Rumba räpeltää

Tansseja opetellessani huomaan, että noudatan oppimisen tuttua kaavaa. Alkuoppien ja ensi-innostuksen jälkeen elän pitkään tyytyväisessä tasannevaiheessa, jolloin "osaan" tanssia. Toisin sanoen en vielä näe mitä en osaa - eikä tarvitsekaan.

Tanssitasanteen jälkeen törmään jyrkänteeseen, jolloin alan hahmottaa kunkin tanssin nyansseja - ymmärtää mitä en osaa. Täydellisyyden kaipuuni voimistuu. Kateellisena näen vain opettajien ja assareiden jalkojen ojennukset, vartalon kaaret ja rytmin vaihdokset. Yritän perässä, ja koen olevani maailman huonoin tanssija ja oppija. Ja vanha, enkä mikään airasamulin. Kunnes...

Kunnes eräänä päivänä sinnikkään yrityksen ja erehdyksen jälkeen tanssini tuntuu luonnolliselta ja liikkeen rytmi kumpuaa sisältäni. Huomaan tanssivani omalla tavallani - tavalla joka luontuu minulle ja ilmentää minun kehoani, minun liikunnallisuuttani ja minun iloani. Ja tanssiminen tuntuu taas helpolta - ja taivaalliselta. Halu oppia lisää ei sammu, mutta osaan nauttia jo oppimastani ja toteuttaa oppeja tanssiessani, mutta omilla ehdoillani.

Fusku ja hidas valssi on ajoittain jyrkänteen jälkeisessä hyvänolon vaiheessa (täällä ja täällä), mutta rumba on räpellysvaiheessa jyrkänteen juurella. Puoli vuotta sitten rumba tuntui jopa ihanalta, mutta eilisissä tekniikkatreeneissä tajusin, miten vaikea minun on omaksua rumban vaatima lantioliike. Opekin tokaisi: "Lantiosi liikkuu juuri niin kuin ei pitäisi." Tunsin itsekin että liikun väärin - askeleelle astuessani lantio johtaa eikä ylävartalo - mutta silti suora toteamus lannisti. Onneksi vain hetkeksi, ja open suoruus sai kuin saikin mummon yrittämään uutterammin.

Pikkuhiljaa alan omaksua latinalaistansseille tyypillistä kropan irtonaisuutta - vartalon yläosa liikkuu eri suuntaan kuin lantio, niin sivu- kuin eteen/taakse-suunnassa. Jyrkin mukaan vartalon keskiosan pitäisi vielä olla rento, jäntevä ja "keskeltä katkaistu".

Vaikeaa, vaikeaa on - kesää kohti mennään rentoa rumbaa etsien.