maanantai 20. maaliskuuta 2017

Koskelot kevään toi


Isokoskelot saapuivat runsas viikko sitten kanavalle, samoin tuttu telkkäpariskunta ja viimevuotinen joutsenpari. Lähes jokainen rannassa kävelevä pysähtyi viikonloppuna ihailemaan joko puhtaanvalkoisia, höyheniään pöyhisteleviä joutsenia tai upeita vikkeläliikeisiä, ahkerasti sukeltavia isokoskeloita, joista etenkin valkorintaiset koiraat erottuivat pitkälle, lähes sillalle asti. Harvempi erotti innokkaasta sorsaparvesta vaatimatonta telkkäparia.

Kanavan jää on sulanut vasta rannasta, joten aremmatkin linnut joutuvat uiskentelemaan lähempänä tarkkailijoita kuin kesällä, jolloin ne pysyttelevät mieluusti kanavan keskellä tai kaislikossa.

Upeaa kevätnäytelmää on kiehtova seurata jopa kaupungin vaatimattomissa vesissä.

2 kommenttia:

  1. Hyvä eli kiva, että on jo avovettä, etenkin virtaavilla paikoilla. Näkee lintuja. Mikä kanava tämä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on Roihuvuoren ja Tammisalon välissä oleva kanava, jossa on vilkas ja monipuolinen linnusto. Päivittäisen koiralenkkini varrella.

      Poista