Pikkupojat pitivät pari päivää Ukille ja Mummille seuraa, kun vanhemmilla oli työkiireitä. Perjantai-iltana pojat pääsivät jännään kyytiin, kun Ukki laski mökkirantaan pari rapumertaa. Aamua odotettiinkin sitten malttamattomina. Kun viimein päästiin nostopuuhiin, merroissa ei ollut yhtään rapua. Mutta seikkalu se oli sekin.
Toinen seikkailu koettiin, kun Mummin kanssa päästiin vintille kaivelemaan Juniorin vanhoja lelulaatikoita. Yksi laatikoista ja jokunen kirja kannettiin alakertaan, loput jätettiin vielä seuraaviin vuosiin.
Ukkospäivä kuluikin sitten mukavasti eriskummallisia kummitushahmoja tutkiessa ja kirjoja lukiessa. Hans de Beerin iki-ihana Pikku jääkarhu saa ystävän (Lasten Keskus 1990) luettiin parin päivän aikana ainakin viisi kertaa. Eikä yhtään liian monta kertaa.
Pikku jääkarhuja voisinkin lainata kirjastosta :)! Jes, kiitos muistutuksesta. Ja voi mikä ihana vinttimatkakin teillä...
VastaaPoistaHauskat kuvat muuten. Jotain hyvin samaa :)!
Minäkin huomasin kuvien yhtäläisyyden julkaisun jälkeen. Hans de Beerillä on pari muutakin kivajuonista ja kauniskuvaista kirjaa. Huomasithan että viittasin blogiisi pari postausta sitten!
PoistaTuo soutelukuva on kuin satukirjasta (tai ihan mistä julkaisusta tahansa) Se on suorastaan herkullisen upea. Isonna ja laita seinälle !!
VastaaPoistaOn kiva, kun on saanut asua koko ajan samassa talossa, on vintti, jonne on "kasaantunut" kaikki muistot ja joita voi lastenlasten kanssa penkoa. Toista on, kun muutin pois lasten syntymäkodista eron jälkeen, jolloin muistotkin sullottiin muutamaan Enso-laatikkoon ja on nyt kerrostalon kellarissa. Tosin lasten kirjat on kodin komeroissa ja Sveitsin tytär on suurimman osan niistä jo itselleen (pojilleen) vienytkin.
Pitääpä miettiä tuota seinähommaa.
PoistaOnneksi meillä on vintillä vielä jotakin roinaa, vaikka meilläkin on vinttejä vuosien kuluessa tyhjennetty "tarpeettomasta" roinasta eli lähes kaikki on aika ajoin kärrätty kaatopaikalle tai kierrätykseen. Mutta kummasti sitä on säästynytkin. Nuoret olisivat vielä innokkaampia tavarankierrättäjiä kuin minä. Mutta pikkupojat nauttivat, kun vielä löytyi heidän äitinsä lelujakin.
Onpa kaunis pastellivärinen kuvitus tuossa Pikku jääkarhussa. "Eikä yhtään liian monta kertaa" - niinhän se on lapsille mieluisten kirjojen kanssa!
VastaaPoistaMinäkin tykkään lukea samaa satua useamman kerran. Kun teksti on tuttu, voi lukea paljon tunteikkaammin.
PoistaSadut ovat hyviä sadepäivän iloja. Ja tuo kirja on mukava, lapset viitsivät kuunneella saman kirjan vaikka kuinka monta kertaa -lukija välillä voi väsähtää... ja yrittää oikoa, vaan lapsipa muistaa kertomuksen ja ohjastaa -ei se niin ollut...
VastaaPoistaTotta, lapset muistaa rakkaimmat sadut usein sanatarkasti ja ovat tosi tarkkana. Se myös osoittaaa että he myös kuuntelevat keskittyneesti lukijaa.
Poista