lauantai 13. toukokuuta 2017

Viimein


Viimein uskalsin istuttaa ensimmäiset yksivuotiset kesäkukat kaupunkikodin puutarhaan - toivoen yöpakkasten viimein hellittäneen. Toisaalta on hyvä, etten ole pystyt hankkimaan kevätkukkia aikaisemmin. Puutarhassa on tullut tehtyä perussiivousta, joka tavallisina vuosina on usein jäänyt kukkien istuttamisen jalkoihin.

Tänään ostin kymmenen isoa keltaista margaretaa Roihuvuoren S-marketin edestä 25 eurolla - aika edullisesti. Istutin kukat pation molemmille reunoille, jossa tuovat ihanasti kevätväriä muuten vielä aika värittömään puutarhaan. Aikaisempina vuosina samaiset kukat ovat kukkineet upeasti syyskuun loppuun asti, kunhan on väliin viitsinyt lannoittaa ja muistanut nyppiä pois kuihtuneet kukat.

Ja tietenkin tein tavanomaisia puutarhahommiani. Eli siirtelin monivuotisia kukkia paikasta toiseen - Äitimuorilta peritty homma. Joka vuosi tuntuu löytyvän "paras paikka". Kuinkahan kauan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti