lauantai 16. helmikuuta 2019

Viikonlopun luksusta


Suoraan merelle avautuva, suojaisa parveke, jossa voi halutessaan kylpeä auringossa tai nauttia varjosta - säädettävän suojakatoksen ansiosta. Sopivan intiimi, mutta riittävän iso, jotta sinne mahtuu sekä kaksi lepolassea että pöytä pikkutuoleineen.

Koukuttava aaltojen kohina, joka korostuu yöllä kun aallot alkavat rikkoutua jo kaukana rannasta. Pidimme parvekkeen oven yöllä raollaan, jotta saimme nukahtaa lempeisiin meren ääniin. Kumpikin meistä kävi yön aikana toisiltaan tietämättä parvekkeella ihailemassa mustaa merta ja nauttimassa sen lumoavasta kohinasta.

Kaunis ja hyvin hoidettu iso puutarha- ja uima-allasalue, josta löytyy useita rauhallisia koloja. Toinen puutarhan isoista lämmitetyistä uima-altaista on kylmimpinä talvikuukausina peitetty kasvihuoneen näköisellä viritelmällä ja täydessä käytössä läpi vuoden.

Huoneissa tyylikkään hempeä väritys, iso kylpyhuone, leveä ja hyvä sänky sekä telkkarissa kaikki tarvittavat kanavat. Ja kaikkialla ystävällistä, kärsivällistä ja selkeäsanaista palvelua - myös meille tavallisennäköisille tallaajille, eikä vain kauniille ja rohkeille.

Nautimme viikonlopun luksuksesta espanjalaisen el Fuerte -hotelliketjun yli 60 vuotta sitten avatussa lippulaivassa Marbellan rantakadulla (täällä).

 Hotellin puutarhaa, josta kauniit näkymät Välimerelle.

Hotellin ”takaovi”, josta pääsee suoraan rantabulevardille ja uimarannalle,.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti