keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Outo rakennelma


Helsingissä Kampintorilla - ydinkeskustassa - on erikoinen tiilihökkeli, jonka olen ajatellut olevan vanha yleinen vessa joltain 1950-luvulta. Netistä selvisi, että kyseessä on kaupungin omistama Kohtauspaikat-niminen taideteos, jonka on 1998 suunnitellut tunnettu ruotsalainen kuvataiteilija Ernst Billgren (s.1957). Olen siis ollut täysin väärässä…

Pienen tiilirakennuksen takana on portaat, jotka eivät johda mihinkään... Rakennuksen seiniin ja perustuksiin on kiinnitetty pieniä pronssieläimiä ja valettuja kannuja sekä mosaiikkitöitä. Mutta kaikki on mielestäni jotenkin likaisen ja hylätyn oloista. Liekö tarkoitus? 

Teoksen nimi on Kohtauspaikat, mutta teosta ohittaessani en ole koskaan nähnyt, että ihmisiä istuskelisi tai nojailisi rakennuksen ympärillä. Hylätty tiilitönö on minusta ennemminkin peloittava kuin kutsuva. 

Ehkä ensi kerralla ohittaessa Kohtauspaikkaa kohtaan paikan. Istun sen reunalle ihmettelemään Kampintorin läpi kiirehtiviä ihmisiä.

4 kommenttia:

  1. Minä olen luullut sitä myös vessaksi. Viimeksi, kun odotin ratikkaa koronarokotukseen katselin niitä mosaiikkeja. Kiitos, että kerroit tämän kummallisen rakennelman tarinan. Marita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, eli samoissa mietteissä ollaan pömpeli ohitettu :) Terv InnaVaara

      Poista
  2. Taiteeseen kuten moneen muuhunkin pätee se, että kauneus on katsojan silmissä,
    mutta... Ei kutsuva vaan luotaantyöntävä hökkeli, jonka juurelle ei tulisi kyllä mieleen treffejä sopia, mutta kiva esillenosto:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka kaipaisi kohtauspaikkaa eli paikkaa, joka hetkeksi voisi pysäyttää torin poikki vilistävät lukuisat ihmiset. Mutta Kohtauspaikat ei siinä onnistu.
      Terv InnaVaara

      Poista