maanantai 27. heinäkuuta 2020

Leikkipuiston lumo


Monenkokoisia liukumäkiä, kiipeilytikkaita ja keinuja - niin taaperoille kuin koululaisille. Jännittäviä köysirakennelmia kiipeilyyn ja iso hiekkalaatikko kakkujen tekoon ja traktorilla ajoon. Ja kivoja, maahan upotettuja trampoliineja.

Viihdyimme Opiskelijapojan neljävuotiaan Pikkupojan kanssa enemmän kuin hyvin Tuorinniemen leikkipuistossa Herttoniemenrannassa. Paljon tilaa ja kivasti eriytettyjä leikkihärveleitä. Kivaa oli myös se, että puistoon oli kerääntynyt paljon eri-ikäisiä lapsia vanhempineen - ja paikalla oli myös kaupungin leikkiohjaajia. Oli pöytiä penkkeineen eväiden syöntiin sekä nurmikenttää löhöilyyn ja kivaa kalliota kiipeilyyn. Pisteenä iin päälle oli leikkikentän vierestä löytyvä matalapohjainen, vartioitu ja siisti hiekkaranta.

Kuumana kesäpäivänä alle kouluikäisiä piipertäjiä tuntui erityisesti kiehtovan leikkipuiston keskellä oleva, puron muotoon rakennettu matala (max 10 cm) ja vaatimaton juokseva vesielementti. Lasten iloksi viisaat nuoret vanhemmat vähät välittivät lasten vaatteiden kuraantumisesta ja kastumisesta :):)

Äkkäsin lähellä entistä asuntoamme olevan leikkipuiston netistä löytyvästä jutusta, jossa mm. on listattu Helsingin Top-10 leikkipuistot (täällä). Tykkäsin, kun leikkikentälle oli Tammisalon sillan juuressa olevalta parkkipaikalta mukava ja sopivan pituinen kävelymatka Herttoniemen kartanon kauniin ja hyvin hoidetun puiston läpi ja koirien uimarannan kautta. Seisoimme pitkän tovin uimarannan reunassa seuraten koirien uimista ja temmellystä.

Kiva kesäinen - ja helteinen - iltapäivä, vaikka ei uimassa tällä kertaa käytykään...

Herttoniemen kartanoa ympäröivää puistoa

2 kommenttia:

  1. Kerrassaan kutsuvan näköinen puistoalue! Kysymys kuuluukin: kumpikohan teistä mahtoi paremmin viihtyä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, Nelivuotiaalle modernit leikkipuistot taitavat olla aika tuttuja. Toisin kuin mummolle, joka muistaa vain 1950-60-lukujen puistot, joissa oli korkeintaan yksi peruskeinu ja ehkä hiekkakasa, sekä 1980-90-lukujen puistot, joissa keinujen ja hiekkalaatikon lisäksi oli korkeintaan yksinkertainen liukumäki.

      Poista