Ei senttiäkään

Lähes poikkeuksetta kokemukseni Tallinnan ravintoloista ovat olleet positiivisia - riippumatta onko ruokapaikka etukäteen valittu (täällä) tai yllättäen eteen putkahtanut (täällä). Harmiksemme ravintolavalintani pettivät pahasti jo perinteiseksi muodostuneella Tallinnan matkalla Siiman ja Inan kanssa.

Ajattelin että kokeilemme jotain uutta, emmekä pitäydy Venekadun hyviksi todetuissa ravintoloissa. Kesäkuun ensimmäisen lämpimän päivän kunniaksi valitsin blogeissa vilahdelleen, paikalliseen sesonkiruokaan keskittyneen Leib RestoAed -nimisen Uus-kadulla sijaitsevan ravintolan (täällä). Suunnitelmani kesälounaasta aurinkoisessa puutarhassa kariutui alkuiltapäivän kovaan tuuleen. Pyörivä tuuli häiritsi liikaa ulkona syömistä, mutta onneksi ravintolan sisätilakin oli valoisa ja viehättävä.

Odotukseni ravintolan ruoasta oli korkealla, mutta valitettavasti petyimme. Annokset olivat "ihan ok, very nice", mutta ei mitenkään mieleenpainuvia. Alkusalaatin tomaatit olivat makeita, mutta pääruoan lisukkeena tarjotut alkukesän vihannekset valjuja - porkkanan, punajuuren ja kevätsipulin makuja ei paljoa toisistaan erottanut. Paistettu maksa ja lampaanribsit tuli syötyä ilman kummempia kehuja.

Harmi, sillä Leib RestoAed oli miellyttävä, kutsuva ja sopivan pieni - kymmenisen pöytää sisällä ja samanverran ulkona vanhojen kivitalojen reunustamassa, rehevässä puutarhassa. Onneksi jälkkäri - Dried egg yolk with cherry cream and yogurt sorbet - yllätti jäisenä herkkuna, erikoisoluet maukkaudellaan ja tarjoilijatytöt ystävällisyydellään. Ehkä puutarhalounas pitää yrittää toteuttaa toiste ja antaa Leibille toinen mahdollisuus.

Kevyttä illallista varten olin valinnut modernia aasialaista ruokaa tarjoilevan Chedi-ravintolan (täällä). Ruokailimme ravintolassa arki-iltana pari tuntia - kahdeksasta kymmeneen - parin muun pöytäseurueen kanssa. Eli tyhjää oli. Siitä huolimatta tarjoilu oli käsittämättömän hidasta ja laiskaa, Tuntui kuin olisimme lähes tyhjässä ravintolassa muuttuneet näkymättömiksi. Liekö paikka tavoitellut itämaista viipyilevää tunnelmaa, kuten Parasystävä arveli. Mutta väsyneinä ja nälkäisinä olisimme kaivanneet paljon sutjakampaa toimintaa.

Ja taaskaan ruoka - paahdettu ankka Szechuanin pippurikastikeessa, sienidimsumit ja pehmeäkuoriset ravut - ei vakuuttanut. Ainoa herkku oli Inan alkupalaksi tilaamat wasabilla maustetut rapeat katkaravut. Parasystäväkin, jonka periaate on aina jättää juomarahaa - poika työskentelee tarjoilijana - , sanoi oma-aloitteisesti: "Nyt ei tytöt taideta jättää senttiäkään!"

Mutta Tallinnassa on hyviä ruokapaikkoja! Onhan? Kaupunkiin pitänee palata, jotta eilisen kokemuksen jälkeen saisin tälle uskolle vahvistusta.