Tangon taikaa

Tänä iltaisissa tanssitreeneissä alkoi ensi kertaa tuntua, että sittenkin saan hieman kiinni tangon jujusta. Tangon alkeisjatkoa Littoisissa - kivaa porukkaa ja useampi osaava viejä.

Antti-Ville opetti, että nopnop-askeleet otetaan mieluiten sivulle (tai viistoon menosuuntaan), eikä suoraan menosuuntaan kuten minä olen aikoinaan oppinut. Naisen tulee kannattaa omat kätensä, ja laskea ne "höyhenenkevyesti" miehen valmiiseen tanssiraamiin. Osaajat viejät rikkovat tangon tuttua hidas, hidas, nopnop -tanssirytmiä ahkerasti, ja naisen tehtävä on seurata herkällä korvalla ja pienellä viiveellä. Antti-Ville kehoitti miehiä ottamaan 1-5 hidasta askelta ja väliin 1-3 nopeaa askelta tutun vasemman lisäksi myös oikealle (miehestä katsoen).

Ensi viikolla treenit siirtyvät kesälavalta Turun ja lähiseudun sisätiloihin.

Herkkuja Keski-Suomessa

Ravintola Gösta Mäntässä - takaseinällä Heikki Marilan maalaus.

Kaksipäiväisellä Keski-Suomen pyrähdyksellä tutustuimme herkkuruokaa tarjoavaan ravintolaan, kodikkaaseen luksushotelliin sekä luonnonkauniiseen kahvitupaan.

Mäntässä nautimme kolmen ruokalajin herkullisen lounaan ravintola Göstan (täällä) ikkunapöydässä hämmästellen pihalla keikkuvia västäräkkejä ja ikkunan pinnassa leikkiviä sitruunaperhosia. Alkuruokana kaksi tuoretta, kielenvievää jättikatkarapua, purjon, pähkinöiden ja herkullisen, kirkkaan liemen kanssa - nam! Päänä kaksi rapeaa, mehevää kananpalaa - "Kanastako gourmeeta?" epäili Ukki vielä ennen maistamista - paahdetun sellerin, porkkanan ja tumman, mausteisen kastikkeen kanssa - nam, nam! Ja loppuhuipennuksena lakritsikakkua piimävaahdon, vadelmasorbetin ja tuoreiden vadelmien kanssa - nam,nam,nam! Pekka Terävää on vaikea voittaa...

Yöksi ajoimme aiemmilta matkoilta tuttuun Yöpuuhun (täällä), joka jälleen yllätti kodikkaalla huoneella, mukavalla sängyllä, henkilökohtaisella palvelulla ja "parhaalla aamiaisella ikinä". Huippua oli kullekin erikseen valmistettava sopivan pehmeä munakas, käsinnypityt karjalanpiirakat, lähitilan punaviinimarjamehu ja englantilaistyyliset ohuet voikeksit - nam,nam,nam ja nam!

Ajomatkalla Jyväskylästä Mikkeliin pysähdyimme ketjubensa-aseman vieressä nököttävään, upealla niemellä sijaitsevaan Reissupannu-kahvilaan (täällä). Saimme istua rauhallisella terassilla auringossa ja ihastella tuulista Puulavettä.

Makuelämyksiä riitti - puhumattakaan Parasystävän ja Virpin Mikkelissä loihtimista herkuista...

Hotelli Yöpuun aamiaistarjoilua Jyväskylässä.

Kahvila Reissupannun rantaa Kangasniemellä.

Muistoja Mäntästä

Vietin lapsuuden perheeni - äiti, isä ja kolme lasta - kanssa 1960-luvulla viikon Mäntässä. Asuimme sairaalan ylilääkärin vieraina hänen kotonaan isossa funkkistyylisessä kivitalossa aivan sairaalan pihapiirissä järveen viettävällä rinteellä. Perheemme ei paljon kyläillyt, joten tämä heinäkuinen viikko on jäänyt kivana poikkeuksena mieleeni. 

Tämän jälkeen en ole kyseistä perhettä tavannut, mutta muistan edelleen perheen vanhemmat - Olavin ja Marjatan - sekä vanhimman tyttären - lettipäisen Liisan, joka oli minua vuoden vanhempi. Liisan ja Siskon kanssa piirsimme loman aikana kymmeniä pikkutarkkoja huoneistojen pohjapiirrosia - ilmeisesti perheen arkkitehtiäidin innoittamana. Muistan vieläkin, miten kivaa oli suunnitella ja piirtää huonejaot ja huonekalut mielikuvitusperheille. Ulkoleikkeihin emme tuolla lomalla pahemmin ehtineet.

Eilen halusin etsiä, josko Mänttä-lomamme kyläpaikka vielä löytyisi. Ja löytyihän se - Sairaalantien päästä metsän keskeltä, kuten muistin. Sairaalarakennus ja asuintalo olivat pystyssä ja ehjinä, mutta tyhjillään ja aavemaisen autioita. Kaikki opaskyltit olivat vielä paikoillaan, vaikka sairaala suljettiin vuoden 2015 alussa. Sairaalan ja ylilääkärin asuintalon väliin on 1980-luvulla (?) rakennettu matala lisärakennus, mutta muuten rakennukset olivat muistini mukaisia, joskin sairaala paljon mielikuvaani matalampi. Ja kaunis järvinäkymä oli täysin puiden ja muun tiheän kasvuston peittämä. 

 Muistumia menneestä...

Matkalla Mikkeliin

Mikkelin matkalla päätimme Ukin kanssa pistäytyä Mäntässä Gösta Serlachiuksen museossa. Upea museorakennus käsittää vuorineuvos Serlachiuksen (1876-1942) vuonna 1935 valmistuneen Joenniemen kivikartanon ja hulppean, 2014 avatun lisärakennuksen.

Museorakennukset avautuvat Melasjärvelle ja niiden ympärillä on kaunis, kävelemään houkuttava puisto. Moderni puusilta yhdistää kartanopuiston pieneen hoidettuun Taavetinsaareen, jonka voi huonokuntoinenkin kiertää sorattua polkua pitkin. Suosittelen! Upeita rantakallioita ja nuorta koivumetsää. Ja näin elokuussa muhkeita herkkutatteja!

Göstan museossa on peruskokoelman (paljon Gallen-Kallelaa ja Edefeltiä) lisäksi vaihtuvia näyttelyitä. Nyt oli esillä mm. englantilaisen nykytaiteilijan Mark Wallenbergin maalauksia ja videoteoksia. Heti ulko-ovella tulijaa tervehtii Wallenbergin Kristus-hahmo (1999), joka alkujaan on seisonut Lontoon keskustan ihmisvilinässä. Kiehtovaa nykyajan symboliikkaa: harva museovieras edes huomaa valkoista graniittimiestä sisään kiirehtiessään.

Tänään matka jatkuu Parasystävän miehen 70-vuotisille Mikkeliin!

Ristiä kohti - Jeesus tovereineen...

Tango takkuaa

Tangon luulisi olevan suomalaiselle lavatanssijalle tutuista tutuin. Vaan ei minulle. Elin lapsuuteni ja nuoruuteni kaupungissa. Ensin asuin lähes 20 vuotta Helsingissä, minkä jälkeen kuusi opiskeluvuotta kului Oulussa.

Wikipedian mukaan Suomessa syntyi 1960-luvun puolivälissä jopa tangokuume protestina uudelle "rautalankavillitykselle". Tästä helsinkiläinen varhaisnuori ei tiennyt mitään, tuskin oli tangosta kuullutkaan. Oulussa 1970-luvun opiskelijat taas juhlivat pääosin omilla killoillaan, ja loppuillasta saattoivat epämääräisesti nojailla toisiinsa musiikin (ei tangoa) tahdissa.

Littoisten lavan maanantain alkeisjatkossa treenattiin Antti-Villen opastuksella tangoa (täällä). Tangon sähäkkyys ja intohimo on minulle edelleen vaikeaa. Antti-Ville puhui tangosta karaktääritanssina, jossa on tärkeää pystyä liikkeellä ilmaisemaan tanssin latautunutta luonnetta.

Antti-Ville korosti leveää, pyöreää ja ryhdikästä tanssiraamia, jossa miehen vasen käsi on parin keskellä kämmenotteessa (kämmen kevyesti suljettuna naisen kämmenen ympärillä), kämmentensolmu naisen leuan korkeudella ja kyynerpäät ulospäin. Antti-Ville muistutti, että askeleet ponnistetaan tukijalan pohkeella. Naisen astuessa taaksepäin hän rullaa tukijalan päkiältä kantapäälle, jolloin viimeinen vauhti työnnetään kantapäällä. Nainen venyttää astuvaa takajalkaa mahdollisimman kauas, ojentaen jopa nilkkansa jolloin hän siirtyy astuvalle jalalle varpaiden kautta rullaten. Jalat kootaan sähäkästi yhteen joka askeleen välissä - tärkeää tangon luonteelle.

Tangoaskeleessa pää pidetään paikoillaan. Antti-Ville opastaa kuvittelemaan, että pään päälle on kiinnitetty kisko, jonka alla pää etenee suoraan ja tasaisena. Askelluksen nopnop-askeleen Antti-Ville tykkää astua hieman etuviistoon vasemmalle, jolloin nainen astuu takaviistoon oikealle. Sivuaskelissa liikutaan tasajalalla eikä varpailla.

Kiva uusi kuvio: Nainen oik taakse (hidas), vas taakse (hidas), oik taakse (nop) - eli perusaskelta tähän asti - minkä jälkeen vasen jalka eteen (nop) eli syntyy keinuaskel. Tämän jälkeen nainen astuu oik jalalla miehen oik sivulle (hidas) ja kääntyy miehen sivulla astuen vas jalalla miehen editse (hidas) palaten rintama-asentoon miehen eteen (nop,nop).

Ensi maanantaina jatkoa! Niin kivaa oli - ajoittaisesta turhautumisesta huolimatta.

Elokuun otuksia

Isosiilikehrääjä Esikoisen mökin pöydällä.

Viisisenttinen pullea kiitäjän toukka mökin parkkipaikalla.

Leppäyökkösen toukka mökin verannalla.

Valssia

Jään helposti viilaamaan pilkkua, ja nyt näin kävi valssin kanssa. Ovatko valssi ja hidas valssi eri tanssit, vai toinen vain toista hitaampaa? Onko olemassa myös nopea valssi? Entä mikä on wienervalssi? Netistä onneksi löysin jotain yleistietoa asian selvennykseksi. Ja eilisellä Sekahaun kurssilla Antti-Ville myös yritti selventää asiaa, vaikkei heti edes ymmärtänyt kysymystäni.

Valssiksi nimitetään tietynlaista kolmen iskun (yks, kaks, kol) tahdeista koostuvaa musiikia ja sen säestyksellä tanssittavaa tanssia. Valssia on soitettu ja tanssittu satoja vuosia, ja se on yksi vanhimmista seuratansseista. Aikojen kuluessa valssista on kehittynyt tai kehitetty sekä nopeita (esim. wienervalssi) että hitaita (esim. englantilainen ja amerikkalainen valssi) muunnoksia. Hidas valssi eroaa nopeimmista valsseista nykyään jo niin paljon, että se mielletään erilliseksi tanssiksi.

Kaikki valssimuunnokset ovat siis valssia, mutta musiikin tempo eli nopeus vaihtelee. Wienervalssin tempo on 60 tahtia minuutissa eli nopea, kun hitaan valssin tempo on vain 30 tahtia minuutissa. Suomalaisten valssikappaleiden tempo on tavallisesti 50 tahtia minuutissa (tai alle) eli lähempänä nopeaa valssia, ja lavoilla tanssitaan harvemmin oikeaa, tilaa vaativaa hidasta valssia.

Antti-Villen mukaan valssin askelluksessa tavoite on periaatteessa hitaan valssin askellus eli sekä ykkös- että kakkosaskel astutaan mahdollisimman pitkinä. Nopeissa valsseissa tempon nopeuden takia ei kuitenkaan ehdi astua pitkää kakkosaskelta, joten (perus)valssin askellus on muovautunut niin, että vain ykkösaskel on pitkä ja kakkosaskel astutaaan paikallaan taikka hieman tukijalan ohi menosuuntaan tai etuviistoon. Laiskimmat viejät voivat jopa tanssia valssia kävelyaskelilla, eli mies astuu oik jalalla eteen (yks) ja vetää vas jalan tämän vieren (kaks) vaihtaen painoa oik jalalta vasemmalle (kol).

