perjantai 13. tammikuuta 2017

Kahvia Tennarissa

Olin Äitimuorin seurana hänen käydessään lääkärissä Kampissa. Tutkimusten jälkeen niin potilas kuin saattaja kaipasivat rauhallista kahvipaikkaa. Muistin, että Tennispalatsin yläkerrassa on joskus ollut mukava kuppila, joten suuntasimme sinne.

Olisinpa keksinyt toisen paikan kuin tämän Steam-nimisen kahvilan (täällä). Huonojalkaisen 88-vuotiaan äitini kanssa en enää viitsinyt lähteä etsimään uutta paikkaa, joten tähän oli tyytyminen: Kolkko ja tylsä sisustus. Meluisa ja levoton meininki. Tiskin takana hoputtava, keskittymätön ja ohikatsova nainen. Pöydillä kasapäin käytettyjä kuppeja, lautasia ja ruokajäännöksiä, joita asiakkaat yrittivät sysätä sivuun. Houkuttavasta leivosvitriinistä huolimatta kevätrulla oli mauton, cookie kuivunut ja latte haalea.

Ainoa plussan puolelle jäävä asia oli seura. Onneksi seura eli Äitimuori tykkäsi syömästään juustokakusta, joka minusta näytti pliisulta ja teolliselta.

Huonoista kokemuksistani huolimatta kahvilassa oli paljon monenikäistä väkeä. Yksi syy taisi olla vieressä oleva HAM-museo, jossa japanilaisen Kusaman pilkkunäyttely (täällä) on auki viimeistä viikkoa.

torstai 12. tammikuuta 2017

Villi ja vallaton?


Joulua aletaan nykyään hehkuttaa jo lokakuussa ja kevättä tammikuussa. Mihin meillä on kiire? Iloitsisimme rauhassa lokakuun syksystä ja tammikuun talvesta - joulu ja kevät tulevat aikanaan.

Purnauksestani huolimatta Töölöntorin Kukan (täällä) portaille ohikulkijoiden iloksi asetettu iso tulppaanikimppu ihastutti. Ja jäätävän viiman keskellä muistutti lisääntyvästä valosta ja parin kuukauden päästä alkavasta keväästä.

Valssiin vie

Susan kolmetuntinen valssitreeni Hiekkaharjussa. Ohjelman mukaan treenin piti olla hitaan valssin jatkotasoa, mutta minusta se oli pääosin alkeisjatkoa - oikea ja vasen käännös, ohiaskel ja kehräkäännös. Yleensä Susan treenit ovat olleet vaativia sisältäen paljon mm. lihas- ja tasapainoharjoittelua - keskivartalon hallintaa (täällä). Liekö kevennetyn oppitunnin syynä ollut osin se, että Susa kertoi edellisenä yönä palanneensa kaksiviikkoiselta Kuuban matkalta? Toisaalta ainakaan viejille eilinen opetus ei olisi saanut olla yhtään vaativampaa. Eikä minua häirinnyt, sillä tykkään perusasioiden junnaamisesta.

Kolmetuntisen ainut uusi oppi liittyi kehräkäännöksen saksiliikkeeseen. Oikean käännöksen alun (yks,kaks,kol) jälkeen nainen astuu oik jalalla miestä kohti tämän jalkojen väliin (yks). Astuessaan kääntyvään kehräaskeleeseen vas jalan päkiälle miehen ohi ja kääntäessään selkänsä menosuuntaan (kaks) nainen samalla heilauttaa oik jalkansa kevyesti polvet suorina saksiliikkeellä koskettamaan vas jalkaansa ennen kuin astuu oik jalalla takaisin tulosuuntaan päkiän kautta koko jalalle (kol). Kehräkäännökseen saa vauhtia polvien koukistamisesta, käännöksen vauhdikkuus on myös naisen vastuulla.

Susan valssivinkki: Vedä kakkosella polvet yhteen, niin muistat kierrättää astuvan jalan seisovan jalan kautta ennen sivuaskeleeseen vientiä.

Pystyin seuraamaan sananmukaisesti jokaista viejää, jopa paria epärytmistä tuttua herraa. Tämän selittää pääosin se, että parhaat ja samalla kiemuroissaan haastavimmat viejät eivät olleet paikalla. Pieni osuus asiassa lienee tanssi- ja seuraamistaitoni petraantumisella.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Äänetöntä ja liukasta


Mökkielämä jatkuu hämyssä ja hiljaisuudessa. Mitä nyt tuuli hieman humisee lähimetsän korkeimmissa latvuksissa. Mökkitie on älyttömän liukas, joten hipsutelen varovasti Murun perässä liukuesteet kengänpohjissa.

Lumijäljistä päätellen jänis oli yöllä käynyt nuuhkimassa pihan hopeapajua. Tiaiset käyvät ahkerasti syömässä talipalloja ja Ukin ripustamia talipötkylöitä. Ovat myös löytäneet uuden lintulaudan, jolle siementen lisäksi laitoin halkaistuja maapähkinöitä huokutellakseni punatulkkuja - lintukirjan ohjeen mukaan. Vaan eipä rakastamiani punavatsoja ole näkynyt.

Punatulkkuja odotellessa...

maanantai 9. tammikuuta 2017

Mökkielämää


Mökillä - Minä ja Muru. Minä istun tutussa ja turvallisessa, vanhassa mutta mukavassa samettinojatuolissa, jonka väriä kuvaa parhaiten "paleltunut vihreä" eli väri mitä mökkimetsä oli täynnä ennen kymmensenttistä lumipeittoa. Muru nautiskelee kerälle käpertyneenä sylissäni.

Radiossa viiden uutiset ja ulkona säkkipimeää. Ennen joulua Murun alkuillan pissikävelyllä saattoi mökkitietä edetä vain satakunta metriä, minkä jälkeen ei nähnyt enää mitään. Hämmentävää miten paljon lumipeite valaisee jopa pilvisenä iltana. Tänään asumatonta ja valotonta tietä voisi rauhassa kävellä jopa päätielle ilman että törmäisi puuhun tai tienpientareeseen - silmien totuttua hämäryyteen.

Jätän kävelyn kuitenkin väliin, ja jatkan istumista paleltuneen vihreässä tuolissa. Murukin nukkuu, eikä näytä kaipaavan senttiäkään ulos. Ilta taitaa mennä radion, kirpparilta ostettujen lehtien ja kutimen - Angry birds -pusakka Pikkupojille - sekä telkkarin ja teen parissa. Ja Ajatusten. Ehkä herkuttelen valkosuklaapäällystetyillä cashewpähkinöillä...

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Rupsahtanut ruusu


Rupsahtanut ja ryppyinen harvatukka, jolla selluliitit hölskyy ja maksaläiskät kiiltää, allit roikkuu ja polvet reistaa, heltta heiluu ja niska naksuu. Mieltä ylentäviä ja oman navan ympärillä pyöriviä aatoksia, jotka välillä lamaavat tanssi-intoani.

Onneksi ulkonäköä soimaavat ruoskinnat ovat yleensä rauhoittuneet parissa päivässä. Ja allit sun muut pääosin unohtuneet, kun olen saanut raahattua itseni tanssitreeneihin, jolloin olen taas todennut miten meitä tanssi-intoisia on moneen lähtöön - eläkeikäisiä ja akneposkia, nutturatätejä ja lettipäitä, riippuvatsoja ja sixpäkkejä. Puhumattakaan persoonien ja luonteiden sekamelskasta.

Eiköhän tuohon sekametelisoppaan yksi ryppyinen harvatukkakin mahdu. Hymyä huuleen ja huumoria kehiin - se puree ainakin minuun. Toki taitava vienti on isoiso plussa. (Jos rehellisiä ollaan, niin hymyllä ja huumorilla pärjää tanssitreeneissä, mutta lavoilla miesten - iästä riippumatta - toive taitaa olla tanssitaitoinen nuori ja vetreä vietävä.)

Ehkä tämä mummi sai saarnallaan ympäripuhuttua itsensä tammikuun treeneihin nauttimaan Pirjon ja Maijan opeista...

torstai 5. tammikuuta 2017

Juho - äitini isä

Juho 35-vuotiaana vuonna 1922

Juho - Pohjanmaalla Jussi ja läheisilleen Jukka - syntyi Lapualla maanviljelijä Matti Fredrik (1856-1928) ja emäntä Amanda Justiina (1862-1941) Talvitien esikoispoikana 13.5.1887. Perheessä oli tuolloin kaksivuotias Aura-tyttö, joka kuoli syksyllä 1944. Yhteensä perheeseen syntyi 14 lasta, joista Juhon ja Auran lisäksi vain neljä sai kasvaa aikuiseksi: Toivo (1888-1967), Lydia (1894-1919), Olga (1897-1961) ja Laimi (1902-76). 

Toivo peri isänsä jälkeen sukutalon, jossa hänen jälkeläisensä asuvat edelleen. Naimaton ja lapsirakas Olga-täti jäi asumaan Toivon isännöimään taloon ja hoiti talon lasten lisäksi minua kesällä 1953, kun äitini toimi kunnanlääkärin sijaisena Lapuan lähikunnissa.

M.F.Talvitie, kuten Juhon isää yleisesti kutsuttiin, oli ison talon isäntänä aktiivinen maatalouden uudistaja sekä pitkäaikainen kunnan, seurakunnan ja säästäpankin luottamusmies (täällä). Hän oli jopa vuosien 1909 ja 1910 eduskuntavaaleissa Suomalaisen puolueen ehdokkaana, vaikkei tullutkaan valituksi. 

Juho kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen reaalilyseosta 1907 ja jatkoi opintojaan Hannoverissa Saksassa ja Sveitsin Bernissä suorittaen eläinlääkärin tutkinnon 1912. Suomeen palattuaan Juho toimi kolme vuotta Lapuan eläinlääkärinä 1913-16. 

Marraskuussa 1916 Juho erotettiin eläinlääkärin toimesta, koska hän oli värvännyt miehiä jääkäriliikkeeseen. Suomesta lähti vuosien 1915-18 aikana noin 1800 nuorta miestä vapaaehtoiseen sotilaskoulutukseen Saksaan. Lähdön oli tapahduttava salaa, koska Suomessa oli 100 000 venäläistä sotilasta ja maa kuului vielä Venäjän keisarikuntaan, joka oli Saksan päävihollinen. 

Santarmit saivat tietää Juhon värväystoimista keväällä 1917, joilloin hän pakeni Lapualta santarmien takaa-ajamana ensin hevoskyydillä heinäkuormaan piiloutuneena Vaasaan jatkaen laivalla Merenkurkun yli Ruotsiin ja edelleen Saksaan. Saksassa Juho (peitenimi Tallwitz) liittyi jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppaniaan. Ensimmäisen maailmansodan (1914-18) lopputapahtumiin hän osallistui taistellen hetken Saksan itärintamalla, mutta pääosin hän toimi eläinlääkintäupseerina armeijan hevossairaaloissa. 

Suomi julistautui itsenäiseksi joulukuussa 1917, ja Juho palasi jääkäreiden pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918 ja osallistui nelikuiseen sisällissotaan (27.1.-15.5.1918) valkoisten puolella, kuten suurin osa jääkäreistä. Maaliskuussa 1918 hänet nimitettiin armeijan ylieläinlääkäriksi, jota virkaa hän hoiti toimen lakkauttamiseen eli 1940-luvun loppuun asti. Itsenäisyyspäivänä 1927 Juho ylennettiin eläinlääkintäeverstiksi.

Vuosina 1923-26 Juho palasi vielä Berliiniin opiskelemaan eläinlääketieteen jatkoksi lääketiedettä suorittaen lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Berliinin yliopistossa 1926. Tällä reissulla hän tapasi tulevan vaimonsa Alma Mäkelän (täällä), jonka kanssa hän meni naimisiin jouluna 1926. Pariskunnalle syntyi vuosina 1927-34 neljä lasta. 

Suomessa Juha toimi ainoastaan eläinlääkärinä, ja harjoitti lääkärin tointa vain perhepiirissä. Erottuaan armeijasta hän täydensi Saksassa opiskelemansa lääkärin tutkinnon Helsingin yliopistossa opiskellen samoilla kursseilla kuin tyttärensä eli äitini. Saksan vuosina Juho kiinnostui mm. homeopatiasta, josta hän julkaisikin ainoan suomenkielisen lääketieteellisen artikkelinsa (xx). Äitini mukaan hän lääkitsi lastensa syyliä mm. homeopaattisella arsenikilla.

Juho kuoli 62-vuotiaana vuonna 1950 eli kaksi vuotta ennen syntymääni. Hän sai yöllä nukkuessaan ilmeisesti sydänkohtauksen työmatkalla Lappeenrannassa leikattuaan edellisenä päivänä hevosia. Hänet siunattiin lähinnä poikansa toiveesta sotilaallisin menoin ja haudattiin Lapualle.

Äitini isä on ainoa neljästä isovanhemmastani, jota en ole tavannut. 


Juho 60-vuotiaana

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Porttibongari


Blogiystäväni Orvokin postauksesta tunnistin itseni porttibongariksi (täällä) eli porttien intohimoiseksi valokuvaajaksi. Taidan myös olla aukkobongari, sillä tykkään kuvata aukkoja - niin luonnon muovaamia monenlaisia rakoja kuin esimerkiksi keinotekoisesti rakennettuja holvikaaria. Tunnistan itsessäni myös hippusen pönttöbongaria, tiiliseinäbongaria, sammalbongaria ja orastavaa lintubongaria.

Porttien ja aukkojen kuvaamisessa oivana apuna olisi parempi kamera, jonka valotusta saisin tarkemmin säädettyä. Mutta tapoihini kangistuneena jatkan edelleen kännykkäkameralla ihmettä odotellen...

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kahden välissä


Lähes ysikymppinen äitini eli Äitimuori oli aikoinaan kova tekemään - säännöllisessä ansiotyössäkin hän oli 70-vuotiaaksi asti. Tämän ohella hän auttoi ahkerasti viiden lapseni hoidossa - mistä valtava Kiitos - ja kutoi tauotta mm. koristeellisia neulepuseroita suvun lapsille. Aikuinen tyttäreni kuuluu myös tekijöihin. Hän ahertaa pitkää päivää niin vaativassa työssään kuin kotona kahden rasavillin äitinä.

Äitimuori oli huono organisoija. Hän teki kaiken itse ja usein jopa muiden puolesta eikä mieltänyt yhdessä tekemisen ja jakamisen tärkeyttä. Tyttäreni onneksi tajuaa paremmin yhteistyön voiman ja ilon. Mökillä käydessään hän esimerkiksi organisoi taitavasti mökkitöiden jakamisen saaden pikkupojatkin pikkuhommiin. Ja pojathan pääosin tykkäävät. Ja oppivat tekemistä ja vastuuta.

Kokemuksesta tiedän, että teon hetkellä on usein helpompi tehdä itse. Ohjata nyt tumpeloita tekemään jotain, joka itsetehden sujuisi hetkessä. Mutta, mutta - kaikki tiedämme että pitkässä juoksussa toisin toimiminen on kaikille parempi...

Äitimuori kulki elämässään tuttuja ja turvallisia latuja - aina ohjeen mukaan - ei yrittänyt uutta eikä kurkottanut tuntemattomaan. Osin tästä syystä hän yleensä onnistui tekemisissään ja pystyi hoitamaan asiat loppuun. Tyttäreni on onneksi rohkeampi ja innostuu herkästi uudesta ja tuntemattomasta, mikä on antoisaa mutta usein myös rankkaa. Ehkä enempi elämää... Tai ainakin erilaista.

Minä elän näiden kahden ahkeran tekijän välissä. Luonteeni on tekijän luonne, sillä tunnen eläväni ja koen itseni merkittäväksi tekemällä. Mutta mieleni on laiskan mieli ja usein luistan, luovutan tai jätän kesken. Aloittaminen ja loppuunsaattaminen on vaikeaa. Rutiinit houkuttavat, minkä huomaa etenkin ikääntyessä ja eläkkeellä ollessaan. Tässäpä riittää miettimistä...

Mummit rajoja rikkomaan! Vaikka ihan pikkuriikkisen...

maanantai 2. tammikuuta 2017

Vuoteen 2017


Uusi vuosi - uudet kujeet? Minä otan uuteen vuoteeni mukaan myös paljon vanhaa. Tärkeimpien eli läheisteni lisäksi vanhasta vuodesta saa kernaasti jäädä tanssitreenit, koirakävelyt, lyhytmatkat, kirpputorit, villasukat ja mökkimaisema lintuineen.

Mitä uutta toivoisin ensi vuoteeni? "Maailmanrauhan" lisäksi mieleen nousee kävelyyn, matkustamiseen ja tanssiin liittyviä toiveita - maanläheisiä ja "helposti" toteutettavia unelmia:
  • päivävaellus Repovedellä ja/tai Kolilla, kevätretki Utön saarelle, viikonloppu Pietarissa
  • tanssilavat, pari tanssin yksityistuntia ja jooga
  • Japani :):)
  • ja edelleen mielessä elää viikon (järjestetty) vaellus Espanjan pyhiinvaellusreiteillä...
Tätä kirjoittaessani radiossa puhuu Kristiina Harju aarrekartasta: "Unelmat kertovat ihmisen todellisista tarpeista. Unelmia - omia tarpeita - kohti kulkeminen lisää ihmisen onnellisuutta."

Pieniä ja suuria unelmia toteuttamaan.