maanantai 22. marraskuuta 2021

Vielä Outsasta

Outsa, 2008

Yli 80-vuotias taidegraafikko, performanssitaiteilija ja akateemikko Outi Heiskanen asuu nykyään vakavan muistisairauden takia hoivakodissa Vehmaalla. Pitkän ja tuotteliaan taiteilijauran sekä monisärmäisen yksityiselämän jälkeen.

Ensimmäisenä vuonna 1937 Mikkelissä syntyneestä taiteilijasta mieleeni muistuu hartioille ulottuvat harmaat käkkärähiukset ja veikeä, metsänpeikkoa muistuttava olemus. Mikä mielikuva ei ehkä vastaa totuutta... 

Hugo Simbergin sukulaissieluksikin kutsuttu Outi Heiskanen oli monialainen kuvataiteilija ja kahden tyttären äiti, joka tuntuu eläneen voimakkaasti - lähinnä työnsä ja intohimojensa ohjaamana. Hän osallistui lukuisiin poikkitaiteellisiin projekteihin, toteutti pitkiä opintomatkoja ulkomaille ja nautti monipuolisesta ystävä- ja kollegapiiristä. 

Laajan yleisön tietoisuuteen Outi Heiskanen tuli viimeistään vuonna 1974 ensimmäisen yksityisnäyttelyn ja esikoistyttärestään Metistä (s.1961) tehdyn Punatukkainen tyttö -nimisen grafiikkatyön myötä. Myös tämä herkkä ja ihastuttava teos on nähtävillä Ateneumin retrospektiivisessä näyttelyssä (täällä).

Outi Heiskasen ystävän ja hänestä uuden elämänkerran kirjoittaneen Tuula Karjalaisen mukaan Heiskasessa eli useita sivupersoonia eli oheisouteja, joita hän ”tarvitsi” niin vilkkaassa sosiaalisessa elämässään kuin taiteen tekemisessä. Yksi oheisouti oli Immi Piilo, joka maalatessaan ”pystyi” käyttämään vahvoja värejä, toisin kuin ”oikeaOuti”. Myös Immi Piilon töitä on nähtävissä Ateneumin näyttelyssä, mm. vuonna 2008 maalattu Outsa - omakuva Outista tai Immistä.

Ateneumin näyttelyssä on esillä Sakari Viikan ottamia valokuvia Outi Heiskasesta. Lisää taitavan valokuvaajan ja valokuvataiteilijan Sakari Viikan (s.1956) valokuvia Heiskasesta löytyy museon 3. kerroksen rappukäytävän sivuhuoneesta.

Viimeiset julkisuuteen tulleet työt Outi Heiskanen on tehnyt pitkäaikaisen vedostajansa, graafikko Janne Laineen (s.1970) kanssa. Kahden persoonallisen graafikon yhteistyö on tuottanut useita ihastuttavia grafiikkatöitä, joissa yhdistyy Heiskasen eläinhahmot ja luonnon mystifiointi Laineen kiehtovaan maisemakuvaukseen. 

Ateneumin Outi Heiskasen näyttelyssä löytyy paljon kiinnostavaa katsottavaa ja tutkittavaa. Ja tunteita (täällä). Minulla jäi vielä katsomatta näyttelyyn kuuluva, 40 minuuttia kestävä Outi Heiskasesta kertova lyhytelokuva...

Outi Heiskanen: Punatukkainen tyttö, 1974

Sakari Viika: Outi Heiskanen rakentamassa näyttelyä Siirrettävä Tuonela, Meilahti 1983

Sakari Viika: Outi Heiskanen Syysjärvellä heinäkuussa 1989 

Outi Heiskanen ja Janne Laine: Kaksoset, 2015

2 kommenttia:

  1. Kannattaa katsoa vielä elokuva. Siinä pienet työt ja niiden tekniikka nousevat esiin paremmin.
    Haluaisin mennä katsomaan tämän vielä uudelleen. Mahtava näyttely!
    Sinun kelpaa, kun asut kävelymatkan päässä. No, mutta asunhan minäkin puolentoista tunnin päässä... eihän se ole matka eikä mikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut valtaa helposti näyttelyväsymys. Katson esillä olevia teoksia usein sellaisella ontesiteetillä, että suuret museot ja suuret näyttelyt ovat joskus ylivoimaisia minulle. Siksi tykkään pienistä museoista ja näyttelyistä.
      Heiskasen näyttelyssä ajattelin että pitkä video saattaa olla minulle liikkaa. Laskin että se yksin on hyvä syy kiertää kiehtova näyttely uudelleen. Kertaalleen nähtyjä töitä katsoo kevyemmin, joten videollekin jää tilaa aivoissa :) Aikaa on tammikuuhun... Joskus tällainen kakkoskierros toteutuu, joskus ei....
      Museokortti on muuten mahtava juttu. Se mahdollistaa helposti nämä ”kakkoskierroksetkin” :):)

      Poista