(Perus)valssin askellus naisella on seuraava: Askel taaksepäin vas jalalla (yks), askel taaksepäin oik jalalla vähän vasemman ohi (kaks) ja lopuksi vas jalka oikean viereen (kol). Tämän jälkeen nainen astuu oik jalalla saman askelluksen joko taakse- tai eteenpäin taikka pyörien viejän ohjauksessa. (Perus)valssi etenee pääasiassa pyörien oikealle ja vasemmalle, ja eteneviä askelluksia otetaan hidasta valssia vähemmän.

Hitaasta valssista Orvokki kirjoittaa Villit askeleet -blogissaan (täällä): Hitaaseen valssimusiikkiin tanssitaan kahta erilaista tanssia. Toinen, jota useimmiten tarkoitetaan hitaasta valssista puhuttaessa, on englantilainen hidas valssi, jonka perusaskel on eteen-sivulle-yhteen. Toinen versio on amerikkalainen hidas valssi, jossa perusaskel on ohi-sivulle-paikalla (ns. sik-sak valssi).

Monimutkaista, joten Mummin kannattaa vain seurata viejää ja hänen askellustaan - ajattelematta sen kummemmin tempoja tai pilkkuja...

Kuvakato

Pirskatin Google! Ensin se pakotti käyttämään Picasan sijasta GooglePhotos-kuvienkäsittelyä. Ja nyt Se (tai onko joku oma möhläys?) on deletoinut blogistani kaikki valokuvat vuoden ajalta huhtikuusta 2015 huhtikuuhun 2016. Kuvat löytyvät onneksi edelleen sekä Picasasta että GooglePhotosta, mutta ovat tyystin kadonneet blogipostauksista - jäljellä on vain valkoinen neliö, jonka keskellä mustavalkoinen kielletyn ajosuunnan merkki.

Pitänee pikkuhiljaa yrittää lisätä oikeat kuvat takaisin oikeisiin kohtiin. Noin 250 postausta ja 250 valokuvaa. Onnistuukohan?

Arvaa harmittiko...

Koiran paikka

Isäntää odotellessa.

Emännän syödessä.

Aamuhämyssä

Kirjoja tuplana

Kahta on vaikea vastustaa: Lankoja ja Kirjoja. Lankaostoja olen viimeikoina onnistunut aika hyvin välttämään, koska lankakorit paisuvat neulomista odottavia keriä. Mitä nyt viime viikon kirpparireissulla oli pakko pelastaa pari seiskaveikka-pussia (täällä).

Toistaiseksi pystyn pidättäytymään uusien aikuisten kirjojen ostosta - parin viime vuoden aikana lukemattomien kirjojen kasat sohvan vieressä ovat kasvaneet suhteettomasti. Mutta lastenkirjoja on edelleen "pakko" ostaa. Onneksi hinnat kirppareilla ovat alhaisia - yleensä 20 sentistä pariin euroon.

Hämeenlinnan kirppiskierroksella ostin kahdella eurolla Selma Lagerlöfin (1858-1940) Peukaloisen retket villihanhien seurassa (WSOY 1994) - lyhennetty (296 sivua!) laitos Juhani Ahon sata vuotta vanhasta suomennoksesta Maija Karman (1958) kuvituksella. Tämän jälkeen löysin vielä pikkupojille ehkä helppolukuisemman version samasta tarinasta - Nils Holgerssonin ihmeellinen matka - Päivö Taubertin suomentamana ja Lars Klintingin isoilla mukavilla värikuvilla (WSOY 1989). Maksoi myös kaksi euroa, joten sekin päätyi ostoskoriin.

Tykkään Markus Majaluoman (1961- ) kirjoista, joista aikaisemmin olemme pikkupoikien kanssa herkutelleet kirjoilla Isä, koska joulupukki tulee? (WSOY 2005) ja Haikaroiden vauva (Tammi 1994). Majaluoma tunnetaan Nopolan sisarusten Heinähattu ja Vilttitossu -kirjojen veikeänä kuvittajana, mutta hänen omat humoristiset lastenkirjansa ovat hurmanneet niin minut kuin pikkupojat.

Kirppiskierroksella löytyi Majaluoman Isä, ostetaan kesämökki! (WSOY 2009) yhdellä eurolla ja Haikaroiden vauva 80 sentillä. Jälkimmäinen oli pakko korjata talteen annettavaksi vaikka Parasystävän tyttären pojille....

Porras Hämeessä

Sateisesta säästä huolimatta nautimme kaksipäiväisen Hämeen retkemme aikana sammalpeitteisistä harjuista ja kellertävistä viljapelloista, joiden halki köröttelimme pikkuteitä kiertäen Hämeenlinnasta Forssan kautta Riihimäelle. Autoon oli pakattu myös lenkkikengät ja metsävaatteet, mutta tällä kertaa kirpputorit veivät voiton...

Portaan pikkukylässä "ehdimme" onneksi kävellä pikkuretken ihastellen vanhoja harmaahirsisiä rakennuksia, joista useimmat ovat edelleen asuttuja. Porras on Hämeen härkätien varressa Kanta-Hämeessä. Kylän nimi tarkoittaa pitkospuuta tai entisajan silta ja viittaa siltaan, joka kulki kylän kohdalla kapean Turpoonjoen yli. Porras on toimiva 400 asukkaan kyläyhteisö, jossa matkailijat voivat yöpyä museoksi kunnostetun Nahkurinverstaan pihapiirissä.

Kodikkaassa Nahkurinverstaassa (täällä) on kaksi 2-6 hengen huoneistoa kunnostettu yöpyjille. Oiva paikka, jos haluaa retkeillä viereisissä Saaren tai Torronsuon kansallispuistoissa.

Häme hallussa

Mummin, Lontoontytön ja Opiskelijatytön kesäretki Hämeeseen - pääkohteena alueen kirpputorit. Aamulla ajettiin Mummin kuplalla Hämeenlinnaan ja aloitettiin kierros paikallisesta Kierrätyskeskuksesta. Samassa korttelissa löytyi sokerileipuri Suominen, jossa piipahdettiin myöhäisellä aamupalalla: kaikille kahvia ja ruisleipää - lisäksi Mummille vaniljapulla, Lontoontytölle kristallipulla ja Opiskelijatytölle paikallinen macaron-leivos.

Levähdyksen jälkeen jatkettiin Opiskelijatytön oivalla opastuksella ensin Keksikadun Suurkirpputorille, sitten Timon torille ja Kantolan kammarin kautta ehdittiin sopivasti ennen kuutta vielä Kulmakirppikselle.

Verkatehtaan kuppilassa tankattiin kahvia ja ruisleipää ennen 50 kilometrin matkaa Forssaan. Illallinen syötiin lähes tyhjässä ravintola Vispilässä (täällä): päivän kala (lohta), nyhtölammasburger ja grillattu maksa sekä lopuksi lähitilan juustoja. Ruoka oli ok ja palvelu ystävällistä. Pankkiautomaatin jälkeen ajeltiin parinkymmenen minuutin matka ilta-auringon ja sateenkaarten värittämän kauniin pelto- ja järvimaiseman halki yöpymispaikkaamme Nahkurinverstaalle.

Entisöidyn Nahkurinverstaan ystävällinen emäntä, alakerran puusauna ja kirppissaaliin tutkiminen kruunasivat "tyttöjen" mukavan reissupäivän.

Aarresaari

Salon kirpputoreista Vilhonkadulla sijaitseva Aarresaari on paras. Tilava, siisti ja valoisa - ainakin näin kesällä. Myynnissä monenmoista: lasten ja aikuisten vaatteita, astioita, keräilyrompetta, pientä kodin kamaa, valaisimia, lehtiä, kirjoja ym. ym. Ja tavara vaihtuu ahkeraan. Lisänä iso kahvila sekä hyvä ja edullinen (iso kuppi santsilla 1,5 euroa) kahvi. Ja hinnat pääosin kohdallaan.

Eilen kiertelin pitkästä aikaa Aarresaarella yksinäni. Sain rauhassa tutkia ja näprätä jokaisen pöydän tarjontaa. Ilman että rakentelin sisääni paineita että joku muka odottaa että minun pitäisi kiirehtiä. Rakastan paineetonta ja kiireetöntä hortoilua kirppukamojen keskellä. Mihinköhän tuotakin on käytetty? Miksi tuo on jäänyt käyttämättä? Minullakin oli tuollainen parikymmentä vuotta sitten.

Eilisen ekalla läpikäynnillä huomasin silmäkulmasta erään pöydän alahyllyllä lankapusseja. En mennyt edes tutkimaan, koska olen useasti pettynyt luultuani että puoleksi käytettyjä lankavyyhtejä onnistuisi löytämään halvalla. Yleensä lankamyyjät ovat olleet hyvin (liiankin) hintatietoisia. Toisella pöytäkierroksella kumarruin kuitenkin lankanyssyköiden äärreen. Yllätys, yllätys: pussillinen korkeintaan puoliksi käytettyjä seiskaveikka-lankoja maksoi vain kaksi euroa. Mummi osti kaksi pussia eli alakuvassa näkyvät seiskaveikka-langat yhteensä neljällä eurolla!

Syksyllä siis syntyy sukkia solkenaan. Toivottavasti, jotta lankakasat pienenisivät!

Kuvia blogiin - vihdoinkin

Blogiviikko mennyt häslätessä. Jo keväällä tuli ilmoitus, että Google ei enää tue Picassa-kuvaohjelman käyttöä Bloggerissa, vaan valokuvat on siirrettävä GooglePhotos-ohjelman kautta.Varoituksista huolimatta olen jatkanut hyväksi toteamani Picassan käyttöä, ja sulkenut silmäni väistämättömältä. Ja nyt se sitten todentui - eli Picassasta ei enää saa siirrettyä kuvia Bloggeriin.

Mummi joutui pulaan, kun nettiosaaminen on tuttujen rutiinien eli Picassan varassa. Useita päiviä olen räplännyt konetta yrittäen siirtää kuvia kännykän kamerasta blogiin. Lopulta nuoriso tuli avuksi, ja nyt yhteydet taas toimivat. Vaikka tykkäsin enemmän Picassasta....

Nettiosaamisesta vielä. Pari vuotta sitten etsin asiantuntijaa, joka osaisi neuvoa minua blogin tekemisessä, kuvien käsittelyssä ja siirtämisessä ym. Löysin netistä pikkufirman, josta nuorimies lupautui tulla kotiin opastamaan. Selitin jo puhelimessa ongelmani, ja kotiini tuli ihan mukava nuorukainen, joka väitti olevansa tietokoneen käytön asiantuntija. Yhteenkään blogiin liittyvään kysymykseeni en kuitenkaan saanut vastausta - ainoa mitä minulle jäi käteen oli lasku. Ja tupakkaa miehellä kului - parin tunnin jutustelun aikana hänen piti käydä kahdesti ulkona tupakalla!

Nykyään yritän löytää vastauksia blogiongelmiini netin räpläämisellä kokeilemalla kaikkea mahdollista - ja mahdotonta - ja kysymällä apua omilta nuorilta. Välillä onnistun, välillä en. Jatkossa ehkä ikuisena kurssikärpäsenä etsin esim. työväenopistosta jonkun kurssin, jolla opastetaan blogin tekemisessä.Vinkkejä vastaanotetaan!

Mökillä sataa ja paistaa. Ihaillaan ukkosen jyrinää ja sateenkaaria. Kirkuvia kurkia, sukkelasti sukeltavia kuikkia ja rauhallisesti lipuvia joutsenia. Loppukesän nautintoja.

Tallinnan taivas

Patarein käytäviä

Patarein vankilamuseo Tallinnan rannassa on ränsistynyt, sottainen ja tunkkainen. Ja talvisin varmaan pimeä ja kylmä. Silti tai ehkä juuri siksi se on erittäin valokuvauksellinen - jopa siinä määrin, että keskittyessä kuvaamiseen lähes unohtaa rakennuksen surullisen menneisyyden. Rikoksista tuomitut sekä tutkinnalliset ja poliittiset vangit - kaikki samassa vankilassa, pahimmillaan yli 4000 miestä ja naista. Julmaa hierarkiaa ja pelottavaa väkivaltaa.

