torstai 22. marraskuuta 2018

Yksi 207:sta

Viime viikolla kerroin, että osallistun koreografi Hanna Brotheruksen vetämään ikäihmisten tanssityöpajaan Helsingin työväenopistolla, ja vihjasin että juttuun liityy jotain jännää ja suurta (täällä). Tämän suuren Hanna paljasti meille osallistujillekin vasta ensimmäisellä pajatunnilla: Pääsemme kaikki osalliseksi Hannan tanssiteokseen ”Oodi metsälle”, joka esitetään Helsingin uuden keskuskirjasto Oodin avajaisissa itsenäisyyspäivän aattona 5.12 (täällä):
Oodin avajaisissa nähdään kaksi tilausteosta: koreografi Hanna Brotheruksen Oodi metsälle -teos sekä harmonikkataiteilija Kimmo Pohjosen sävellys Ultra Organ Oodille.
Hanna Brotheruksen teoksen keskiössä on metsä: sen ydinteemoina ovat siementen kasvu taimiksi, puiden taival paperiksi ja kirjoiksi sekä ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutus. Oodi metsälle -teos etenee ulkolavalta Oodin kolmeen kerrokseen kuvastaen sivistyksen ja lukutaidon syntyä.
”Metsä edustaa ihmiselle samanlaisia arvoja kuin kirjasto: hengittämisen ja omien tunteiden sekä ajatusten vapautta, mutta myös muiden ihmisten kohtaamista. Teen tämän työn rakkaudesta elämää, taidetta, sivistystä ja Helsinkiä kohtaan”, sanoo Hanna Brotherus.
Teoksessa nähdään yhteensä 207 esiintyjää: mukana on ammattitanssijoita, ikäihmisiä eri puolilta Helsinkiä, oppilaita Kaisaniemen ala-asteelta, Kallion lukiosta ja Sibelius-lukiosta sekä Reijo Aittakummun johtama Sibelius-lukion kamarikuoro.
Teoksessa on meidän yli 60-vuotiaiden innokkaiden amatööritanssijoiden lisäksi pari ammattitanssijaa, kymmeniä tanssivia lapsia ja nuoria sekä Sibelius-lukion kamarikuoro. Me ikäihmiset olemme opetelleet osin improvisoinnin kautta Hanna metsäaiheista koreografiaa. Harjoitusprosessi on ollut hurmaavaa itsetutkiskelua sekä sen etsimistä ja löytämistä että rohkeaa ilmaista omaa luovuuttaan ja liikkua ja tanssia ikiomalla tavallaan. Olen nauttinut joka hetkestä - sekä itse tanssista että Hannasta ja hänen suloisesta assistentistaan Johannasta. Miten ihanasti he molemmat auttavat ja kannustavat meitä usein ilmaisussaan arkoja ja kömpelöitä amatöörejä.

Ja paras on vielä edessä: Loppua kohden tiivistyvät treenit yhdessä nuorten tanssijoiden ja kuorolaisten kanssa. Sekä tietenkin itse esitys Oodin avajaisissa keskiviikkona 5.12. Ohjelmaa uudessa kirjastossa on koko päivän - meidän ikäihmisten tanssiesitys alkaa rakennuksen kolmannessa kerroksessa kuudelta illalla. Ja kaikki on ilmaista...

Tervetuloa katsomaan meitä valkoisiin käärittyjä tanssivia kelohonkia :):):) Oodin avajaisten koko ohjelma löytyy täällä.

2 kommenttia:

  1. Hienoa! Itse en osaa lainkaan tanssia, mutta ihaillen katson muiden tanssimista. Jos asuisin vielä Helsingissä, tulisin ilman muuta katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos asuisit täälläpäin, niin kannattaisi tulla mukaan tanssipajaporukkaan. Sillä mitään ei tarvitse osata - ei yhtäkään tanssiaskelta. Ja kaikki krempat huomioidaan ja sallitaan...

      Poista