Baras barokkilinna

Olin viime viikon täystyöllistetty Tyttärien Tilalla Merimaskussa, lähinnä vanhan maatilan ja pihapiirin loputonta suursiivousta. Täystyöllistettyjä olivat myös molemmat Tyttäret ja pariksi yöksi käväisemään tullut Esikoinen Pikkupoikineen. Tilan emännille eli Opiskelijatytölle ja Lontoontytölle suursiiivousta ja emännöintiä tosin riittää vielä pitkälle syksyyn - ainakin :)

Onneksi päätimme Emäntien ja Pikkupoikien kanssa pitää torstai-iltapäivän vapaata ja käydä tutustumassa läheiseen Louhisaaren kartanoon Maskun Askaisissa Naantaliin kuuluvan Meri-Maskun naapurikunnassa. Upea, kaunis ja mielenkiintoinen valkoiseksi rapattu kivilinna.   

Merenrannalla oleva valtava Louhisaaren tila on 1400-1900 -luvuilla ollut kahden vaikutusvaltaisen aatelissuvun hallussa, joskin väliin tilalla on asuttu vain ajoittain tai kesäisin. Ensin Flemingin suku omisti tilan lähes 300 vuotta, kunnes Carl Erik Mannerheim - marsalkka Mannerheimin isoisän isä - osti tilan 1795. Mannerheimin suku myi Louhisaaren 1903 talousneuvos Oskar Hannukselle. Talousneuvoksen kuoltua kartano ja tila myytiin edelleen vuonna 1961 Suomen Marsalkan Ratsastajapatsasvaltuuskunnalle, joka lahjoitti sen valtiolle. Kunnostamisen jälkeen Museovirasto avasi Louhisaaren yleisölle 1967. 

Louhisaaren nykyinen symmetrinen ja monumentaalinen päärakennus valmistui 1658. Kolmikerroksisen kivilinnan ensimmäisen kerroksen talous- ja varastotilat sekä kolmannen kerroksen juhlatilat on entisöity ja sisustettu 1600-luvun tyyliin, kun taas toisen kerroksen asuinhuoneissa näkyy 1700- ja 1800-luvun sisustussuuntia. Museolinnan irtaimistosta vain pieni osa on kartanon alkuperäisiä tavaroita, pääosin ne on hankittu Kansallismuseon kokoelmista ja mm. muista länsisuomalaisista kartanoista Louhisaaren vanhojen valokuvien ja perunkirjojen perusteella. 

Suurimman vaikutuksen Louhisaaressa minuun teki kartanolinnan jykevä, mutta minimalistinen arkkitehtuuri - kokonaisuudessaan - ja iso, nurmikon peittämä kartanon puisto. Minut lumosi rakennuksen ulko-ovelta alkava, yläkerroksiin johtava näyttävä rapattu kiviportaikko. Luonnon valo, joka tulvi leveiden portaiden eri muotoisista ikkunoita ja leikki kiehtovasti portaikon vaaleilla seinäpinnoilla ja taidokkaasti muotoillussa katossa. Huoneiden lempeän rauhallinen värimaailma, joka rikkoutui vanhimman tyttären metsänvihreässä ”palmuhuoneessa”. Sekä alakerran veistokselliset kattokoristeet että yläkerran juhlasalin katon pikkutarkat maisemakuvat ja ihmisfigurit.

Etsiessäni netistä Suomen kartanoita (täällä) yllätyin, miten paljon etenkin Etelä-Suomesta löytyy vanhoja kartanoita. Näistä kuitenkin vain pieni osa on avoinna yleisölle esim. ravintoloina, hotelleina ja/tai museoina. Useimmat vanhat kartanot ovat edelleen yksityisomistuksessa tai erilaisilla yhdistyksillä - osa hyvässä ja osa huonossa kunnossa.

Hullaannuin täysin Louhisaaren komeudesta, kauneudesta ja tyylikkyydestä - ja rakennuksen jännästä symmetriasta sekä tietty talon ja koko tilan kiehtovasta historiasta. Joskaan viereisen ravintola/kahvilan buffet-luonas ei ollut kummoinen - Tyttärien mielestä muistutti 1990-luvun kouluruokaa… 

PS. Yllä oleva valokuva on 10-vuotiaan Pikkupojan ottama. Itse en olisi äkännyt ottaa vinoa kuvaa. Pojasta polvi paranee :):)

Kartanon komeaa portaikkoa.

Luola-nimisen huoneen eksoottiset seinämaalaukset ovat 1830-luvulta. 

Huoneessa asui yleensä perheen vanhin tytär.

Tarinan mukaan yksi kartanon omistajista sulki ulos lähtiessään

vaimonsa Välikköhuoneen pieneen ikkunalliseen komeroon.