torstai 30. heinäkuuta 2020

Aallon lumoissa


Suomalaista funktionaalista ja yksinkertaista tyylikkyyttä. Isoja ikkunoita ja viherkasveja. Paljon puuta, vaneria ja ritilää. Tasoeroja, porrastuksia ja liukuovia. Vinoja pintoja ja kauniisti pyöristettyjä kulmia. Tyylikkäitä ja mielenkiintoisia lamppuja ja tuttuja huonekaluja. Kutsuvaa ja kodikasta.

Olemme Ukin kanssa opastetulla kierroksella arkkitehti ja muotoilija Alvar Aallon (1898-1976) museoidussa kotitalossa, jossa hän asui lähes 40 vuotta arkkitehtivaimojensa - ensin Ainon (1894-1949) ja tämän kuoltua Elissan (1922-94) - ja kahden 1920-luvulla syntyneen lapsensa Johannan ja Hamilkarin sekä lastenhoitajan ja keittäjän kanssa.

Päällimmäisenä talosta jää mieleen luonnonvalon ja auringon säteiden leikki huoneiden lattioilla ja seinillä sekä huonekalujen pinnoilla, mikä oli ollut suunnittelijapariskunnan tavoitekin. Rakennusta ympäröivän luonnon haluttiin ikäänkuin yltävän talon sisätiloihin ja vähäeleisen puutarhan jatkuvan liuskekivillä päällystetyn ulkoterassin kautta olohuoneeseen. Tätä vaikutelmaa korostettiin mm. sillä, että jokaisen ikkunan ja oven muoto ja sijoittelu suunniteltiin tarkasti ja ammattitaidolla.

Kuortaneella syntynyt ja Jyväskylässä uransa aloittanut Aalto muutti Turun kautta Helsingin Munkkiniemeen silloisen vaimonsa Ainon kanssa suunnittelemaansa kaksikerroksiseen taloon sen valmistuttua 1936. Rakennuksen toisessa päässä toimi avioparin arkkitehtitoimisto, kunnes vuonna 1956 toimisto siirtyi kävelyetäisyydelle rakennettuun erilliseen ateljeerakennukseen.

Maamme kuuluisimman arkkitehdin kodissa minua kiehtoi lähes kaikki. Herkullista oli se, että ikkunattomiin tiloihin, kuten yläkerran kapeaan eteiseen sekä vaate- ja kylpyhuoneeseen, oli halkaistu pienet (läpimitta noin 40 cm) pyöreät kattoikkunat. Komeromaisessa vaatehuoneessa ei heinäkuisena päivänä muuta valolähdettä tarvittukaan :) Tykkäsin myös siitä, että ulko-oven ja eteisen lisäksi rakennuksesta pääsi vaivattomasti pihalle ja puutarhaan ainakin olohuoneen, ruokasalin, keittiön ja toimiston ovista. Ja kaiken kukkuraksi yläkerran makuutilojen vierestä löytyi vielä erillinen tilava parveke/yläterassi.

Talossa asuttiin vuoteen 1998 asti. Tämän jälkeen talo siirtyi Alvar Aalto säätiölle ja avattiin 2002 kotimuseona. Osa huonekaluista ja esineistä on Aaltojen peruja ja osa on saatu lahjoituksena huonekaluliike Artekilta.

Silmä ja mieli lepäsi upeasti suunnitellussa ja jänniä yksityiskohtia pursuavassa kodissa. Yritin nähdä seurallisen Alvarin äänekkäästi isännöimässä vieraitaan ja vetäytyvämmän Ainon soittamassa olohuoneen isoa flyygeliä. Helpompi oli kuvitella toimistopuolen elämää. Pystyin lähes aistimaan Alvarin ja Elissan innokkaan työskentelyn 1950-luvun alussa parhaimmillaan 25 avustajan kanssa.

Jännä ja yllättävä tunne talossa oli kaiken - materiaalien, pintojen, huonekalujen, lamppujen, mattojen, kukkien, koriste-esineiden - tuttuus. Sananmukaisesti kaikki (paitsi flyygeli), etenkin asuinhuoneiden puolella (toki asumattomuuden leimaamana) henki elämäni koteja - ensin Lauttasaaressa, sitten Kulosaaressa ja Tammisalossa ja viimein Punavuoressa. Poikkeuksena on Oulussa asumani kuusi opiskeluvuotta, jolloin en viihtynyt itseni kanssa eikä asumani huoneistot tuntuneet kodeilta.

Aallon tyylin ja muotoilun ihannointi elää minussa vahvasti lapsuuden kotini ja isäni veren perintönä. Isä rakasti funkkista ja olisi Alvarin tapaan myös tykännyt keikaroida, jos ei olisi ollut siihen liian ujo:):)

Yksi yläkerran neljästä pyöreästä kattoikkunasta.

Sisäänkäynnin liuskekiviportaat

Pihan pieni vesiallas - tyhjänä.

Aallon kotipihaa, liuskekivimuuria ja yksinkertaista puutarhaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti