Kakolan kainalossa

Heinäkuisen yksipäiväisen Turku-retkemme tärkein kohde oli ravintola Kakolanruusu, jonka Opiskelijatyttö (!) oli varannut meille - Ukille, Lontoontytölle ja minulle - lounaspaikaksi. Opiskelijatyttö ei itse ollut mukana - hän pyöräili parhaillaan kaverinsa kanssa kohti Ahvenanmaata - mutta koska hän oli missannut ko ruokapaikan omalla Turku-reissullaan, hän halusi, että edes me saisimme maistella Kakolan herkkuja. Peruste sekin :):)

Kakolanruusu on toiminut nykyisissä tiloissaan entisen Kakolan vankilan rakennuksissa vasta runsaan vuoden. Sitä ennen se toimi parisen vuotta samalla alueella, mutta pienemmissä pop up -tiloissa. Luulinkin ravintolaa vanhemmaksi. Ilmeisesti mielikuvani kiinnostavasta ravintolasta on elänyt mielessäni vuodesta 2017, jolloin opastetun Kakola-kierroksen yhteydessä kiinnitin huomioni mielenkiintoiseen, vankilarakennukseen avattuun pikkuravintolaan (täällä).

Pari vuotta eläneistä mielikuvistani ja Opiskelijatytön suosituksesta johtuen omat odotukseni Kakolaruusuun mennessämme olivat poikkeuksellisen korkealla, eivätkä ne täysin täyttyneet. Paikka oli erittäin kiva: mukavan sokkeloinen, kynttilöin valaistu kodikas kiviluola, jonka edessä oli upea, iso ja lämmin ruokaterassi. Erittäin ystävällinen ja ammattitaitoinen palvelu sekä siistit ja kauniit vessat. Eli viihtyvyydestä täydet pisteet :)

Myös neljän hengen pöytämme oli sopivassa paikassa täyttäen hyvin koronaetäisyydet. (Onneksi en joutunut istumaan viereisessä viiden pöydän rykelmässä, jossa etäisyyksiä ei pystynyt noudattamaan.)

Lontoontytön vierailun kunniaksi päätimme räväyttää ja tilasimme ns. Kakolan Isot Pidot: ”yltäkylläinen, runsas ja sosiaalinen tapahtuma, johon kuuluu useita ruokalajeja - Kakolanruusun kruununjalokivet”. Lupausten mukaan ruokaa oli todella runsaasti, ja kaikki oli hyvää, tuoretta ja mielenkiintoista. Mutta ei silti superia, kuten ehkä odotin. Paljon avotulella grillattua, paljon ns. umami-makua (sienimäistä?), joka muodikkuudestaan huolimatta ei kuulu minun suosikkimakuihini.

Lontoontytön kanssa pyysimme pidot ilman punaista lihaa. Yllättäen pöydän paras (ja kaunein) annos oli kuitenkin Ukin osuudesta napsimani lihatartar, jossa päällä oli rapeaa valkoista ja mustaa riisiä. Suussa sulavaa ja ihanan rapsakkaa.

 Kaikesta huolimatta Kakolanruusu jäi mieleen ravintolana, johon haluan palata - ehdottomasti :):)

Naudanlihatartar, chilitahnaa, päärynää, kevätsipulia, 

puffattua valkoista ja mustaa riisiä ja keltuaiskreemiä.

Yksi Kakolan ruusun mukavista sokkeloista