Kille tykkää pusutella.

 

Lala nauttii rapsutuksista.

Pablo rakastaa päiväunia.

Chloe ja Muru tykkäävät toisistaan :)

Joulu 2021

Joulu tuli ja meni. Ukin kanssa vietimme juhlapyhät Tyttärien Tilalla Merimaskussa. Emäntien eli Opiskelijatytön ja Lontoontytön lisäksi paikalla oli Esikoinen perheineen. Opiskelijapoika perheineen ja Juniori Tyttökavereineen viettivät tällä kertaa joulua pääkaupunkiseudulla.

Pyhät kuluivat tutusti eli syöden perinteisiä jouluruokia ja ulkoillen upeassa talvisäässä. Lunta ja aurinkoahan tänä jouluna riitti :):) Pari pidempää kävelylenkkiä sulatti kivasti kinkkuähkyä. Ja taas jaksettiin maata sohvalla, katsoa jouluelokuvia telkkarista ja tyhjentää Äitimuorilta saatua isoa konvehtirasiaa.

Pikkupojat saivat tavallista vähemmän lahjoja, sillä varas oli aatonaattona murtautunut Esikoisen autoon ja vienyt peräkonttiin piilotetut poikien joululahjat. Onneksi jäljelle jäivät Isovanhempien, Kummien sekä Tätien ja Setien hankkimat yllätykset. Ja olivat vanhemmatkin aattoaamuna ehtineet ostaa pari uutta täydennyslahjaa. 

Perinteitä vaalittiin ja Joulusta nautittiin - kaikesta huolimatta. Ehkä vähemmät lahjat toivat jopa enemmän ilo. Tai ainakin enemmän rauhaa lahjojen avaamiseen :)

Hyvää joulua Sinulle ja Minulle :)