Vasta nyt eläkkeellä ja mökin rauhassa olen alkanut kuulla ja kuunnella tuulta. Ja ihastunut ja kiintynyt.
Tuulen kuulee, mutta sen myös näkee ja tuntee. Mikä sen ihanampaa kuin kesätuulen vieno hipaisu poskella tai jännittävämpää kuin syystuulen pisteliäs puraisu otsalla. Tuuli on väliin leutoa ja leppeää, väliin lämmintä ja pehmeää. Toisinaan raivokasta ja repivää, jopa pelottavaa tai uhkaavaa.
Tuulesta on moneksi, ja ehkä siksi se kiehtoo. Tuulella on Ystävä - ja varmaan muitakin :)
Tuulista ja niiden tuoksuista on moneksi. Aistit jotenkin terävöityvät kokemuslisien kertymisen myötä sille, mikä on rakasta, kaunista ja puhuttelevaa... Korvamatona: Blowin' in the wind;)
VastaaPoistaKauniisti kirjoitit :)
Poista