tiistai 5. toukokuuta 2020

Kirkkoja matkalla


Koskella käydessämme (täällä) halusin kiertää myös paikkakunnan kirkot. Onneksi Ukki suostui kurvaiseen matkantekoon, vaikka kirkot eivät hänen ykköskiinnostuskohde olekaan.

Ensin kierrettiin kävellen arkkitehti Toivo Paatelan (1890-1962) suunnittelema betonipäällysteinen kivikirkko ulkoa - kaikki kirkothan ovat koronasulussa. Kirkko on vihitty käyttöön 1935 ja suunnittelussa on Museoviraston mukaan sovellettu ”uusasiallisen selkeitä arkkitehtuurimuotoja” :) Kirkko onkin sopusuhtainen ja yksinkertaisen tyylikäs kauniin puistomaisen mäntymetsän keskellä.

Uuden kirkon valmistuttua paikkakunnan vuonna 1817 valmistunut (järjestyksessä 4.) puukirkko purettiin. Onneksi vanhan kirkon kellotapuli - vuodelta 1777 - päätettiin säilyttää. Punamultainen, sipulitorninen puutapuli kohoaa kosken vieressä, kuntaa halkovan Hämeen härkätien varrella. Vuonna 1947 tapuli muutettiin kappeliksi, ja etenkin kesäisin siellä voidaan järjestää pieniä kirkon tilaisuuksia.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä Kuusjoella kuvaamaan tien varressa olevaa pientä ja vaatimatonta puukirkkoa ja kellotapulia. Samoin kuin ennen Koskella myös Kuusjoella 1800-luvulla rakennetut kirkko ja kellotorni ovat erilliset rakennukset. Lienee yleisempikin puukirkkojen rakennustapa (?)

Toivottavasti kesällä ainakin ns. tiekirkoihin pääsee kurkkaamaan myös sisälle, kun noita koronarajoituksia lähiviikkoina aletaan pikkuhiljaa purkaa...

Kosken uusi kirkko

Kuusjoen puukirkko ja kellotapuli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti