perjantai 5. toukokuuta 2017

Tanssihame heilahtaa

Astikaisen Maija (täällä) on viime vuosina järjestänyt pari kertaa kesässä tanssitreenit, joihin on kutsuttu soittamaan oikea tanssibändi laulajineen. Eilen oli vuorossa tämän kesän ensimmäinen erikoiskolmetuntinen Pavilla (täällä) viisihenkisen Helminauha-iskelmäyhtyeen (täällä) säestyksellä.

Helminauha oli tilattu soittamaan koko illaksi tangoa, mitä eivät kuulemma ole koskaan aikaisemmin joutuneet/saaneet tehdä - treenivuorossa oli nimittäin vanha tango. Ja Maijan apuna opettamassa tangotaiturit Mervi Evelä ja Tomi Tuomi.

Ja olipahan uuden tanssin opettelu vaihtuvien ja (itseni tavoin) opettelevien viejien kanssa vaikeaa. Olen pari kertaa aikaisemmin ollut wanhan tanssin gurun Juhani Tahvanaisen opissa (täällä), ja silloin tanssi ei tuntunut "liian" vaikealta, vaan oikeastaan mukavalta ja letkeältä ja jopa tavallista tangoa helpommalta. Tästä on puolitoista vuotta aikaa, ja selityksenä sanottakoon että silloin en ollut vielä aktivoinut perustangon "tehotreeniäni".

Vaikeinta oli löytää vanhaan tangoon oleellisesti kuuluva riittävä noja tanssiparia vasten. Naisen tulisi nojata selvästi ja voimakkaasti ylävartalollaan miehen ylävartaloon - vartalo jäntevän suorana - ei törröpeppuja - ja paino päkiöillä. Mervillä oli tanssiin lähtiessään jopa kantapäät kokonaan irti maasta.

Miehen vastatukeen luottaminen oli vaikeampaa kuin kuvittelin. Ehkä viejilläkin oli vaikeuksia hahmottaa oikeaa asentoa, sillä niin helposti seuraajana tuli tunne että mies rojahtaa taaksepäin, jos vielä nojaan. Tosin sama luottamuspula ilmeni silloinkin, kun parinani oli vanhaa tangoa osaava ja vastanojan hyvin hallitseva naisviejä. Eli ongelma on pääosin itsessäni...

Naisen pää on koko ajan käännettynä oikealle - parhaimmillaan otsat vastakkain, katse hieman alaviistoon ja vasen käsi syvällä miehen kaulassa. Nainen tanssii polvet lähes suorina ja paljon päkiöillä, paitsi eteenpäin astuessaan nainenkin astuu kanta-askelilla kuten perustangossa.

Maija opetti hidas, nop, nop, hidas -askelluksen seuraavasti - korostaen että rytmirikot ja vaihtelut askelten suunnissa kuuluvat oleellisesti vanhaan tangoon. Nainen astuu ensin vas jalalla vasemmalle (hidas), oik jalka taakse - menosuuntaan (nop), vas jalka taakse (nop) ja oik jalka taakse (hidas). Kaikki askeleet - etenkin hitaat - ovat pitkiä, ja joka välissä jalat kootaan yhteen. Ensimmäiselle sivuhitaalle miehen on tarkoitus heilauttaa nainen näyttävästi, jolloin naisen jalkaterät pyörähtävät lähes suoraan kulmaan mieheen nähden - ja tanssihame heilahtaa.

Vanhan tangon juuret ovat romaanien tanssimassa tangossa, ja tärkeässä roolissa ovat oleet romaaninaisten näyttävät ja monikerroksiset hameet ja niiden ilmava ja kutsuva heilahtelu. Tomi letkauttikin, että vanhassa tangossa "mies tanssittaa hametta". Nojaavalla A-asennollakin miehen on tarkoitus antaa "tanssivalle hameelle" tilaa parin jalkojen välissä.

Tanssiessani ikäiseni tutun miehen kanssa hän totesi: "Aina ja edelleen uuden tanssin opetteleminen on yhtä vaikeaa kuin ensimmäisen tanssin oppiminen." Eikä voinut oikeampaan osua. Mummin tanssihame jäi vielä heilahteluja odottelemaan...

2 kommenttia:

  1. Minä en ole juuri koskaan ihastunut tähän vanhaan tangoon.. tosin en ole sitä oikeaoppisesti tanssinutkasn, mutta se näyttää ei-niin- kivalta.. Jotkut parit sitä tanssii ja kun vielä tanssivat kaikessa musiikissa tuollalailla, niin eikiva.. mutta kaipa se joskus menettelee..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tanssiasento on vaikalloinen. Kiva ehkä oman parin tai juuri sopivan kokoisen viejän kanssa, mutta herkästi hiukset menee toisen suuhun, silmälasit kolisee tai hiet sekoittuu... Ainakin kahden amatöörin oli vaikea löytää luontaista asentoa. Mutta askeleet on ihan kivat ja rennot.

      Poista