Pari viime päivää on satanut - vuorotellen vettä, rakeita, räntää ja/tai lunta. Puhumattakaan jäätävästä tuulesta. On pitänyt kaivaa sadetakkia, saappaita, pipoa ja hanskoja.
Mutta myös sateessa on puolensa - kunhan todella pukee päälleen sen sadetakin ja sateen kestävät jalkineet :):) Olen nimittäin aina rakastanut noita lumoavia vesihelmiä, joita sadepisarat (ja loppukesän aamukaste) muodostavat kasvien lehdille. Ja viime päivinä olen sydämeni kyllyydestä saanut ihailla noita kauniita luonnon timantteja.
Eikä sade näytä haitanneen käkeäkään, jota olen kuunnellut jo toista viikkoa. Eikä rantakäärmettä jonka eilen näin luikertelevan mökin viereisellä kalliolla. Kevät keikkuen tulevi...
PS. Kotimaisten kielten keskuksen mukaan sanonta ”Kevät keikkuen tulevi” on liittynyt karjaan eikä kevään hyppelehtivään etenemiseen, kuten olen kuvitellut. Keväällä karjanrehu on ollut vähissä ja heikossa kunnossa olevat lehmät ovat hoiperrelleet pahasti päästessään navetasta laitumille.
Onpa kaunis kuva!
VastaaPoistaVoi lehmäparkoja, keikkuivat eli hoipertelivat. Sitten myöhemmin kun rehua riitti ainakin vasikat heittelivät innoissaan koipiaan, kun pääsivät ulos ja laitumelle.
Kiitos Marjatta. Jännä, miten nuo vanhat sanonnat muistaa hyvin ja ne edelleen elää mielessä. Tulee mieleen kansakoulu ja omat isovanhemmat :):)
PoistaLoisto-otos, kasteessa ei kimmellä pelkästän nurmikko, vaan luonnon oma timantti, suurentava vesipisara!!
VastaaPoistaSanonojen ja sanontojen etymologia on hurjan kiinnostava osa-alue; jatko-osa tuohon mainitsemaasi : "ja suvi suuta vääristellen”.
Mukavaa viikonloppua:)
Hyvin muistit myös tuon sanonnan lopun. Itse en sitä muistanut, mutta luin sen Kotuksen sivuilta :) Itsekin tykkään kovasti tuosta kuvasta. Mukavia kevätpäiviä - sateista huolimatta.
Poista