Alppien ruusuja :)

    Alkukesästä Ilolan metsäpuutarhassa (täällä) riittää erilajisia ja monenvärisiä alppiruusuja. 

    Iloa silmille ja mielelle - lähes loputtomiin :) 

Hurmaava Ilola

Ilola yllätti - ja hurmasi minut täysin :) Ilolan arboretum on yksityinen, mutta yleisölle avoin, noin parin kymmenen hehtaarin kokoinen hoidettu metsäpuutarha Kruusilan kylässä Salon Kiikalassa. 

Ilola on tunnettu etenkin alppiruusuista eli rhododendroneista ja näiden atsaleoiksi nimetyistä alalajeista, joita alueelle on yli 30 vuoden aikana istutettu noin 3000 yksilöä. Ja edelleen niitä kasvatetaan ja istutetaan lisää :) Alueen vanhimmat ja suurimmat alppiruusut ovatkin valtavia ”rodopentaita” - yli kaksi metriä korkeita ja vähintään saman levyisiä :) 

Alppiruusuja alueella on kaikkialla, mutta alkuperäinen ”rodopuisto” on tien vieressä jo ennen varsinaisen metsäpuutarhan sisääntuloa. Vaikka tätä ei huomaisikaan, ei menetä hirveästi. Sillä monenvärisiä rodoja kasvaa siroteltuna sinne tänne ympäri metsäpuutarhaa - ihanasti muiden kasvien ja puiden seassa - ja minusta ne ovat jopa kauniimpaa ja parempaa nähtävää kuin vieriviereen istutetut parikymmentä rodopensasta :) 

Nykyään alppiruusut ja atsaleat ovat vain osa Ilolan puutarha-aluetta, jossa on noin 250 erilaista puu- ja kasvilajia. Ja ihana - heti rannasta äkkijyrkkä - iso lampi, jonka keskellä on pieni saari, jossa tietenkin myös alppiruusuja :) Ja toinen pienempi lampi, jossa lumpeet olivat juuri kesäkuun puolivälissä aloittamassa kukkimista :) Ja valtavasti tuoksuvia suopursuja sekä toinen toistaan mielenkiintoisempia havupuita. Ja paljon paljon muuta kaunista ja yllättävää, kuten pieniä veistoksia ja muita taideteoksia.

Ilolan arboretum on yhden miehen unelma ja luomus. Puutarhuri Ari Laakso muutti 1980-luvulla isoisänsä veljen vanhalle pientilalle, joka oli tällöin ollut jo kymmenisen vuotta tyhjillään, ja alkoi hommiin :) Ensimmäiset vierailijat tulivat tilalle ihailemaan Laakson puutarhaa 1990-luvun puolivälissä, ja sen jälkeen kävijöitä on riittänyt. 

Nykyään metsäpuutarha on auki yleisölle kahden euron maksua vastaan joka päivä toukokuusta lokakuulle. Alueella risteilee hyvin hoidettuja polkuja, ja lammen kiertävältä, parin kilometrin pituiselta reitiltä löytyy useita penkkejä. Ja onpahan alueella vaatimaton kahvilakin :)

Hyvällä tuurilla voi nähdä myös eläimiä. Minä näin telkkäemon kahden poikasen kanssa sekä polun poikki kipittävän metsähiiren. Onneksi en kuitenkaan kyykäärmettä, joista ilmoitustaululla varoitetaan…

Kuusi metriä käsiä

Uusinta uutta Didrichsenin taidemuseon veistospuistossa on italialais-amerikkalaisen Lorenzo Quinnin kuusimetrinen veistos, joka paljastettiin pressujen alta Helsinki-päivänä eli kesäkuun 12. päivänä. Tämä sattui olemaan juuri sama päivä, jolloin mökille ajaessani piipahdin museossa (täällä).

