Yllättäen hyvää

Keskiviikkona kävimme Äitimuorin kanssa molemmille tutulla Hakaniemen torilla ja torille rakennetussa väliaikaisessa lasihallissa (täällä). Lasihalli rakennettiin runsas vuosi sitten väliaikaiseksi hallitilaksi vanhan punatiilisen hallirakennuksen peruskorjauksen ajaksi. Korjaustöiden on tarkoitus valmistua ensi vuonna.

Lasihallissa aistii, että sekä kauppiaat että asiakkaat tuntuvat ihastuneen väliaikaiseen halliin - huolimatta rakennussuunnitelmien aikaisesta ajoittain voimakkaastakin vastustuksesta. Harmi, että alkuperäinen suunnitelma todellisesta lasihallista jäi toteutumatta, kun lasiseinien päälle rakennettiin tukeva säleikkö. Liekö kyse säästöistä vai rakennusteknisistä syistä.

Lasihallin keskiosassa on useampia kahviloita ja ruokapaikkoja, ja lisäksi myös vapaata pöytätilaa, jossa voi esimerkiksi nauttia hallikauppiailta ostettuja herkkuja. Äitimuorin kanssa valitsimme tällä kertaa Hallikahviloiden kuppila ja yhden sen kolmesta ikkunan viereisestä kahden hengen pöydistä.

Äitimuori söi hallin perinteisen lohi-munaleivän, mutta minä valitsin (yllättäen) kanasalaatin. Ja olipa (yllättäen) hyvä: tuoretta salaattisekoitusta, maittavia broilerin paloja, hyviä pikkutomaatteja, rapeita krutonkeja ja paksuja parmesansiivuja. Ja päällä (yllättäen) juuri sopivankokoinen kasa majoneesipohjaista kastikekastiketta, jonka sai itse sekoittaa mukaan. Yllättäen siksi, että niin monesti olen pettynyt kuppiloiden salaattiannoksiin...

Ja jälkkäriksi olimme salakuljettaneet viereisestä Marian konditoriamyymälästä supersuperrunskit :):)  Marian kosteisiin ja mantelisiin Runebergin torttuihin en kyllästy ikinä (täällä).

Marian konditorian herkkurunskeja.

Aamunrepäisy 3

Hesarissa lähikuukausina...

It’s coming

Suomiherkku

Ukin valmistama siskonmakkarakeitto, 

johon hän lisää aina ison nipun tuoretta persiljaa 

ja maustaa Välimäen ohjeen mukaan kirvelillä. Herkkua.

Tuli tehtyä ex-suurperheen tarpeisiin, joten kahdelle herkkua riittää koko viikoksi.

Lumi suli, kevät tuli

Perjantaina palasimme Espanjasta Suomeen. Lähtiessä lunta oli kasoittain ja kaikkialla. Tullessa jalkakäytävät olivat paljaat ja talitintit lauloivat. Valo oli lisääntynyt - vaudeli vau.

Lauantaina kävin Hakaniementorilla ja ostin ison kimpun keltaisia tulppaaneja. Ja viisi ruukkunarsissia, jotka laitoin parvekkeelle. Kevät on alkanut myös Suomessa!

Mukava lounaspaikka

Marbellassa kävelin paljon yksinäni. Välillä kiertelin laiskasti ympäri kaupunkia ja välillä vaeltelin reippaasti pitkin loputonta rantabulevardia. Heti rantakaupunkien takana alkavassa vuoristossa on kuulemma ihania kävelyreittejä, mutta ne jäivät tällä reissulla kokematta.

Pitkät rantakävelyt olivat parhaita. Meditatiivisesti toistuva meren kohina. Talvityhjät, mutta puhtaat hiekkarannat. Veden ja hiekan rajalle kertyvät, aaltojen tuomat ja meren hiomat sileät kivet harmaan kaikissa sävyissä. Ihan pakko oli poimia ja tunnustella kädessä kiven pehmeyttä ja lämpöä.

Välillä saatoin pysähtyä kahville (cafe cortado), lasilliselle tai joskus lounaalle. Eräällä retkellä kulutin pitkän tovin avokadosalaatin, valkoviinin ja kirjan seurassa El Luca (täällä) -nimisessä baarissa yhdellä sataman ja sairaalan välisistä sivukaduista.

