maanantai 25. elokuuta 2014

Koiran koulutusta


Lähiö- ja mökkikoirana Muru ei ole tottunut liikkumaan julkisissa liikennevälineissä, vaikka automatkat mökille ja takaisin se pärjää loistavasti omassa kuljetuskopissaan. Tänään vein Murun keskustaan eläinlääkäriin rokotettavaksi ja päätin samalla tutustuttaa koiraa metroon. 

Autolla Kulosaareen ja metrolla Kamppiin - ja eläinlääkärin jälkeen sama toisin päin. Se oli suunnitelmani, mutta tulomatkalla päätinkin pidentää harjoitusta - matkasimme metrossa lähes tunnin: ensin Kampista Itikseen, takas Itiksestä Hakikseen ja vielä Hakiksesta Kulosaareen - ja vasta sitten autolla kotiin. Törmättiin tarkastajalaumaankin.

Alussa Muru tärisi ja oli levoton, ja pelkäsi varsinkin rullaportaita. Loppumatkasta se jo istui rauhallisena metron lattialla jalkojeni välissä. Viimeksi - yli puoli vuotta sitten - tein sen virheen, että annoin koiran nuuhkia ympäristöä tyhjässä vaunussa ja rauhoittuminen oli vaikeaa. Nyt pidin koiran tiukasti yhdessä paikassa ja levottomuus väheni vähitellen. Uskalsi jopa välillä laskea päänsä lepäämään jalkateräni päälle. 

Eipä tällaiseen "turhaan" metromatkusteluun työikäisenä olisi ollut aikaa eikä voimia!

2 kommenttia:

  1. Matkailu on mukavaa! Mutta ei ole ihme jos pientä koiraa tuollaisessa kummallisessa tuubissa matkustaminen vähän aluksi jännittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kummallisia ääniä, äkäisiä pysähdyksiä ja säntääviä ihmisiä ympärillä. Kun kotioloissa on useimmiten ainoastaan laiska ja hiljainen emäntä.

      Poista