Enlightenment (Valaistuminen) -nimisen veistoksen paljastustilaisuus oli ollut samana aamuna ja vielä iltapäivällä metallisia suojatelineitä purettiin aivan tien laidassa olevan veistoksen ympäriltä. Olisikohan kyseessä Villa Didrichsenin omistajien ja taidekokoelman perustajien Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin kädet? Näin voisi ainakin kuvitella…

Italialaisen äidin ja amerikkalaisen isän - näyttelijä Anthony Quinn (1915-2001) - poika Lorenzo Quinn (s.1966) on tunnettu kansainvälinen nykytaiteilija, joka eli nuoruutensa sekä Italiassa että Yhdysvalloissa ja joka nykyään asuu perheineen Espanjassa. Didrichsenin taidesäätiön juhlavuotensa kunniaksi tilaama teos Enlightenment on Quinnin ensimmäinen julkinen teos Pohjoismaissa. 

Paljastuspäivänä kahta hopeista kättä esittävä veistos ei ollut parhaimmillaan. Alkuun en ollut edes varma, kuuluivatko hopeanväriset rakennustelineen myös hopeanväriseen taideteokseen. Onneksi purkumiehet kertovat minulle, että kaikki telineet ja pressut kannetaan pois iltaan mennessä :) 

Hopeakädet vaatinevat toisen - rauhallisen - tutustumisen. Vielä en saanut niihin oikein mitään kosketusta… Mutta mieleen ne jäivät, mikä sekin on merkityksellistä…

Moorea ja muuta

Henry Moore: Three piece reclining figure: draped 6/9, 1975

Didrichsenin taidemuseon perustaneet Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen hankkivat ensimmäisen Henry Mooren veistoksen vuonna 1960 arkkitehti Viljo Revellin suosituksesta. Revell oli pari vuotta aiemmin suunnitellut perheen Kuusisaareen valmistuneen talon ja hänen mielestään rakennus olisi täydellinen vasta, kun sen pihalla olisi Mooren pronssiveistos Reclining figure on pedestal.

Viljo Revell ja brittiläinen kuvanveistäjä olivat ystävystyneet Torontossa, jonne oli valmistumassa Revellin suunnittelema kaupungintalo ja sitä ”täydentämään” kaupunki oli tilannut Mooren kookkaita veistoksia. Miesten ystävyys johti siihen, että myös Didrichsenit innostuivat Henry Mooren teoksista. Ja Reclining figure on pedestal (Lepäävä hahmo jalustalla) tervehtiikin vierailijoita kunniapaikalla Kuusisaaren museon sisääntulon läheisyydessä - atriumpihaa hallitsevan uima-altaan vieressä (täällä). Tämä Didrichsenin ensimmäinen Moore oli myös koko Suomen ensimmäinen Moore :)

Tämän jälkeen museon kokoelmiin on hankittu lisää Henry Mooren (1898-1986) veistoksia, joista moni oli esillä museon uudessa Modernia! -kokoelmanäyttelyssä. Näyttelyssä oli myös mm. espanjalaisen Pablo Picasson litografioita ja venäläisen Wassily Kandinskyn (1866-1944) akvarelleja. Ja tietenkin useampi Helene Schjerfbeckin maalaus, joita Didrichsenin kokoelmasta löytyy toistakymmentä. 

Ja yksittäisiä teoksia muilta tunnetuilta 1900-luvun taiteilijoilta. Minulle tuntemattomampi oli ranskalainen Maurice Blanchard (1903-1969), jonka värikkääseen ja leikkisään öljymaalaukseen tykästyin :) 

Myös nuorena kuolleen Ahti Lavosen (1928-1970) suurikokoinen maalaus kiinnosti. Alkuun etenkin siksi, että Ahdin puoliso oli ollut taiteilija Maija Lavonen, jonka ryijyihin ihastuin talvella Designmuseossa (täällä). Mutta minua viehätti myös nähdä, kuinka hyvin tämä kolmivärinen maalaus sopi kotimuseon kalusteisiin. Sitten luinkin esitetekstistä, että teos oli ostettu vartavasten tälle paikalle perheen olohuoneen sohvan yläpuolelle.

Tykkäsin - niin museon uudesta näyttelystä kuin museorakennuksesta (täällä) ja sen puutarhasta.

Pablo Picasso (1881-1973): Le peintre, 1964 

Joan Miro (1893-1983): Femme a la chevelure degaite, 1960

(Nainen, jonka kampaus on sekaisin) - Ihana nimi :)

Maurice Blanchard: Place de Tertre, 1952

Helene Schjerfbeck (1862-1946): Mustasuinen omakuva, 1939

Ahti Lavonen: Composizione plastica II, 1965

Revelliä rinteessä

Didrichsenin taidemuseo toimii Helsingin Kuusisaaressa rakennuksessa, joka 1960- ja 1970-luvuilla oli Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin perheen koti. Ihastuttava rakennus ja museo, josta ensimmäisen blogikirjoituksen olen julkaissut syksyllä 2019 (täällä). Tämän jälkeen olen useita kertoja vieraillut museossa ja kävellyt sen hyvin hoidetussa puutarhassa Laajalahden rannalla Helsingin ja Espoon rajalla. 

Aikoinaan Didrichsenin pariskunta toivoi, että Alvar Aalto suunnittelisi heidän uuden kotitalonsa, mutta työkiireiden takia Aalto suositteli heille nuorempaa kollegaansa Viljo Revelliä (1910-1964). Revellin työryhmä oli juuri voittanut suunnittelukilpailun Toronton kaupungintalosta, ja tämä valtava työ Kanadan suurimmassa kaupungissa valmistui vasta vuonna 1964 - Revellin varhaisen kuoleman jälkeen. 

Eilen taidemuseossa avattiin uusi kesänäyttely Modernia! juhlistamaan museon 60-vuotista taivalta. Taidetta rakastava ja keräävä Didrichsenin pariskunta oli rakennuttanut kotiinsa lisäsiiven, joka avattiin taidemuseona syyskuussa 1965. Samanaikaisesti perhe jatkoi asumista Villan puolella Marie-Louisen hoitaessa museon näyttelyjärjestelyt. Nykyään museota ja kokoelmaa hallinnoi Didrichsenin taidesäätiö. 

Uudessa näyttelyssä esitellään museon kokoelmiin kuuluvia moderneja taideteoksia höystettynä teoksilla, joita on lainattu Sara Hildenin (täällä), Ane Gyllenbergin (täällä) ja Juhani Kirpilän (täällä) kokoelmista sekä jokunen myös Henry Moore -säätiöltä. Esillä olleista teoksista kirjoitan lisää huomenna :)

Myös Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin pronssinen kaksoismuotokuva on päässyt sille paremmin sopivalle paikalle kuin museon perusnäyttelyssä (täällä). Nyt Laila Pullisen (1933-2015) tyylikäs kohokuva saa paremmin tilaa ja valoa kuin aiemmin normipaikallaan :)

Kuvassa oleva alkuperäinen Villa Didrichsen valmistui vuonna 1958.

Myös Revellin suunnittelema huvilan lisäosa valmistui kuusi vuotta myöhemmin 1964.

Laila Pullinen (1933-2015): Marie-Louise & Gunnar Didrichsen, kaksoismuotokuva, 1985.

Rinnepuutarhan rodopensaat olivat kauneimmillaan.

Takana Didrichsenin pariskunnan hauta, josta kirjoitin marraskuussa 2023 (täällä). 

Sisäpihalla Villan ja lisäosan välissä oli Henry Mooren Reclining figure on pedestal (1960).

Taustalla uima-altaan reunalla välkkyy Eero Hiirosen (1938-2018) teräsneliö. 

Selvisi talven :)

Tämä koristelehtipelarkuu selvisi talven yli lasitetulla parvekkeellani Helsingin Punavuoressa. Vahingossa, sillä oikeastaan jätin kukan syksyllä partsille ”kuihtumaan”. Keväällä huomasi, että se ei ollutkaan kuollut, ja aloin kastella sitä uudelleen.

Nyt tämä punakukkainen koristelehtipelarkuu kasvaa jo viime vuotta rehevämpänä - samassa ostohetkellä olleessa muoviruukussa. Katsotaan, mitä siitä vielä kehkeytyy…

Tavanomaisten cascade-pelarkuiden lisäksi ostin tänä vuonna tuon koristelehtipelarkuun lisäksi toisen erikoispelarkuun, ja seuraan miten se kesän edetessä viihtyy ja kasvaa. Valitsin Nummella olevalta Saarelman puutarhalta Summer Twist Rose -nimisen tähtipelakuun. Lähinnä siksi, että kukkalavetilla oli lappu, että ko lajike oli valittu Ruotsin tämän vuoden pelarkuuksi - jee. 

