torstai 14. joulukuuta 2017

Bangkok


Bangkok on kuuma, hikinen ja ruuhkainen - yötä päivää. Kaoottinen, mutta mielenkiintoinen. Sen tunnelmaa ja elämää on vaikea vangita pariin valokuvaan. Jokapuolella tapahtuu ja vilisee. Vastakohtia ja ristiriitaisuuksia näkyy kaikkialla. Uutta ja vanhaa vuoronperään, modernia ja perinteistä rintarinnan. Kiirettä ja hoppua yhtäällä, pysähtyneisyyttä ja seesteisyyttä toisaalla. Köyhyyttä siellä ja vaurautta täällä - usein vierivieressä. 

Taksit seisovat ruuhkissa jopa tunteja, ja automatka saattaa kestää kauemmin kuin saman matkan käveleminen. Mutta kuumuus tekee kävelystä haastavaa, ja haastetta lisää se, että kapeilla kaduilla ei ole mitään reunatilaa eikä suojateitä kunnioiteta. Toisaalta jokilaivoista ihmiset juoksutetaan jonoissa ulos, kun on muka kiire päästä jatkamaan matkaa. Ja kaikki rynnivät kaikkialle.

Bangkok on myös päriseviä mopoja ja roikkuvia sähköjohtonippuja. Pilvenpiirtäjiä, valtavia ostoskeskuksia ja rapistuneita asuntoja. Temppeleitä. Tuoksuja ja hajuja. Ja huutoa, melua ja bensan katkua. Työnnettäviä tai poljettavia myyntikärryjä, joista saa lähes kaikkea harjoista hedelmiin ja kahvista kanoihin. Ja jatkuvia katuruokakojuja.

Bangkok pitää itse nähdä, kuulla ja haistaa. Ja tietenkin maistaa... 
 


2 kommenttia:

  1. Justiinsa tätä Bangkokissa on. Olen parikymmentä vuotta sitten käynyt. Enään en lähtis sen kuumuen vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Kirsti, minäkin olin viimeksi kaupungissa noin kymmenen vuotta sitten ja olin unohtanut miten kova kuumuus rajoittaa elämää. Eletään sen ehdoilla eli pääosin ilmastoiduissa sisätiloissa.

      Poista