perjantai 29. toukokuuta 2020

Uutelan uumenissa


Hektisen siivoamisen (täällä) lomassa kävin Helsinki-viikon aikana kävelemässä mm. Uutelan ulkoilualueella Vuosaaressa. Etsiessäni alueella parkkipaikkaa ehdin jo miettiä kääntyväni takaisin, sillä aurinkoisena toukokuun arki-iltana Uutelan näytti keksineen moni muukin helsinkiläinen. Paikalla oli kasapäin innokkaita lapsiperheitä, auringon herättämiä nuorisoryhmiä ja reippailevia eläkeläispariskuntia.

Onneksi päätin kuitenkin jäädä. Aluetta kiertävän ruuhkaisen hiekkatien sijaan lähdin heti parkkipaikalta pienemmälle, osin umpeen kasvaneelle metsäpolulle. Ruuhka ja ihmiset jäivät hetkessä taakse ja minut ympäröi rauhaisa lehtometsä. Joitakin ketunleipä-ryppäitä (uutta korona-sanastoa :):) ja paljon rakastamiani valkoisia kevättähtimöitä. Seuraavaksi sain ihmetellä käsittämättömien kukkamäärien täyttämiä mustikan varpuja, kunnes tieni johti keto-orvokkien valtaamille kallioille. Ja takaisin autolle.

Nautin ilta-auringosta ja ajatuksistani, ennen kuin palasin jatkamaan Itä-Helsingin kodin raivaamista. Ilahtuneena ja virkistyneenä.


4 kommenttia:

  1. Kelpo ratkaisu, upeat kuvat 🎶👋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas Lissu kehuista. Upea ilta-aurinko edesauttoi valokuvaamista :)

      Poista
  2. Kauniit ja harmoniset kuvat kertovat yksisellitteisesti sen, miksi luonto on paras terapeutti ja eheyttäjä, tila aatosten vaellella ja löytää rauha. Kesäistä viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niiin totta. Vastaanotetaan ilmainen terapointi :)

      Poista