torstai 20. helmikuuta 2014

Miksi paloauto?


"Miksi sushihalliin tuli paloauto?" Tähän kysymykseen olen aamupäivän aikana vastannut kymmeniä kertoja. Kyselyikäinen Ykkönen on päivän Mummin ja Ukin hoidossa. Olimme aamukahvilla Hakaniemen hallissa, jota kolmevuotias kutsuu sushihalliksi (vanhempansa ostavat hallista kalaa tehdessään susheja), kun alkoi tapahtua.

"Paloauto tuli paikalle, koska palohälytin alkoi soida. Palohälytin alkoi soida, koska hallin alakerran soppakeittiössä keitettiin soppaa liian kovaa ja liian pitkään, ja siitä muodostunut höyry sai palohälyttimen soimaan. Aina kun hallissa soi palohälytin, kaikkien ihmisten pitää mennä hallista ulos ja palomiehet tulevat tarkistamaan, onko hallissa syttynyt tulipalo. Kun palomiehet olivat tänään tarkistaneet, että hallissa ei palanut mikään, vaan keittiössä muodostunut höyry oli vahingossa laukaissut hälyttimen, ihmiset saivat mennä takaisin kauppahalliin."

Palohälytin soi korviasärkevän kovaan ja pitkään. Kallion paloasemalta tuli 10 minuutissa yksi paloauto ja kolme palomiestä tarkistamaan tilanteen. Jännää - Mummistakin.

Tilanteen rauettua, jäin kaipaamaan kuulutusta, jossa olisi kerrottu että vaaratilanne on turvallisesti ohi. Mutta mitään ei kuulutettu. Palohälytyksen ilmeisen syyn kuulimme hallin myyjiltä.

"Kenen kulta Kalle on ?" "Ukin kulta!"

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Hulluna karttoihin


Olen hulluna karttoihin - kaikenlaisiin karttoihin - vanhoihin ja uusiin, suurpiirteisiin ja pikkutarkkoihin, isoihin ja pieniin. Ja kartan pitää olla paperinen ja mieluiten painettu - ei tietokoneelta kopioitu eikä matkapuhelimesta tiirattu. Matkoilla ensimmäisen päivän iloja on paikallisen kartan tutkiskelu heti hotellihuoneessa tai mieluiten läheisessä katukahvilassa istuen. Missä on paikallinen tori, missä hautausmaa, urheilukenttä, uimala, köysirata? Minne pääsee ratikalla ja minne jokea pitkin?

Tänään hain kirjakaupasta Istanbulin opasta, mutta mukaan tarttui Helsingin kuvakartta. Aion tutkia sitä illan olympiamitallihehkutuksen lomassa. Löytyyköhän jotain uutta?

tiistai 18. helmikuuta 2014

Matkoja tulossa!


Alkuvuodesta vielä aattelin, että kevät kuljetaan Ukin kanssa vain kaupunkikodin ja mökin väliä. Nyt kevät näyttääkin vähän vilkkaammalta. Ensin Sisko pyysi minua ja Äitimuoria käymään toukokuussa Siskon ja Miehen Ranskan kodissa. Sitten Esikoinen ympäripuhui mukaansa Lontooseen maalis-huhtikuun vaihteessa Lontoontyttöä tervehtimään ja tänään päätettiin lähteä Ukin kanssa vielä viikonlopuksi Istanbuliin maaliskuun alussa. Joten reissuja riittää - sopivasti. Ja mukavasti erilaisin kokoonpanoin. Liput on jo ostettu, joten nyt vain odotellaan.

Odotellessa lueskelen Anneli Vainion uutta kirjaa matkustamisesta (Eksyvä löytää. Kirjapaja 2014). "Olipa matkustamisen tapa tai tarkoitus mikä tahansa, matka tarjoaa paljon... Matkalla putoamme tavanomaisista kehyksistämme. Siksi jokainen matka on myös matka itseen. Eikä matka ole matka ilman kotiinpaluuta."

Ja illalla ensin tangotreeneihin ja sitten Ukin kainaloon katsomaan tänään jatkuvaa Mestareiden liigaa ja huippuottelua Manchester City - Barcelona. Elämä hymyilee!

maanantai 17. helmikuuta 2014

Vuosi kuvina 17.2


Taas vähän myöhästyin. En muistanut/ehtinyt kuvauslenkille lauantaina 15.2., vaan otin valokuvan kanavanvarresta vasta tänään ennen puoltapäivää. Pilvessä on ja tihuttanut lähes koko päivän. Valokuva ei paljon eroa tammikuun kuvasta. Suurin muutos on valon lisääntyminen, minkä huomaa pilvisestä päivästä huolimatta.

Tihkusateesta on onneksi se ilo, että tammikuussa satanut vähäinen lumi sulaa kovaa vauhtia.  Kevättä kohti!

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Pannullinen kakkua


Ei pannukakku, vaan pannullinen kakkua. Siltä maistui, kun syötiin tänään Pikkupoikien kanssa pannukakkua vaniljajätskin ja kotimaisten vadelmien kera.

Esikoinen vietti iltapäivän Mummin ja Ukin luona Ykkösen ja Kakkosen kanssa. Pannukakun lisäksi syötiin poikien lempiruokaa - siskonmakkarakeittoa. Maistui muuten muillekin. Iltapäivän aikana ehdittiin myös ihailla Ykkösen (?) Ukille tekemää ystävänpäivän korttia, katsella ja kuunnella Ukin ipadilta traktoreita ja maansiirtokoneita, lukea Scarryn Iloista Autokirjaa (joka on säilynyt yli 20 vuotta lukukelpoisena useiden teippausten ansiosta), koota palapelejä (joissa Ykkönen on taitava) ja katsoa albumista poikien vauvakuvia. Ja paljon muuta. Pienten kanssa kolmeen tuntiin mahtuu uskomattomasti asioita.

Ps. Päiväkodista annettu vahingossa Leon tekemä kortti Ykköselle ja ilmeisesti Ykkösen tekemä kortti meni Leon isälle. Antamisen ja saamisen iloa se ei pilannut, sillä ei Ukki eikä Ykkönen huomanneet mitään.


Ykkösen kortti Ukille.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Luut kaluttu


Ukki teki tänään Opiskelijapojan toivomuksesta ribsejä. Kypsensi possua uunissa matalassa lämmössä neljä tuntia Gullichenien uuden Safkaa maanantaista sunnuntaihin -kirjan ohjeen mukaan. Hyvää tuli - maistui muillekin kuin Opiskelijapojalle. Lisänä lohkoperunoita ja fetasalaattia.

Päivä kului ihanasti tanssitreeneissä Vantaan Puistokulmassa - kaksi tuntia foksin alkeita ja kaksi tuntia fuskun alkeita. Kiva kun joukossa oli myös pari kokeneempaa kavaljeeria, jotka pyörittivät Mummiakin kevyesti. Tuntuu ihanalta, kun vielä vanhanakin oppii ja tuntee ajoittain jopa tanssivansa keveysti, vaikka rentous ja luotto viejään on vielä hakusessa. Mutta toisto tekee vanhastakin taiturin, vaikka nuorempia hitaammin. 

Kotona saunaan, suihkuun ja syömään Ukin valmistamia herkkuja Juniorin, Opiskelijatytön ja Opiskelijapojan kanssa. Nuoret jatkoivat iltarientoihinsa. Ukin ja Murun kanssa nautimme takkatulesta ja Ukki pikkukonjakista. Välissä toki jännitettiin Venäjä-USA -huippumatsin voitto(ent. rangaistus)maalikisaa. Yllättävän moni lyöjä epäonnistui, lopulta USA voitti.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Alman sormus


Käytin nuorena Äitimuorin äidin - Alma-mummin - rautasormusta tietämättä sormuksen tarinaa. Sormus on vieläkin muistona korulaatikossani. 

Talvisodan (30.11.1939 - 13.3.1940) alussa suomalaisia kehotettiin antamaan vihkisormukset ja muut kultaesineet valtiolle, jotta Suomi voisi hankkia sotavarusteita. Yli 300 000 suomalaista luovutti kultasormuksensa, jonka tilalle he saivat kuvanveistäjä Mauno Oittisen suunnitteleman rautasormuksen. Alman rautasormuksessa on heraldinen ruusu ja siihen on kaiverrettu vuosiluku 1940. 

Suomen valtio keräsi kultaesineinä noin 1 800 kiloa kultaa, jolla olisi saanut hankittua esimerkiksi 30 hävittäjäkonetta. Keräyksessä saatu kulta jäi kuitenkin realisoimatta. Kultaesineiden sulattaminen harkoiksi tuotti ongelmia, eikä kultaesineiden käyttö maksuvälineinä onnistunut. Kansalaisten luovuttamia kultaesineitä ei siis käytetty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti sotatarvikkeiden hankintaan. Sodan jälkeen epäonnistuneesta keräyksestä vaiettiin ja myöhemmin kulta ja rahat käytettiin muihin tarkoituksiin. Asiasta lisää Säkylän talvi- ja jatkosotamuseon sivuilla.

Sotien jälkeen Alma-mummi hankki uuden kultaisen vihkisormuksen, johon hän kaiverrutti alkuperäisen vihkimuspäivämäärän 26.12.26. Sormus oli Alman sormessa hänen kuolemaansa asti 1989, minkä jälkeen mummin vihkisormus on ollut minun sormessani oman vihkisormukseni rinnalla.

Alma-mummi vihittiin vanhempiensa tuvassa
Anjalan pitäjän Ahvion kylässä Tapaninpäivänä 1926.


keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Josko Caminolle?


Kirkko ja kaupunki -lehdessä oli juttu eläkkeellä olevasta sairaalapapista Tapani Tukiaisesta, joka viime vuonna käveli pääosin yksin vanhan pyhiinvaellusreitin Canterburysta Roomaan - 1300 kilometriä ja kolme kuukautta. Vau! 

Oma vuosia muhinut, paljon tavanomaisempi haaveenpoikanen nosti taas päätään: kiireetön vaellus pitkin Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreittiä Pohjois-Espanjassa. Pyhän Jaakon polku on noin 800 kilometriä, ja sen voi vaeltaa osittain tai kokonaan. 

Kaivoin kirjahyllystä esille pari vuotta sitten ostamani Pikko Vekkelin ja Liisa Jäppisen kirjoittaman Tätinä taipaleella - erilainen vaellus Santiago de Compostelaan (2012). Kaksi aikuista naista vaeltaa 800 kilometrin reitin rauhallisesti neljässä osassa vuosien 2007-11 aikana. Kirjasta on postaus mm. Sateenvarjoton-blogissa. Pitääpä nyt lukea kirja kunnolla, aikoinaan tuli vain selailtua. Josko haaveenpoikanen alkaisi kypsyä toteutettavaksi unelmaksi. Yksin tai Ukin kanssa.

Kolmen viikon vaelluksen toteutumisesta on kirjoitettu Kaarinan vaellusmietteet  -nimisessä blogissa,  jossa Kaarina vuoden ajan kirjaa vaellukselle valmistumistaan. Blogista löytyy myös naisvaeltajille sopiva tarkka varustelista. Kahden siskoksen kuukauden vaelluksesta syyskuussa 2013 on kirjoitettu Siskon kanssa Santiagoon -blogissa (täällä). Lisää mielenkiintoisia vaelluskertomuksia on kerätty täällä.

Pappilanmummoltakin löytyy oma tavaralista kevään 2014 vaellusta varten. Kolmekymppinen, ei-himokävelijä (?) Minna Kärnä käveli Suomesta Espanjaan (täällä). Ja täällä vielä juuri eläkkeelle jääneen Topin Camino-vaellus keväällä 2014. Kävelijä kertoo vaelluksestaan 2010 ja muista retkistään (täällä).

maanantai 10. helmikuuta 2014

London today


Lontoontytön kotikatu tänään sateen jälkeen. Sateestakin jotain iloa!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

1970-lukua


Asuttiin Parasystävän kanssa kaksiossa Oulun Kaukovainiolla, pyöräiltiin Jopolla luennoille, juhlittiin Välkkylässä ja Jumprussa, luettiin vanhoja SaPo-dekkareita (joita Parasystävä keräsi) ja nähtiin kaikki Kom-teatterin kiertävät näytelmät. 

Ja hankittiin kummallekin oma kissanpentu - Parasystävälle musta Allu ja Mummille tiikeriraitainen Tsunkka (joka vanhassa kuvassa tosin näyttää harmaa-valkoiselta).