Ensimmäinen aamu, kun herätessäni Punavuoressa ennen seitsemää kaipasin sähkövaloa hesarin lukemiseen. Keskikesä on ohitettu ja mennään kohti jos-syksyä.
Psykoterapeutti Maaret Kallion kolumnin (täällä) sanoin tulossa olevan syksyn tunnussana on jos. Kukaan ei tiedä eikä osaa sanoa, josko korona-virus alkaa levitä uudelleen myös Suomessa ja miten se mahdollisesti rajoittaa taas ihmisten liikkumista ja elämää sekä sulkee uudelleen yhteiskuntaa. Tämän epävarmuuden kanssa minun ja meidän kaikkien on vain elettävä seuraavat kuukaudet, ehkä seuraava vuosi.
Kaikkiin suunnitelmiin pitää liittää rajoittava jos-sana. Joten parasta on elää vain tässä hetkessä. Huomisesta ei tiedä kukaan - olemme kaikki samassa veneessä. Parasta läsnäolo-harjoitusta :):)
JOS on ajan kiistaton ykkössana!
VastaaPoistaNäiden kokemuslisien kertymisessä on kaksi puolta: toisaalta välillä tuntuu, ettei jakaisi enää mitään mullistuksia, vaan kipittäisi kiltisti mööpelikauppaan hankkimaan sen puuttuvan keinutuolin ja seinäkellon, jonka raksutusta kuunnellen viettäisi niitä kuuluisia seesteisiä päiviä peukaloitaan pyöritellen. Vaan eii taida istua meistä kumpaankaan....
Toisaalta on kaikeksi onneksi ehtinyt jo kiehua niin monissa liemissä ja kurvata niin monet tiukat mutkat, että resilienssiä on kertynyt melkoisesti varastoon, joten osaa suhtautua rauhallisemmin kokonaisuuteen suhteutten kaikkiin yllätyksiin ja mullistuksiin sekä niiden sietokyky on korkeampi. Jossittelemisiin:)
Juuri näin, Takkutukka. JOS-eloa kestää onneksi paljonpaljon paremmin kuin vielä kolmekymppisenä. Jotain hyötyä tästä vanhenemisesta :):) Kiva olisi saada viilettää koronaetäisyyksiä ajattelematta ja kapsahtaa tutun tai tuntemattoman kaulaan, kun siltä tuntuu - kun nykyään paremmin uskaltaa kuin kolmekymppisenä. Mutta JOS näin ei voi, niin sekin käy. Keksitään muuta kivaa siksi ajaksi...
Poista- suhteuttaen
VastaaPoista