Korona ja kaikki siihen liittyvä ylläpitää minussa pelkoa. Pelko on pääosin pinnan alla, eikä merkittävästi häiritse perusarkeani. Mutta se on olemassa ja vaikuttaa harmittavasti elämääni: Olen ”vasta” 68-vuotias, mutta tapaan vain harvoin - edes turvavälillä - lapsiani tai lastenlapsiani. Ystäviäni tai tanssikavereitani en tapaa lainkaan. Saatan hypähtää metrin, jos vieressä oleva asiakas yskähtää kaupassa. Ärsyynnyn, jos ulkona kävellessäni takaatulija ohittaa minut mielestäni liian läheltä.
Pelkään mm. sitä, että saan vaikean, sairaalahoitoa vaativan korona-taudin, taikka jopa kuolen. Pelkään sitä, että joku läheiseni joutuisi koronan takia sairaalaan tai kuolisi - enkä edes saisi (tai jos saisin, uskaltaisinko?) tavata häntä, olla hänen vierellään, kuten haluaisin.
Pelkään myös sitä, että joudun pitämään etäisyyttä ihmisiin ja välttelemään läheisten tapaamista pitkälle syksyyn tai ensi vuoteen tai vieläkin kauemmin. Minulle niin fyysinen kuin psyykkinen läheisyys sekä vanhojen tuttujen että satunnaisten ”törmäystuttujen” kanssa on elämän suola, jopa elinehto - ”omaa elämääni”.
Lähes 70-vuotiaana jokainen eristyksissä eletty kuukausi - vuodesta tai kahdesta puhumattakaan - muuttaa ja eristää minua, eikä paluu ”omaan elämääni” ole itsestäänselvyys. Tarkoitan mm. sitä vääjäämätöntä fyysistä vanhenemista ja psyykkistä väsymistä, mikä 70-vuotiaana tapahtuu paljon nopeammin kuin esim. 40-vuotiaana.
Haluaisin elää jokaisen jäljellä olevan elinvuoteni tavaten ja kohdaten ihmisiä sekä harrastaen intohimojuttujani, kuten tanssia. Ilman pelkoa. Enkä elää passissa odottaen koronan ohimenoa. Mutta en voi valita, korona on täällä - halusin tai en. Ainoa, mitä voin (tai voisin) valita on se, kuinka paljon annan pelon hallita elämääni.
Hesarin torstailiitteessä (14.5.20) itsekin yli 70-vuotias psykoanalyytikko Pertti Simula muistutti, että koronan mahdollisesti aiheuttamasta pelosta ei tarvitse pyristellä eroon: ”Sitä ei tarvitse kontrolloida, sen voi vain antaa olla. Pelolla on sama logiikka kuin surulla: kun sitä vastaan ei taistele, se vähenee luonnonmukaisesti.”
Rennompaa korona-elämää odotellessa...
Aika lailla samoja tuntemuksia täällä. Elämä on supistunut ja kaipuu entiseen on iso.
VastaaPoistaTänään koronainfossa THL:n tutkijalääkäri Taneli Puumalainen sanoi, että korona todennäköisesti seilaa maailmalla 4 - 5 vuotta välillä kiihtyen jossain päin ja välillä laimeten. Kai me sitten vain totumme siihen, elämme varovammin ja ehkä jopa välillä unohdamme koko asian. Ainoa mikä saisi pelon poistumaan olisi tepsivä lääke ja rokotus.
Kovasti tehdään työtä hoidon kehittämisessä, joten uskon keinoja löytyvän. Olihan syöpäkin ensin kuolemantuomio, samoin aids.
Voi että, muistan miten siirsin junalippujani kuukaudella ajatellen, että silloin tämä on ohi. Tarkoitus oli mennä tapaamaan ryhmäkodissa asuvaa siskoani. Nyt sin ne ei oteta vieraita. Omat syntymäpäiväni siirtyivät juuri ennen koronasulkemisia olleen keuhkokuumeeni vuoksi ja sitten niitä ei enää pystyttykään pitämään. Silloinkin ajattelin kevyesti, että ei se mitään, juhlimme myöhemmin keväällä.
Koitetaan pysyä virkeinä ja toiveikkaina.
Marjatta, ehkä se oli hyväkin että alkuun ajattelimme koko jutun olevan ohi parissa kuukaudessa. Näin jaksoimme kestää alkushokin. Nyt on parempi pikkuhiljaa hyväksyä että näillä mennään ehkä pari vuotta, eikä kuukautta.
PoistaMinäkin uskon että ajan kanssa kukin löydämme oman rennomman tapamme elää tässä uudessa tilanteessa - uusia kommunikointitapoja ja parempaa riskin ja epävarmuuden hyväksymistä ja kestämistä. Kesää kohti :)
Tuttua ajatuksenkulkua juuri nyt ja nuorallakävelyä elämän laadun ja pituuden akselilla. Kallistun vahvasti ensinmainitun puolelle.
VastaaPoistaHyvä, joskin kliseinenkin toteamus on: "Anna minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan." Ja siinäpä meille opettelemista ja dilemmaa kerrakseen...
Simulan sanat ovat viisaita:)
hyvä postaus. onneksi et joudu elämään yksin pelon tunteidesi kanssa, rinnalla kulkee ukki ja piskuinen Murukin kurkkii pieluksen alta. monasti huomaan miettiväni, miten kaikki yksinasuvat oikein selviävät näistä kuukausista. hyvä ystävänikin elää yksin ja ottaa koville kun tilanne vaan jatkuu ja jatkuu. koska koronaan ei ole viel rokotetta tai käypää hoitoa kehitetty, niin emme voi muuta kuin noudattaa varotoimia ja elää kaikkien näiden rajoitusten kanssa. toisissa ne herättävät pelkoa, ja se on ihan ymmärrettävää. varmaan kaipaat tanssia ja läheisiäsi, ja se verottaa voimia. uskon kuitenkin, et läheistenkin tapaaminen onnistuu kunhan pääsemme kesään ja voimme seurustella väljästi ulkotiloissa:))
VastaaPoista