Käytin nuorena Äitimuorin äidin - Alma-mummin - rautasormusta tietämättä sormuksen tarinaa. Sormus on vieläkin muistona korulaatikossani.
Talvisodan (30.11.1939 - 13.3.1940) alussa suomalaisia kehotettiin antamaan vihkisormukset ja muut kultaesineet valtiolle, jotta Suomi voisi hankkia sotavarusteita. Yli 300 000 suomalaista luovutti kultasormuksensa, jonka tilalle he saivat kuvanveistäjä Mauno Oittisen suunnitteleman rautasormuksen. Alman rautasormuksessa on heraldinen ruusu ja siihen on kaiverrettu vuosiluku 1940.
Suomen valtio keräsi kultaesineinä noin 1 800 kiloa kultaa, jolla olisi saanut hankittua esimerkiksi 30 hävittäjäkonetta. Keräyksessä saatu kulta jäi kuitenkin realisoimatta. Kultaesineiden sulattaminen harkoiksi tuotti ongelmia, eikä kultaesineiden käyttö maksuvälineinä onnistunut. Kansalaisten luovuttamia kultaesineitä ei siis käytetty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti sotatarvikkeiden hankintaan. Sodan jälkeen epäonnistuneesta keräyksestä vaiettiin ja myöhemmin kulta ja rahat käytettiin muihin tarkoituksiin. Asiasta lisää Säkylän talvi- ja jatkosotamuseon sivuilla.
Sotien jälkeen Alma-mummi hankki uuden kultaisen vihkisormuksen, johon hän kaiverrutti alkuperäisen vihkimuspäivämäärän 26.12.26. Sormus oli Alman sormessa hänen kuolemaansa asti 1989, minkä jälkeen mummin vihkisormus on ollut minun sormessani oman vihkisormukseni rinnalla.
 |
| Alma-mummi vihittiin vanhempiensa tuvassa Anjalan pitäjän Ahvion kylässä Tapaninpäivänä 1926. |
Ihmisillä tuntui olevan kovasti yhteishenkeä tuolloin. Onnistuisikohan nykyään? Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse koskaan vastaavaa hanketta tehdä.
VastaaPoistaMinä ajattelin jossain kohdin ryhtyä viestimään mahdollisesta Korkeasaaren retkestä sähköpostitse. Olisikohan sinun mahdollista lähettää minulle s-postiviesti osoitteeseen Naukulankerho(ät)gmail.com niin saisin sähköpostiosoitteesi. Tämä tietenkin sillä ajatuksella, että olet vielä kiinnostunut lähtemään mukaan! Vaikka saa meille muutenkin postia lähettää.
Suomea puolustettiin yhtenä miehenä taustasta riippumatta.
PoistaHuomasin blogistasi että olette muuttaneet Korkeasaari- päivää. Ikäväkseni totean, etä 10.5 ei sovi minulle, olen silloin viikonlopun Äitimuorin kanssa muissa maisemissa - lentoliput on jo takataskussa. Mutta jään odottelemaan seuraavaa blogitapaamista entistä innokkaampana. Kuulolla ollaan.
Historian havinaa. Ihmisten arvokkaista lahjoituksista saatujen rahojen kohtalo olisi kyllä pitänyt selittää heti. Toiset antoivat sentään rakkaimmmat esineensä.
VastaaPoistaAhvion kylä. Ajatella, Ahvion kosket on meidän suosituin retkeilykohteemme.
Kaikin puolin kumma juttu. Miten nöyriä ja kuuliaisia me olemme (olleet). Lahjoittajat eivät penänneet selvityksiä kullan käytöstä.
PoistaItse en ole käynyt mummini kotitalossa, hänen vanhempansa olivat jo kuolleet syntyessäni 1950-luvulla. Mummin sisar asui Rikkilässä, jossa kävin joitakin kertoja 1960-luvulla.
Minullakin on ollut joskus teininä mummini vanha rautasormus, mutta nyt kun asiaa ajattelen, ei ole aavistustakaan mihin se on joutunut. En ole kovin koruja pitävä tyyppi, tai siis pidän niistä, mutta jostain syystä ne vain häviävät. Ikävä juttu.
VastaaPoistaMinullakin on vähän koruja ja olen huono niitä käyttämään. Ensimmäisten lasten kanssa en edes käyttänyt vihkisormusta kun se muka oli tiellä. Höpöhöpö. Oikea syy on varmaan se että olen ollut niin käytännöllinen ja koruton. Vanhetessa olen onneksi tullut höpsemmäksi ja pehmeämmäksi, mitä lavatanssiharrastukseni lisää - mielestäni.
PoistaHei, missä oheinen tupa sijaitsee?
VastaaPoistaAhviosta, Reima Vainio