sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Väriä Erkkolassa

Väriä alakerrassa.

Piipahdin Tuusulassa - kolme varttia Hesasta - ja tutustuin yhteen Tuusulanjärven taiteilijakodeista, runoilija J.H. Erkon Erkkolaan. Lähistön neljä muuta taiteilijakotia/kotimuseota olivat helmikuussa kiinni: kirjailija Juhani Ahon Ahola, taidemaalari Pekka Halosen Halosenniemi, taidemaalari Eero Järnefeltin Suviranta ja säveltäjä Jean Sibeliuksen Ainola. Kiinni oli myös viereisellä tontilla oleva Aleksis Kiven kuolinmökki. Halosenniemi avautuu maaliskuussa, mutta Ahola, Ainola ja Suviranta sekä kuolinmökki ovat avoinna ainoastaan kesäaikaan.

Runoilija, kansakoulunopettaja ja kulttuurivaikuttaja Juhana Henrik eli J.H. Erkko rakennutti ystävänsä ja naapurinsa Pekka Halosen suunnitelman ja tämän veljen Antti Halosen rakentaman Erkkolan vuonna 1902. Kansallisromanttinen kaksikerroksinen hirsirakennus, jonka sisäänkäynnin yllä on aittamainen luhtiparveke. 

Perheettömän J.H. Erkon (1849-1906) kuoleman jälkeen Erkkola oli pitkään yksityiskotina, kunnes Tuusulan kunta osti ja kunnosti rakennuksen ja avasi sen museona vuonna 2007 Jane ja Aatos Erkon säätiön avustuksella.

Erkko tuo ensimmäisenä mieleen Helsingin Sanomat. Lehti liittyykin läheisesti J.H. Erkkoon, sillä hänen veljensä Eero Erkko (1860-1927) perusti ystävineen 1880-luvulla suomenkielisen Päivälehden. Lehti joutui sensuurin lakkauttamaksi 1904, minkä jälkeen toimituskunta perusti Helsingin Sanomat. Eero Erkon jälkeen hänen poikansa Eljas (1895-1965) ja pojanpoikansa Aatos (1932-2012) olivat kumpikin Sanoma-yhtiön suuromistajia ja hallitusvaikuttajia toimien myös Hesarin päätoimittajina. 

Helmikuun alussa Erkkola oli tyhjä - paikalla oli vain minä ja lipunmyyjä. Muutenkin talo oli lähes autio. Vähän kalustusta, eikä yhtään  H.J. Erkon aikaista huonekalua, taulua tai koriste-esinettä.

Nykyään Erkkola toimii pienenä näyttelytilana. Helmikuussa talossa oli kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendelinin (1893-1986) vähemmän tunnettuja suunnittelutöinä - vaatteita, huonekaluja ja puutarhoja. Wendelin oli oikeastaan se syy, miksi menin Erkkolaa. Martta oli Alma-mummin eli Äitimuorin äidin (täällä) lapsuuden ja nuoruuden ystävä. 

Perjantaina Erkkolassa oli suunnittelutöiden ohella esillä vain jokunen Martan maalaus. Täytyy palata kesäkuussa, kun museossa avautuu Täällä jossain - Martta Wendelinin elämää ja taidetta sotien aikaan -niminen uusi näyttely.  Ja sillon pystyn tutustumaan myös muihin alueen kiinostaviin taiteilijakoteihin :)

Onneksi Erkkolassa oli ainakin kolme iso ja upeaa kaakeliuunia, joita kelpasi ihastella :):) Rakennus itsessään oli makuuni liian tumma ja ”ahdas”. Tavataan kuitenkin uudelleen kesällä Martan maalausten äärellä :)


Talvinen Erkkola

Väriä yläkerrassa. 

2 kommenttia:

  1. Ainolassa on samantyyppinen vihreä uuni. Olen käynyt noissa taiteilijakodeissa Tuusulassa asuvan esikoisen luona vieraillessa. Hieno yhteisö. Ja miten liikuttava onkaan Aleksis Kiven vaatimaton kuolinmökki näiden upeitten huviloiden läheisyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoituksenani on tehdä uusi retki Tuusulan museoihin kesällä ja tutustua koko tarjontaan sekä nauttia kauniista järvimaisemista. Siskon kanssa jo puhuttiin tästä :)

      Poista