Tiput onnittelevat

1990-luvullakin Ukin synttärit osuivat pääsiäiseen.

Poropeukalon sämpylät

Porkkanaraasteella maustettuja kotisämpylöitä

Tykkään ”mauttomista”, pehmeäkuorisista ja lämpimistä sämpylöistä. Kokemattomana ja laiskana leipurina kammoan monimutkaisia ohjeita ja taikinan vaivaamista.

Vuosikymmenien aikana Ukki on vastannut meillä mökkiaamujen tuoreista sämpylöistä ja - etenkin kesäkeiton kanssa syötävistä - herkullisista ruispaloista, ja hän tykkää rapeakuorisista, siemenillä ja muilla ”yllätyksillä” parannelluista sämpylöistä. Parinkymmenen vuoden viivyttelyn jälkeen :):) päätin pari viikkoa sitten viimein kokeilla omanlaisia sämpylöitä. Innoittajanani toimi Hesarissa julkaistu Emilia Kolarin supersuperhelppo ja yksinkertainen sämpyläohje, jossa taikinaa ei tarvitse vaivata (täällä):

5 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja                                                                                     2,5 dl kaurahiutaleita                                                                                                        1 pussi kuivahiivaa                                                                                                          1 tl suolaa                                                                                                                         4 dl kylmää vettä                                                                                                             0,5 dl öljyä

Sekoita jauhot, kaurahiutaleet, hiiva ja suola puuhaarukalla kulhossa. Lisää vesi ja öljy ja sekoita tasaiseksi. Peitä löysä taikina liinalla ja anna kohota huoneenlämmössä 2 tuntia. Laita tyhjä pelti uuniin ja kuumenna uuni 225 asteiseksi. Nostele kahdella lusikalla taikinasta 8-9 nokaretta leivinpaperin päälle. Vetäise leivinpaperi sämpylöineen kuumalle pellille ja paista keskitasolla 20-25 minuuttia.

Koronaviikkojen aikana olen ehtinyt leipoa jo useamman kerran näitä Kolarin sämpylöitä. Joka kerta ne ovat onnistuneet yhtä hyvin ja maistuneet yhtä hyviltä - paitsi silloin, kun unohdin suolan :):) Viimeksi keksin lisätä taikinaan yhden raastetun porkkana, mikä maistui kivalta.

Eilen Esikoinen kävi Pikkupoikien kanssa tervehtimässä mökin ikkunan takaa karanteeniUkkia ja minua. Seurasimme Ukin kanssa tiiviisti lasitetulta verannalta, kun pojat juoksivat ympäri pihaa etsien pääsiäismunia. Kaikki kolme aamulla piilottamaani, karkkitäytteistä peltimunaa löytyi nopeasti :):)

Lähtiessä Esikoinen oli jättänyt rappusille leipomansa vanhanajan unelmatortun - 

vanhempiensa iloksi.

Sisko ja sen Veli

Lontoontyttö 10v ja Juniori 1v kesällä 1993. Osa rakkaistani...

Vuodet vierivät

Mökin rauhassa olen mm. selaillut vanhoja valokuvia. Pääosin tuttuja kuvia ja tuttuja muistoja. Vuosien kuluessa samoja kuvia on tullut selailtua aiemminkin - useimmiten yksin taikka Lontoontytön ja/tai Opiskelijatytön kanssa.

Eilen löysin ihanan kuvan, jossa kävelen Alma-mummin (täällä) kanssa Siskon ja Miehensä vihkitilaisuuteen Kulosaaren kirkkoon. Tulevaisuutta luottavaisena ja innokkaana odottava 29-vuotias nuori nainen taluttaa pitkän, mielenkiintoisen ja haastavan elämän elänyttä, parin viikon päästä 90 vuotta täyttävää vanhaa, mutta määrätietoista naista. Kuva on toukokuulta 1981, jolloin odotin syyskuussa syntyvää Esikoista.

Aurinkoinen ja lämmin toukokuinen lauantai. Rakastunut ja onnellinen morsiuspari. Pieni ja kodikas kirkko. Vihkipappina Simo-eno eli Äitimuorin veli (täällä ja täällä). Kuutisenkymmentä sukulaista ja läheistä ystävää. Kakkukahvit Siskon ja minun vanhempien kotona Kulosaaressa (täällä). Vanhimpien sukulaisten lähdettyä juhlia jatkettiin vielä tanssiravintelissa meren rannalla.

Juhlista jäi hyvä mieli ja mukavia muistoja. Uskotko Sisko, että siitä on jo 39 vuotta?

Kiitos Kahdelle

Kirjoitan tätä blogia, koska tykkään kirjoittamisesta. Yksinkertaisesti.

Tykkään kirjata ylös pieniä ja suuria tapahtumia elämässäni. Eli blogini toimii eräänlaisena muistikirjana. Tykkään kertoa lyhyistä ja pitkistä matkoistani, jolloin tavallaan elän uudelleen matkan kokemuksia ja samalla tulee selvitettyä myös itselle mm. vierailemieni paikkojen historiaa.

Väliin blogikirjoitukseni toimii ”kiitospäiväkirjana”. Kirjoittaminen auttaa minua huomaamaan arkisia asioita, joista olen kiitollinen: Kukat, meri ja luonto. Käsityöt, kävely ja koira. Kirpputorit ja torit yleensä sekä puistot. Koti ja sen rauha. Mökki ja sen piha. Näyttelyt ja museot. Kirkot ja hautausmaat. Kauniit ja jännittävät rakennukset. Hyvä ruoka, ravintolat ja kahvilat - laidasta laitaan.

Väliin kirjoittaminen auttaa minua konkretisoimaan onnellisuuden isoja asioita: Lapset, lastenlapset ja perhe. Riittävä toimeentulo, joka mahdollistaa ihanan kodin ja matkustelun. Toimiva kroppa, joka puolestaan mahdollistaa intohimoisen tanssiharrastuksen.

Kirjoitan pääosin itselleni. Siitä huolimatta tuntuu tosi kivalta, kun yllättävissä paikoissa törmään ihmiseen, joka kertoo vierailleensa blogissani. Joku vuosi sitten tanssitreeneissä parikseni sattunut mies sanoi yllättäen: ”Kiitos blogista.” Käydessäni hammaslääkärissä tuttu hammashoitaja kertoi nauttivansa blogistani :):) Syksyllä Itä-Helsingin kodin naapuri tokaisi yllättäen tietävänsä, että tulin juuri ulkomailta: ”Luin blogistasi.” Kerran punavuorelaisen Kaunis Veera -vaatekirpparin myyjä mainitsi ilahtuneensa, kun olin maininnut hänen kauppansa blogissani :):) Joka kerta viittaus blogiini yllättää iloisesti, ja tuntuu tietty mukavalta.

Lopuksi erityiskiitos kahdelle lukijalle, jotka ahkerasti jaksavat kommentoida tekstejäni. Kiitos Lissu Akanvirtaa -blogista (täällä) ja Takkutukka Mummo matkalla -blogista (täällä). Itse olen laiska kommentoimaan lukemiani blogeja, mutta ilahdun jokaisesta viestistä joka blogiini jätetään.

Elämä ja jutut jatkuvat...

Lempiblogejani III

Blogivuosieni aikana olen kahdesti kirjannut lempiblogejani - marraskuussa 2014 (täällä) ja marraskuussa 2015 (täällä). Ehkä huhtikuussa 2020 olisi jo aika päivittää tätä blogiasiaa :):)

Aiemmin kirjoittamistani blogisuosikeistani seuraan edelleen tiiviisti Itä-Suomessa asuvan Marjatan blogia, jossa eläkkeellä oleva englanninopettaja kertoo lukemistaan kymmenistä kirjoista ja vähän muustakin (täällä), ja Salon seudulla viihtyvän Ilonan puutarhaan ja luontoon keskittyvää blogia (täällä). Unohtamatta yhtä suosikkiblogiani - Katveita - jonka kaunis ja puhutteleva kieli saa minut joka kerta mietteliääksi (täällä).

Viimeisten vuosien aikana suosikkieni joukkoon on - edellisten lisäksi - noussut neljän blogin sekalainen seurakunta. Näistä ykköseksi kiilaa kirjailija Hannu Mäkelän ahkerasti päivittyvä Mutinaa-blogi, joka löytyy miehen kotisivujen (täällä) sivupalkin kautta. Omien sanojensa mukaan ”vanha” mies mutisee ihmisistä, kirjoista ja elämästä - ja luettavasti ja kiehtovasti mutiseekin.

Seuraan ahkerasti myös entisen mainosalan yrittäjän Annemarian Shampanjaa muovimukista -nimistä matkablogia (täällä). Blogi nappasi minut lähinnä siksi, että Annemaria - muiden matkakertomuksien lisäksi - kirjoittaa monipuolisesti ja kiinnostavasti Espanjan Aurinkorannikosta, jossa Ukki on parina viime vuonna viettänyt useita viikkoja/kuukausia. Ja minäkin olen lyhyemmin vieraillut.

Edellisten lisäksi olen huomannut lukevani ahkerasti Hanna Sumarin blogia (täällä), jossa hän kirjoittaa ”naistenjuttuja” ja antaa käyttökelpoisia Tallina/Viro-vinkkejä. Viime kuukausina olen jäänyt usein lukemaan myös tamperelaisen Heidi Mäkisen Ei saunaiholla -nimistä blogia (täällä). Minua viehättää äskettäin eläkkeelle jääneen lääkärin sopivan lyhyet tekstit, joissa hän humoristisesti kuvaa tekemisiään sekä teräväsanaisesti havainnoi elämäänsä ja itseään.

Ja tietty minun tulee selailtua epäsäännöllisin välein myös muita blogini sivupalkkiin keräämiäni Kivoja blogeja...

Koronaherkkua

Savukalaa, parsarisottoa, kultamunia ja kevätsalaattia.

Tuttua ja turvallista. Onneksi edes joku pysyy entisellään :):)

Kevättä kohti :):)

Luonnon sylissä

Poikkeuksellista

Vakiotietolähteessäni :):) oli eilen Kimmo Rentolan kolumni, jossa hän pohdiskeli aiempia poikkeustiloja Suomessa (HS 31.3.20). Rentolan jutussa minua hämmästytti tieto, että 2. maailmansodan aikana Suomessa kuoli vain 2 000 siviiliä, kun sotilaita kuoli lähes 100 000.

Kaikkiaan sodassa kuoli yli 60 miljoonaa ihmistä, joista yli puolet oli siviilejä. Suomea lukuunottamatta lähes kaikissa sotaan osallistuneissa maissa siviiliväestöä kuoli yhtä paljon tai enemmän kuin sotilaita. Tosin Suomen kaupunkeja - puhumattakaan harvaanasutusta maaseudusta - ei pommitettu sellaisella voimalla kuin useita Keski-Euroopan kaupunkeja. Mutta silti...

Poliittisen historian professorina toimiva Rentola lopettaa kolumninsa ”Onko sellaiseen kykyä ja asennetta enää tänään?”