Telkkarissa pyörii kaksi sarjaa, joissa kummassakin käsitellään perheiden ongelmia ja siinä sivussa parisuhteita tavalla, joka puree minuun. YleFemmalla esitettävä kymmenosainen Bonusperhe (2017) kertoo Lisan ja Patrikin uusperheestä ja heidän kiemuraisista suhteista eksiinsä ruotsalaisen realistisesti (eli varovaisesti), mutta sopivan humoristisella otteella.
Brittisarja The A word (BBC 2016) alkaa tilanteesta, jossa uusperheen 5-vuotiaalla musiikkia rakastavalla Joe-pojalla todetaan autismin kirjon tila. Ja jatkuu kuvaamalla vanhempien loputtomia yrityksiä "parantaa" poika - sulkien samalla silmänsä perheen toisen lapsen tarpeilta. Ulkopuolelta seuraten perheen kieroutuneet toimintamallit huomaa niin paljon selvemmin... Edetessään juoni tosin näyttää vetistyvän perusbrittihuumoriksi. Kuusiosainen sarja perustuu israelilaiseen Yellow peppers -nimiseen draamaan ja sen suomenkielinen nimi on Poika joka katosi musiikkiin.
Kummassakin sarjassa terapeutit yrittävät enemmän tai vähemmän onnistuneesti auttaa perheitä selviytymään uusissa tilanteissa. Bonusperheessä Lisan ja Patrikin terapeutteina toimii kyyninen, toisiinsa kyllästynyt aviopari ja Joe-pojan tilannetta arvioi psykologi, jota Joen äiti kiusasi nuoruudessaan.
PS. Autismisäätiön nettisivuilla (täällä) rohkaistaan käyttämään "termiä autismin kirjon tilat (autism spectrum conditions). Tällä halutaan tuoda esiin sitä että autismissa ei ole kyse sairaudesta vaan neurologisesta erilaisuudesta, johon liittyy haasteiden lisäksi paljon positiivisia puolia. Monet piirteet voivat kuitenkin aiheuttaa arkielämän haasteita, ja niiden aiheuttamia toimintakyvyn rajoitteita voidaan kuntouttaa. Tuen tarve vaihtelee yksilökohtaisesti..."
Sade sulattaa viimeisetkin lumen rippeet ja joutsenpari etsii kanavasta pesäpaikkaa. Mieli kehrää - huolista huolimatta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti