sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Bugg tökkii

Helppona tanssina pidetty bugg on minulle vaikeaa. Ei askelkuviot eikä seuraaminen, mutta perusaskellus ei vain tunnu luontuvan eikä meno maistu omalta. Treenaaminenkin tympii, kun en selitysyrityksistä huolimatta hahmota miten pitäisi astua. Nilkkojen jatkuva liike ja toimiva veto/työntövaste on tärkeää, mutta joo... Ja aktiivinen seuraaja, joka koristelee tanssia oma-aloittesti.

Sunnuntaina Kimmo Luukkosen buggissa - tahmeaa, tahmeaa ja tahmeaa. Kädet alhaalla hymynaamassa, naisen kämmenien ulkosyrjät painavat miehen kämmeniä kevyesti ulospäin. Jalat hieman harallaan. Nainen ikäänkuin jatkaa aina liikettään vielä pysäytyksen jälkeen. Mutta niin oli tänään hankalaa, että luovutin ja lähdin ensimmäisen buggtunnin jälkeen kotiin, mikä tanssiurani aikana on tapahtunut vain pari kertaa. Alkuvuosina innostuin fuskusta ja siirryin liian nopeasti edistyneempään ryhmään, enkä pysynyt perässä. Kahdesti olen eksynyt liian vaativaan tangoryhmään ja itseeni pettyneenä vetäytynyt hiljaa taakse vasemmalle.

Bugg on varmaan tanssi, jonka oppii parhaiten tanssilavoilla. Tanssi jossa luovuuden on tarkoitus kukkia, ja se jos joku on estyneelle mummille vaikeaa. Joten taitanee jäädä tämän mummin repertuaarista. Fuskua rakastan, mutta buggia vieroksun - edelleen. Ehkä jätän suosiolla nuoremmille ja - luovemmille.

Tai ehkä kumminkin yritän vielä uudelleen - alkeisryhmässä. Joskus sinnikkyys voi paikata luovuutta, tai jopa pedata tilaa luovuudelle. Ehkä...

3 kommenttia:

  1. Vitsi... jos mä yrittäisin muistaa kaiken tuon mitä pitäis bugista osata, jotta olisi hyvä buggaaja (ja antaisi silmäniloa katsojille, vaikka ei kai se ole tarkoitus), niin en tanssisi buggaa koskaan. Ei sitä voi tanssin pyörinnässä muistaa, miten pitäis kaikki astua ym, ne hienoudet, jos niitä opettelee, menee ajan mittaan luuhun, ja siitä sitten musiikkiin ja tanssiin. Eli jatka vaan buggaamista, ja unohda kaikenmaaliman käden asennot ja ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti taas Orvokki rohkaisusta! Ja jos todella lavalla tanssisi - ja mukavan partnerin kanssa - niin silloin ei varmaan pahemmin muuveja miettisi, vaan vaan nauttisi. Mutta kursseilla se on erilaista, kun haluaa kokeilla ja noudattaa open ohjeita. Huomaa sielläkin, että mukavan parin kanssa ilo ohittaa opit...

      Poista
  2. Älä missään nimessä luovuta vielä 😃 Toivottavasti nähdään vaikka Pääsiäis-leirillä

    VastaaPoista