Helmikuun kävelyihin mahtui niin kirkasta aurinkoa, tummia pilviä kuin kovaa tuultakin.

Kiva tapasbaari

Kierrettyämme aamupäivällä Marbellan kirkkoja (täällä) päätimme vanhankaupungin reunalla istahtaa sangrialle. Tähän lähes pakotti sekä Ukin väsyneet jalat että kutsuva tapasbaari Castillejos-kadun kulmassa. Bodega La Verbena -nimisen baarin (täällä) edessä oli sopivasti kaksi pikkuruista pöytää, joista toisen valtasimme.

Levähdyshetkemme pitkittyi, kun etenkin minä jäin innokkaana seuraamaan viereiseen pieneen leipomoon lähes jonona kiiruhtavia asiakkaita ja kapealla kadulla ohiajavia toinen toistaan hienompia autoja. Ja myös vastapäisen vanhanaikaisen alusvaateliikkeen mallinukeissa ja seinämainoksissa riitti ihmettelemistä.

Hurmaava hetki bodegassa eli viinikellarissa. Jalat lepäsivät, aurinko lämmitti ja sangria maistui.

Kirkkokierros

Ermita del Santo Cristo 

Tiistaina sain Ukin mukaani kiertämään Marbellan vanhan kaupungin kirkkoja. Ohessa tosin ihailimme muitakin keskustan kauniita koloja ja kukkia, ja kerran istahdimme kahville ja kerran sangrialle. 

Kirkoista suurin ja komein on Neitsyt Marian kirkko (Iglesia de Nuestra Senora de la Incarnacion), mutta se ei minua koskettanut. Pienin ja pramein on Pyhän Jaakobin kappeli (Ermita de Santiago) tunnetun Naranjos-aukion reunalla, mutta sekään ei ollut minun juttuni. Eniten tykästyin vanhan kaupungin toisella laidalla olevaan yksinkertaiseen ja vaatimattomaan Pyhän Kristuksen kappeliin (Ermita del Santo Cristo), jonne pääsi sisään vain jumalanpalvelusten aikaan. Yksinkertainen puhuttelee kirkoissakin - ei tekokukkakimppuja, ei sekulaareja, muovikrääsää muistuttavia ikoneja. Toki ymmärrän, että kukin uskoo ja harjoittaa uskontoaan omalla tavallaan.

Tykkään käydä ja hiljentyä eri uskontojen kirkoissa. Tällä hetkellä katolisissa kirkoissa käydessäni en kuitenkaan voi olla miettimättä maailmanlaajuista pedofiiliongelmaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä...

Ermita del Santo Cristo sisältä. 

Plaza Santo Cristo, Marbella

Marbellan vanhasta kaupungista löytyy paljon rauhoittavaa kauneutta,

kirkkojen ulkopuoleltakin.

Hyvä rantaravintola

Rippeet jäljellä ravintola Basilion herkuista. 

Tuoreet, maukkaat eikä yhtään sitkeät pikkusimpukat (Coquinas) valkosipuliöljyssä ja sopivasti grillattu valkolihainen kala (Leguado plancha). Superherkkua aurinkoisella, mutta tuulisella rannalla aivan huoneistohotellimme edessä. Ukki istuu toivomassaan varjossa lempeän bambuvarjon suojissa ja minä puoliauringossa - toppatakki päällä :):) Eli kaikki jälleen hyvin Aurinkorannikolla...

Olemme jo toista kertaa Chiringuito Basilia -nimisessä ravintolassa Playa la Fontanillalla (täällä). Sanakirjan mukaan chiringuito tarkoittaa rantakahvilaa tai kioskia eli ravintola/kuppilaa, jossa raja rantahiekan ja -tuolien ja ravintolapöytien välillä on epämääräisen poukkoileva. Sopii hyvin minulle - ihanan rentoa ja helppoa. Ja jos vielä sattuu saamaan hyvää ruokaa, kuten Basiliossa, niin lomanautinto on huipussaan. Ainut ”häiritsevä” tekijä oli afrikkalaiset kaupustelijat, jotka kiersivät rantaravintoloita kuin herhiläiset. Mutta syynsä kaikessa...

Tosin paikan puhelias ja ronski naistarjoilija oli ekalla kerralla karkoittaa Ukin ehdottaessaan Ukille kovalla äänellä heti hänen istuuduttuaan: ”What do you drink - vodka?” Ärhäkkä Ukki jäykistyi ja tylytty takaisin: ”How do you think that I would like to have vodka?” Ei Ukin vitsejä... Onneksi espanjalaiset ovat tottuneet kovaääniseen ja kinastelevaan keskusteluun, joten tarjoilija jatkoi huumorilla, ja sopu säilyi myös Ukin ja minun välillä.

Tällä ekalla kerralla söin Basiliossa matkan parhaat grillatut isot katkaravut, jotka oli nimetty gambon, ei langostinos. Katkarapujen nimissä menen jatkuvasti sekaisin. Olen luullut, että langostinos tarkoittaa jättikatkarapuja, ja ovat isompia kuin gambas tai gambon. Mutta tomera tarjoilijamme väitti, että heillä ”gambon” ovat isompia ja kalliimpia kuin langostinos. Joten tilasin gambon, ja sain isoja ja herkullisia ja tuoreita katkarapuja, joten nimestä ei väliä...

Ja ruokailun jälkeen siirryimme pari metriä kohti merta. Rantatuoleissa maaten nautimme kumpikin puolisen tuntia thaimaalaisesta hieronnasta - silmät kiinni, aaltojen kohistessa...

Coquinas salteadas 

Gambon

Lehdetön hirvi :):)

Avenida Ramon y Cajal, Marbella 

Pikaisesti Mijaksessa

Espanjassa asuva ystäväpariskunta käytti meitä Mijaksessa, joka on vuoristossa, lyhyen ajomatkan päässä Fuengirolasta. Jätimme auton kaupungin alla olevaan suureen parkkihalliin - kertamaksu yksi euroa riippumatta pysäköintiajasta - ja nousimme hissillä suoraan vanhan kaupungin suulle.

Tiesin, että Mijas on turistien suosiossa, joten turistiryhmiin osasin varautua. Mutta se yllätti, että jokaikisen vanhan kaupungin matalan valkoisen asuintalon kivijalassa oli turistirihkamakauppa. Ja surulliseksi tulin, kun näin miten väsyneiltä ja säälittäviltä turistikuljetuksia odottavat kuuluisat ”Midaksen aasit” näyttivät. Ehkäpä vain kiinnitin asiaan enemmän huomiota kuin jossain toisessa kaupungissa jäädessäni ensin ihastelemaan aaseja...

Ukin huonon kävelyn takia tutustumisemme Mijakseen rajoittui vanhan kaupungin ytimeen, ja siitäkin vain pieneen osaan. Päivi, Risto ja minä kiipesimme kaupungin korkeimpaan kohtaan, jossa pienellä alueella vierivieressä olivat kirkko, puutarha ja härkätaisteluareena - sielunhoitoa, silmäniloa ja sirkushuvia. Taisteluareena jäi sisältä näkemättä, isosta ja hyvinhoidetusta puutarhasta kiersimme vain puolet. Kauniissa kirkossa (Iglesia de la Inmaculada Concepcion) kävimme sentään sisällä, ja huomioni kiinnittyi kultaiseen alttaritauluun, jossa oli ainoastaan iso seisova Maria - Jeesuksen äiti, ja vieläpä hyvin modernin näköisenä tummine, paksuine hiuksineen. Kuuluisampi pieni muurikappeli (Ermita de la Virgen de la Pena) jäi tällä kertaa näkemättä.

Ehkä turisteista ja aaseista huolimatta joskus vielä palaan Mijakseen... jäihän pieni suklaatehdaskin maistamatta :):)

Mondan linna

Ojen - yksi lukuisista lähivuoriston ”valkoisista kylistä”. 

Ruotsinsuomalaiset tuttumme Risto ja Päivi muuttivat vuodenvaihteessa Espanjaan viettämään eläkepäiviä. Matkamme alussa he kuskasivat meitä jo Rondaan (täällä), ja eilen he ajeluttivat meitä vielä Marbellan ja Fuengirolan pohjoispuolen vuoristossa. Iltapäivän kuluessa kiersimme kolme pikkukylää: Ojen, Monda ja Mijas.

Ojenin valkoisia taloja ihailimme lähinnä auton ikkunasta, ja Mondassa pysähdyimme vain kylän reunalla olevassa hotelliksi muutetussa linnassa. Vaikka Euroopan vuoristoteitä on tullut kierreltyä, niin ikinä en ole ajanut niin äkkijyrkkää tietä, mitä linnatien viimeinen kilometri oli. Mutta olipahan asfaltoitu, ja muutenkin hyväkuntoinen tie.

Castillo de Monda (täällä) on kolmen hollantilaisen kaveruksen ylläpitämä tyylikäs ja normikukkarollekin sopiva hotelli, joka on rakennettu vanhan arabialaisen linnoituksen raunioihin. Hotellin julkisiin tiloihin pääsee vapaasti tutustumaan, ja kattoterassilta voi ihailla ympäröiviä maisemia. Tiloissa toimii myös baari ja ravintola, jossa saa joka päivä mm. lounasta. Kumpaakaan emme tällä reissulla kokeilleet...

Kaunis ja rauhallinen linnahotelli on minulle ja monelle muulle suomalaiselle ”tuttu”, sillä sen tiloissa on kuvattu Vain elämää -telkkarisarjan kaudet 7 ja 8. Ja saipa sarja meidätkin kääntymään päätieltä Mondaan :):)

Hotellin sisäänkäynti

Päätyhuone omalla parvekkeella.

Näkymiä hotellin baarista.

Takaisin tuttuun :):)

Onneksi huoneemme ei ole katuremontin suuntaan...

Viikonlopun hotellivierailun (täällä) jälkeen palasimme sunnuntai-iltana takaisin alkuperäiseen kolmentähden huoneistohotelliimme. Aparthotel Puerto Azul (täällä) sijaitsee kivenheiton päässä hiekkarannasta (Playa de la Fontanilla) kymmenien kahviloiden ja ravintoloiden ympäröimänä. Joten ei mitään valittamista. Varsinkin kun varasimme huoneiston merinäkymällä. Ainut pikkumiinus on hidas netti ja pääosin espaljankieliset telkkukanavat.

Ensimmäisen kerroksen huoneistossamme (106) on iso eteläparveke, josta meri näkyy ja kuuluu upeasti. Aurinkoisten alkupäivien (täällä) jälkeen Marbellassa on ollut pääosin pilvistä/puolipilvistä ja tuulista - tavanomaista Aurinkorannikon talvisäätä. Ukki on kuitenkin nauttinut parvelleella istumisesta ja lukemisesta, minä päämäärättömästä kävelystä sekä varpusten, kyyhkysten ja erilaisten lokkien seuraamisesta. Ja lukuisten koirien tarkkailusta. Koiria näkyy paljon sekä turisteilla että paikallisilla. Yleisin vastaankipittävä rotu tuntuu olevan pieni ja terhakka yorkshirenterrieri - useimmiten takitettuna :):)

Tänään lähdemme Fuengirolassa talvikuukausia viettävän ruotsinsuomalaisen ystäväpariskuntamme kanssa pienelle maaseutukierrokselle. Sateenvarjo matkaan ja sukkahousut farkkujen alle :):)

Ventanas en Marbella

Muerte por chocolate

Viimein osuimme Marbellassa ruokapaikkaan, jossa yhdistyivät kiva ilmapiiri, maukas ruoka, ystävällinen palvelu ja hyvä hinta/laatusuhde. Ja kauniit annokset! Lauantain lounaspaikkamme ravintola Garnacha (täällä) sijaitsi hieman piilossa vanhan kaupungin laitamilla kauppahallin kupeessa. Mutta oli löytämisen arvoinen.

Ravintola mainostaa itseään välimerellisenä ruokapaikkana - minusta annoksissa maistui Välimeren lisäksi Aasia. Alkuun söin mukavan ja englantia hyvin puhuvan tarjoilijan suosituksesta maukkaan ja raikkaan sea bass ceviche -tornin, ja pääruoaksi tilasin grillattua mustekalaa perunapedillä. Ceviche oli nappivalinta, sen sijaan mustekala oli jäänyt paksuilta kohdiltaan sitkeäksi, joskin lisukkeena tarjoillut pikkuperunat ja sitruunainen pyree olivat herkkua. Ukin valinnat menivät toisinpäin: Alun savustetut anjovikset eivät maistuneet, mutta pääruokana tarjotut pintapaistetut tonnikalasiivut sulivat hänen suussaan.

Jälkkäriksi jaoimme Muerte por chocolate (Kuolema suklaan takia) -nimisen annoksen, jossa todella riitti suklaata eri muodoissaan. Ihan ok, mutta ei kuoleman väärtti.

Mutta Garnacha olisi vaikka toisen käynnin väärtti...

Ceviche de Lubina 

Viikonlopun luksusta

Suoraan merelle avautuva, suojaisa parveke, jossa voi halutessaan kylpeä auringossa tai nauttia varjosta - säädettävän suojakatoksen ansiosta. Sopivan intiimi, mutta riittävän iso, jotta sinne mahtuu sekä kaksi lepolassea että pöytä pikkutuoleineen.

Koukuttava aaltojen kohina, joka korostuu yöllä kun aallot alkavat rikkoutua jo kaukana rannasta. Pidimme parvekkeen oven yöllä raollaan, jotta saimme nukahtaa lempeisiin meren ääniin. Kumpikin meistä kävi yön aikana toisiltaan tietämättä parvekkeella ihailemassa mustaa merta ja nauttimassa sen lumoavasta kohinasta.

Kaunis ja hyvin hoidettu iso puutarha- ja uima-allasalue, josta löytyy useita rauhallisia koloja. Toinen puutarhan isoista lämmitetyistä uima-altaista on kylmimpinä talvikuukausina peitetty kasvihuoneen näköisellä viritelmällä ja täydessä käytössä läpi vuoden.

Huoneissa tyylikkään hempeä väritys, iso kylpyhuone, leveä ja hyvä sänky sekä telkkarissa kaikki tarvittavat kanavat. Ja kaikkialla ystävällistä, kärsivällistä ja selkeäsanaista palvelua - myös meille tavallisennäköisille tallaajille, eikä vain kauniille ja rohkeille.

Nautimme viikonlopun luksuksesta espanjalaisen el Fuerte -hotelliketjun yli 60 vuotta sitten avatussa lippulaivassa Marbellan rantakadulla (täällä).

 Hotellin puutarhaa, josta kauniit näkymät Välimerelle.

Hotellin ”takaovi”, josta pääsee suoraan rantabulevardille ja uimarannalle,.

Esko’s Apartment

11.-14.2.2019

Armas 1v

Pikkupojista nuorin juhlii tänään yksivuotisiaan perheensä kanssa Vietnamissa.

Onnea Pienelle :):)

Talvista Marbellaa

Kaunista

Tyhjää

Rauhallista

Keltasirkut valtasivat kaupungin

Viuh viuh viuh - sirk sirk sirk. Pieniä tummatukkaisia keltapaitoja viuhahteli kymmenittäin ympäri kapeita katuja - jatkuvasti ilosta kiljahdellen ja väliin rakennuksiin, toisiinsa tai vastaantulijoihin kevyesti törmäten. Kuin valtava, innosta puhkuva kanarialintuparvi. Vai sittenkin joukko lähikoulun ympäristöopin tehtäviä ratkaisevia alakoululaisia?

Tuulisena keskiviikkoaamuna Marbellan vanhakaupunki vasta heräili ja availi laiskasti oviaan. Kivijalkakauppojen myyjät asettelivat kylttejään kapeille kujille ja lisäkseni vain jokunen iäkäs turistipariskunta köpötteli hitaasti kaduilla.

Vikkelät, joka paikan tutkivat ”keltasirkut” nostivat hymyn useimman vastaantulijan kasvoille. Olivat enemmän kuin tervetulleita - valoa pilviseen aamupäivään!

Aito korttelikapakka

Marbellan sataman liepeillä kävellessäni pistäydyin pääkadun varrella olevaan pieneen Cafe Bar Granadaan, joka osoittautui mukavaksi ja rennoksi lähiseudun ihmisten kohtauspaikaksi - korttelikapakaksi.

Levähtäessäni tilasin vajaa kahdella eurolla pienen oluen, jonka kanssa tuotiin maksuton perinteinen tapas. Viehättävä espanjalainen tapa, joka useimmista turistikuppiloista on nykyään kadonnut. Sain vihreiden oliivien lisäksi leipää, juustosiivun, perunapiirakkaa (tortilla de patatas) ja lorauksen öljyä. Tykkästyin paikan ystävälliseen, mutta ei liian tungeksivaan palveluun. Yksin oli helppo istua lasin tyhjennyttyäkin - omissa mietteissään, tyhjää tuijottaen :):)

Lomaviikon ensimmäisenä pilvisenä päivänä sopi istua sisemmällä ja leveistä avoimista ovista seurailla ohikulkijoita ja baariin sisään ja ulos rientäviä paikallisia. 

Maailman suurin rueda

Ikivanha härkätaisteluperinne elää edelleen Espanjassa ja etenkin sen lounaisosassa eli Andaluciassa. Asenne taisteluihin on maassa ristiriitainen, ja mm. Kanarian saaret ja Katalonia ovat kieltäneet ne alueellaan. Tällä vuosituhannella härkätaistelujen määrä on Espanjassa merkittävästi vähentynyt, mutta edelleen maassa järjestetään yli tuhat härkätaistelua vuodessa. Ja yksin Andalusiassa on noin 70 härkätaisteluareenaa, Marbellassakin omansa.

Rondassa oleva, Espanjan vanhin härkätaisteluareena on rakennettu 1700-luvun lopussa, ja edelleen siellä ”taistellaan”. Kaksikerroksiseen katsomoon mahtuu ”vain” 5 000 katsojaa, mutta pyöreä härkien hiekka-areena eli rueda on maailman suurin. Sen halkaisija on 66 metriä - luonnossa yllättävänkin pieni. Nykyaikaisen espanjalaisen härkätaisteluperinteen - tarkasti säädeltyine kuvioineen - sanotaan syntyneen juuri Rondassa.

Rakennus on pikkuhiljaa häviävän kulttuurin kiehtova jäänne hempeine puumaalauksineen ja koristelaatoin koristelluine portaikkoineen. Mielenkiintoista katsottavaa...

Katsomon rappusten reunoissa oli satoja erilaisia härkätaisteluun liittyviä keramiikkalasttoja.

Rondan rotko

Ajettuamme vajaa tunnin kiemuraista, mutta hyväkuntoista vuoristotietä Marbellasta suoraan pohjoiseen saavuimme 35 000 asukkaan vuoristokaupunkiin - Rondaan. Meitä ja lukuisia muita turisteja veti sinne etenkin 120 metriä syvä El Tajon rotko ja sen yli 1700-luvun lopulla rakennettu jykevä kivisilta.

Marbellasta ajaessa saavuimme ensin aika tylsään ”uuteen kaupunkiin” ja vasta Puente Nueve -nimisen kivisillan toiselta puolelta löytyi kiehtovampi, maurien rakentama ”vanha kaupunki” pikkukujineen.

Rotko ja sen ylittävä silta olivat todella vaikuttavia, mutta yllättäen jokin kuitenkin häiritsi minua nauttimasta upeasta näkymästä. Yksi syy saattoi olla se, että harvoin pystyn nauttimaan hienoimmistakaan ns. nähtävyyksistä, jos/kun katselen niitä suuressa turistiryhmässä jossa vielä kaikki valokuvaa yhtäaikaa samoja kohteita. Toiseksi olen usein levoton, jos tiedän että joku odottaa ja/tai seuraa minua. Rondassa olimme Espanjassa asuvan, mukavan tuttavapariskunnan kanssa. He itse olivat käyneet katsomassa rotkoa useita kertoja monien Suomesta tulleiden vieraidensa kanssa, joten he pääasiassa odottelivat meitä. Ja kolmanneksi Ukin liikkuminen ruuhkaisilla kujilla oli ajoittain hidasta, vaikkei hän koskaan valitakaan.

Mutta rotko on käsittämätön luonnon oikku ja ehdottomasti retken arvoinen...