maanantai 18. maaliskuuta 2013

Mökkiaamu


Ikääntymisen mukaviin puoliin kuuluu, että mökkimatkoja voi venyttää, toisin kuin kiireisinä työvuosina. Nyt heräilimme rauhassa aurinkoiseen aamuun Enäjärven rannalla ja pakkaamme kimpsumme rauhassa vasta puolelta päivin.

Blogikaveriltani Värjäriltä sain tietää, että eilen illalla oli Salossakin komeat revontulet. Kun mainitsin Ukille, hän kertoi ihailleensa niitä illalla Juniorin kanssa saunan kuistilta. Eikä kutsunut minua? Eikö muistanut että olen intohimoinen kuun ja pilvien liikkeiden tuijottaja? En ole koskaan hänelle maininnut revontulista, kun en ole voinut kuvitella että niitä voisi nähdä myös Salossa.

Nythän tietää senkin salaisuuteni - mitähän muuta on piilossa vielä yli 30 yhteisen vuoden jälkeen. Luulee että toinen tietää jo kaiken!

Joutsenpari saapui tänään Enäjärven Särkilahdelle! Kovista yöpakkasista huolimatta Kevät on saapunut. Värjärin tekemä pääsiäiskranssikin löysi paikkansa mökkikeittiön ovesta.

2 kommenttia: