Olen hurmaantunut Merimaskun saaristoluonnosta. Meren läheisyydestä, runsaista jäkäläpeitteistä ja monenmuotoisista kallioista. Ja myös tuulesta, joka voisi minua ärsyttääkin muttei ärsytäkään :)
Lokakuussa kiersin Villikallion ja Maskun lenkkien lisäksi uudelleen lyhyen luontopolun, joka lähtee lähes Tyttärien Tilan pihalta. Ekaa kertaa kävelin samaa reittiä viime maaliskuussa, ja ihastuin (täällä). Lokakuun lopussa astelin lenkin toistamiseen ja ihastuin taas polkuun ja sen varrella kukoistaviin jäkäliin.
Jäkälät luetaan sieniin, mitä en tiennyt. Maapallolla kasvaa noin 20 000 jäkälälajia, joista Suomessa on tavattu yli 2000 lajia. Suomen lajeista yli puolet on pintamyötäisesti, esimerkiksi kivillä kasvavia rupijäkäliä ja loput pensasmaisia tai lehtimäisiä lajeja, kuten yleinen palleroporonjäkälä.
Silmä lepää harmaissa jäkäläpensaissa ja vihreissä sammalmättäissä. Kaunis ja lempeä väripari - syksyä parhaimmillaan :)
Opastaulu Villivuoren luontopolulta, jossa kävelin pari viikkoa sitten (täällä).
Mainioita kuvia suoraan lempimaastosta, sillä jäkälät ovat kauniita ja kiinnostavia!
VastaaPoistaNiiden kasvukaan ei päätä huimaa: rupijäkälä 1/10 mm/v ja enimmillään poro- ja hirvenjäkälät 4 mm/v. Ihmekös, että kävellessä koittaa suurempien esiintymien lomitse ihaillen pujotella:)
Juuri niin, Takkutukka. Valmiita polkuja yrittää puikkelehtia ja vain ihailla hopeanharmaita palleroita.
PoistaJäkälä ja samalla ovat molemmat kauniita metsänpeitteitä. Itsekin kuvasin juuri jokin aika sitten jäkälää, kun oli ensimmäinen huurreaamu. Nyt onkin taas kivasti plussa-asteita.
VastaaPoistaSammaleista etsin aina lapsuuden silkkisamettimekkoni kirkasta smaragdinvihreää. Olen ottanut vaikka kuinka paljon kuvia, joissa väri on lähellä oikeaa. Äitini ompeli kolmelle tyttärelleen pari kertaa vuodessa mekot, kevätjuhlaan kevyet kesämekot ja joulujuhlaan paksummat, usein pitsikauluksin. Nautin niistä niin paljon, kunpa olisivat tallella. Jäkälän hopeanharmaa taas tuo mieleen äitini itselleen ompeleman juhlamekon. Paitsi kankaita, niin luonnon värit ja muodot tuovat mieleeni myös lankakauppojen hyllyt.
Herättääpä mättäät mielessäsi hyviä ja kivankuuloisia muistoja.1950- ja vielä 60-luvullakin oli juhlaa saada uusi vaate, yleensä juuri johonkin juhlaan, kun edellinen oli jäänyt pieneksi, tai syksyllä kun koulu alkoi. Meillä ostettiin kaupasta, paitsi kun olimme taaperoita Alma-mummi ompeli niinpuserot kuin mekotkin.
PoistaSiskolla ja minulla oli myös sellaisia ksupan mekkoja, joiden helmassa oli kaksikin käännösvaraa, joista vedettiin lanka vain pois ja helma piteni parilla sentillä. Ja näin saattoi tehdä kaksi kertaa. Eli mekkoihin sai lapsen kasvaessa lisää pituutta :)