Pelarkuut ovat helppohoitoisia, ja tykkäävät auringosta ja ahkerasta lannoituksesta. Ne eivät tykkää liian märästä mullasta, joten kastelukertojen välillä mullan pitää antaa kunnolla kuivua. Ja vanhat kukat pitää nyppiä pois taittaen kukkavarren tyvestä päävarren vierestä.

Toivon, että saisin tuon koristelehtipelarkuun talvehtimaan myös ensi talven. Ja ehkä myös uuden tähtipelarkuun…

Tähtipelarkuu Summer Twist Rose

Ikä näkyy jaloissa

Nuorempana tykkäsin korkokengistä ja ”ihonmyötäisistä” sukista. Täytettyäni seitsemänkymmentä - ja jo aiemminkin - olen alkanut käyttää (lähes) yksinomaan matalia korkoja ja väljiä, puristamattomia sukkia :) Ja kengiksi pyrin valitsemaan aina mahdollisimman leveälestisiä yksilöitä, mieluiten lenkkareita.

Lenkkaritkaan eivät saa olla enää kapeakärkisiä, vaan kärkien tulee mieluiten olla pyöristettyjä, jolloin varpaat eivät puristu yhteen. Tällaisia malleja olen löytänyt mm. Merrellin klassikkomalleista. Ja kuvassa olevat Columbia-merkkiset peruslenkkarit, jotka ostin alkukeväästä isosta urheilukaupasta Espanjan Aurinkorannikolta ovat olleet tosi hyvät ja puristamattomat - ja edulliset :)

Lisäksi Helsingin Viiskulmasta löysin sattumalta tosi hyvän jalkahoitajan Body Life -nimisestä pienestä fysikaalisesta hoitolasta. Kertakäynnillä hän osasi antaa minulle oikeita ja varvaskipuja helpottavia ohjeita. Suosittelen :)

Sopivilla kengillä ja hyvillä hoito-ohjeilla kävelyretket jatkuvat…

”Kukkivia” puita ja pensaita

Olen ihastunut punakäpyisiin havupuihin ja ihmetellyt, että mitä nämä oikein ovat? Vielä kun näitä punaisia käpyjä - erikokoisina ja -muotoisina - näyttää kasvavan useissa erilajisissa havupuissa (mm. täällä ja täällä).

Netistä selvisi, että punaiset kävyt ovat kuusen - ja muiden havupuiden - emikukintoja. Aluksi ne kasvavat pystysuuntaan, mutta vähitellen ne alkavat kääntyä alaspäin ja muistuttaa tuttuja ruskeita käpyjä. Yleensä (esimerkiksi) kuusi ”kukkii” korkeintaan kaksi viikkoa keväällä, joten tarkkana saa olla jotta ehtii kiinnittää huomiota näihin”punakukkaisiin” havupuihin.

Toinen tämän alkukesän ihailun kohteeni on ollut valkolehtiset pensaat, joita kasvaa muun muassa Tehtaanpuistossa eli Sepänpuistoss Laivurinkadun puoleisella reunalla. Nämä valkokirjokannukka -nimiset pensaat loistavat upeasti etenkin iltaisin, kun laskeva aurinko heijastuu niiden vitivalkoisista lehdistä :)

Tällaista tänä aamuna - huomenna jatketaan…

Valkokirjokannukka ”kukkii” ilman kukkiakin :)

Upeaa kultasadetta unohtamatta :)

Maatamo

Taattisten tilan pienen taidegallerian kesäkuinen näyttely on elämys. Kaksikerroksinen entinen mylly on oiva paikka kolmen helsinkiläisen kuvataiteilijan Minna Havaksen, Lempi Heiskasen ja Anna Jaatisen Maatamo-nimiselle yhteisnäyttelylle. 

Maatamo-sana tarkoittaa Maasta Kuuhun heijastuvaa Auringon valoa. Valo valaisee myös Kuun varjoisaa puolta ja erottuu parhaiten Kuun ollessa kapea sirppi. Kyseessä on siis tutumman kuutamo-sanan vastinpari. Kuutamohan taas tarkoittaa Kuusta Maahan heijastuvaa Auringon valoa.

Paristakymmenestä maalauksesta ja veistoksesta koostuva näyttely käsittelee heijastumia ja kohtaamisia - vuoropuhelua. Taiteilijoiden mukaan näyttelyn kullakin yksittäisellä teoksella on oma hehkunsa, mutta samalla ne toimivat heijastuspintoina toisilleen - paljastaen toisistaan jotakin yllätyksellistä. 

Pieni taidenäyttely on mielenkiintoinen kokonaisuus, joka keskustelee koko ajan myös jännittävän näyttelytilan kanssa. Teokset ja tila saavat toisistaan lisää voimaa ja valoa, kuten taiteilijat toivoivatkin. 

Ja tämä välittyy kävijälle ja katsojalle. Ja kun tähän vielä sekoittuu ovista ja seinien raoista tilaan tulviva auringonvalo :)

Yksityiskohta yllä olevasta valokuvasta - sen oikeasta laidasta :)

Pieni kaksikerroksinen näyttelytila keskusteli kauniisti näyttelyn teosten kanssa :)

Tämä sininen salamataulu oli yksi näyttelyn yksittäisistä lempiteoksistani.

Tuokioita Taattisilta

Viikko kuluu taas Taattisilla tyttärenpoikaa hoitamassa :) Pojan vanhemmat ovat hommissa koko kesän, joten mummilla riittää puuhaa. 

Vilkas poika pistää mummiin vauhtia. Mutta molemmat nauttivat - sekä toisistaan että vaihtelevasta alkukesästä. Ja Tilan kauniista pihapiiristä ja ympäröivästä Merimaskun saaristoluonnosta :)

Taattisten tilan kesäkahvilassa voi kahvitella sekä sisällä että kahdella ulkoterassilla.

Larun helmi

Lauttasaaren kartano, rakennusta ympäröivä puutarha ja pihapiirissä oleva Teemu Auran kuppila on kolmikko, joka ei petä. Kauniissa ja hyvin hoidetussa puutarhassa riittää ihasteltavaa jokaisena vuodenaikana, mutta parhaimmillaan pieni puutarha on kesällä. Ja varsinkin näin alkukesästä, kun syreenit, valkoiset arovuokot ja monenlaiset tulppaanit - kaikki lempikasvejani - kukkivat täysillä. Ja myös Teemun kuppila - hienommin Patisserie - pistää parastaan kesät talvet :)

Tosin Koneen säätiön omistama kartanorakennus on minulta vielä tarkastamatta. Niin pitkälle olen päässyt, että olen selvittänyt Lauttasaari-Seuran järjestävän kerran kuussa syyskuusta toukokuuhun opastettuja kierroksia kartanossa. Ehkä sitten ensi syksynä… 

Jatkokertomukseni Larun kartanosta sekä sen puutarhasta ja kahvilasta siis jatkuu :) Kartanostahan olen kirjoittanut jo mm. viime marraskuussa (täällä) ja puutarhasta ja kahvilasta mm. kolme vuotta sitten (täällä) - muun muassa…

Ennen ja jälkeen

Muru sai kesäturkin :)

Pönttö paikallaan :)

Linnunpönttö on löytänyt paikkansa Victor Jansonin Taistelija-patsaan juurella. Pönttö on ilmestynyt vasta sen jälkeen, kun pari vuotta sitten kirjoitin tuosta Eirassa Villa Ensin vieressä olevasta patsaasta (täällä).

Liekö linnut löytäneet pönttöön…

Villan takapihalla oli komea huvimaja - ja upeita rodoja :)

Punavuori kukkii

Aamukävelyt Murun kanssa ovat tähän vuodenaikaan jatkuvaa pysähtelyä. Minä pysähdyn parin metrin välein ihastelemaan jokaista kukkivaa puuta ja pensasta, ja Muru puolestaan haluaa haistella jokaista kaverikoiran jättämää merkkailua. Ja puita, pensaita ja merkkailujahan Punavuoressa ja Kaivarin rannassa - vakioreitillämme - riittää :) 

On koristeomenapuita, juhannusruusuja ja hevoskastanjoita - ja paljon muita, joita en edes tunne. Tänä aamuna minua kiehtoivat etenkin Agricolan kirkon ympäristössä olevat valtavat hevoskastanjat…