Ahtaat vankisellit, joihin asusti 30 vankia jakaen 15 sänkyä. Ristikkokattoiset pienet ulkoilukarsinat, jonne vangit kuljetettiin tunniksi kerran päivässä. Karmiva hirttohuone, jossa kuolemanrangaistukset toimeenpantiin toiseen maailmansotaan asti, sekä teloitusosasto, jossa viimeiset kuolemaantuomitut tapettiin ampumalla 1991 (Wikipedian mukaan). Ahdistava sairaalasiipi, jonka ruostuneet tutkimustuolit ja rikkoutuneet lamput vieläkin muistuttavat vangeille tehdyistä oudoista "tutkimuksista".

Patarei rakennettiin pari sataa vuotta sitten alkuaan merilinnoitukseksi (1840-66). Tämän jälkeen se toimi vuosina 1867-1919 kasarmina ja 1920-2002 vankilana. Elokuussa 2016 entisessä vankilassa kierteli hihittäviä nuoria kaljapullojen kanssa, ahkerasti valokuvaavia keski-ikäisiä ja joitakin hiljaisia lapsiperheitä. Kauhistellen ja valokuvaten, kuten minäkin eläkeläismummi.

Yleensä liitän yhteen postaukseen enintään kaksi kuvaa, nyt on pakko panna enemmän - sisääntulosta ulkoporttiin.

Fuskun vaste

Eilen Malmilla sali täyttyi fuskaajista. Selittyikö tanssikansan ryntäys osin elokuun halvoilla hinnoilla? Kympillä sai kolme tuntia opetusta. Tukalan kuumaa, mutta kivaa. Naisia oli kaksi kertaa enemmän kuin miehiä. Liekö hameväki pihimpää vai innokkaampaa oppimaan?

Välillä miellän tanssivani liian raskaasti. En oikein itse hahmota, mistä tunne johtuu. Olen sopusuhtainen - en lihava, joskin olen jäykempi kuin nuoremmat menijät. Mutta se ei selittäne kaikkea. Tunne korostuu kädenali-tansseissa, kuten fuskussa ja chachassa.

Eilen viejänä ollut Maikku-assari saattoi kommentissaan antaa minulle jotain vihjettä. Maikku huomautti - osaavasti kehujen lomassa - , että avoimessa otteessa käteni ovat liian jäykät. Yleensä aloittelevien naisten ongelmana on, että heidän kätensä ovat liian velttoina, jolloin sekä viejän että seuraajan on vaikea tuntea vastetta. Kuuliaisena oppilaana olen yrittänyt kiinnittää vasteeseen erityistä huomiota, joten lopputuloksena pidän ilmeisesti käsiäni jopa liian jäykästi. Eräät viejät ovat sanoneet, että minulta tulee hyvä vaste. Olen ottanut sen kehuna, mutta ehkä he ovat yrittäneet hienotunteisesti minulle viestiä, että vasteeni on liian voimakas. Liian voimakkaan käsivasteen antavaa naista on raskas viedä....

Maikku opasti, että esim. fuskun normaalissa avoviennissä käsivaste asteikolla 1-10 on noin 3-5, ja vain kädenalituksissa ym muissa erikoisjutuissa vaste käsiotteessa nousee tasolle 9-10. Eli vasteen hienosäätöä ohjelmaan...

Ujo

Ujous on merkki siitä, että sielu on elossa. Ihmisen pitäisi olla huolissaan, jos mikään ei jännitä. Jos osaa ujostua ja hämmentyä, on vielä toivoa. Herkkä kykenee tuntemaan ja huomaamaan erilaisia tunteita.

Herkkyys on syvällisen onnellisuuden edellytys, mutta tekee samalla meistä haavoittuvia. Ujoudesta (ja herkkyydestä) tulee ongelma, kun se leimataan heikkouden ja huonommuuden merkiksi. Herkkyys on ihmisen arvokkainta osaa. Sitä täytyy vaalia. 

Näin kirjoittaa psykiatri Juhani Mattila Kodin Kuvalehden kolumnissa (14/2015). Ujoutta ja herkkyyttä on meissä kaikissa - toivottavasti. Eri asteisina tosin, eikä sitä tarvitse mielestäni mieltää erityisherkkyydeksi.